Robots-elokuvan lisenssipeli yllättää kuin joulupukki joulukuussa. Onneksi lopputulos on tavanomaisuudestaan huolimatta viihdyttävä.

Elokuvasta tuttu keksijärobotti Rodney Copperbottom on päätynyt tasohyppelypeliin, jossa kerätään pultteja, ruuveja ja muuta tavaraa ja ammutaan vihollisrobotit lunastuskuntoon. Sierra Interactiven aivoriihi on selvinnyt suunnittelutyöstä pienellä vaivalla. Jos Robots olisi ravintolatilaus, se olisi "se tavallinen".

Robotit ja pelimaailma ovat elokuvasta tuttuja. Tässä suhteessa homma toimii mallikkaasti. Grafiikka on ainoastaan kohtuulaatuista, mutta siinä on mukana huumoria ja positiivista fiilistä. Kenttäsuunnittelu vaihtelee luvattoman yksinkertaisesta vallan mainioon. Yleensä kentät ovat yllättävän suuria ja vaikeita ottaen huomioon, että lapset ovat kohderyhmänä.

Tahallista kiusantekoa

Vaikeusaste ei ole oikein kohdallaan. Robots palaa tasohyppelyissä aikaan, jolloin jokainen milli ja pikseli ratkaisi. Kun hyppäsin jo pelin alkupuolella kymmenkunta kertaa peräkkäin samaan laavajärveen, 5-vuotias perijätär totesi kylmästi, että isä ei oikein osaa pelata. Tämän lähempänä lapsen pahoinpitelyä ei ole meidän perheessä ennen käyty. Tietenkin osaan, vika on pelissä! Hyppimiseen tulee lisää varmuutta seikkailun edetessä, mutta täysin luontevaksi se ei muutu koskaan.

Tähtääminen on myös tehty tahallaan vaikeaksi. Onko tosiaan mahdotonta toteuttaa systeemi, jossa tähtäys liikkuu tatin määräämään suuntaan niin kauan kuin pelaaja vääntää tattia? Kummallista kiusantekoa. Kun lopulta tulee mahdolliseksi hankkia maaliin hakeutuvia ammuksia, se tuntuu aidosti luksukselta.

Epäilykset siitä, että suunnittelussa on ollut mukana pelaajia inhoava sadisti vahvistuvat aikarajatehtävien myötä. Aikarajat ovat pelialan dopingia, aivan kuten liian vaikeat tasopomot ja ajo-osuudet ei-ajopeleissä. Kahta jälkimmäistä ei Robotsista löydy, kumma kyllä.

Välianimaatiot ovat suoraan elokuvasta ja siten ilo silmälle. Ääninäyttely myös toimii, kunhan pelaaja tajuaa, että kyse ei ole aikuismaisen vakavasta draamasta, vaan koko perheelle sopivasti kiltistä huumorista. Vastaan tulevilla roboteilla on usein kerrottavanaan mainioita juttuja. Pari kertaa piti jopa nauraa ääneen.

Kunhan käsimotoriikka tottuu tasohyppelypiinaan, Robots alkaa toimia. Pelistä tulee hyvä fiilis, koska kuva- ja äänipuoli ovat kunnossa. Syviä arvoja tai vähäistäkään omaperäisyyttä on turha etsiä. Mikäli tyylilaji kiinnostaa, Ratchet ja Clank hoitavat homman paremmin.

* * * * *

Robots

Ohjaaja: Chris Wedge, Carlos Saldanha

Pääosan esittäjät: (ääninä) Jarkko Tamminen, Jukka Virtanen, Mika Ala-Panula, Santeri Kinnunen, Petteri Summanen, André Wickström, Krisse Salminen

Kesto: 1 tunti 32 min

Ensi-ilta: 18.3.2005

Ikäraja: 7

Kun koko perheen tietokoneanimaatiokomedia Robots on pyörinyt kymmenen minuuttia, onnen kyyneleet ovat lähellä. Robottihahmot eivät jää ulkonäöltään yhtään vajaaksi termistä riemastuttava. Ihan kuin hyvällä sydämellä varustettu hullu tiedemies olisi pistänyt parastaan. Insinööritaidot kohtaavat harvoin luovuuden yhtä onnistuneesti. Ice Agesta on tultu huima harppaus eteenpäin. Ole varuillasi, Pixar.

Päähenkilö on keksijärobotti Rodney Copperbottom (äänenä Jarkko Tamminen/Ewan McGregor). Jo 20 minuutin kohdalla innostus laskee huomattavasti. Rodney on tuiki tavallinen perussankari, lähes luonteenpiirteetön hyvä tyyppi, joka etsii onnea ja menestystä. Pixar, voit rentoutua: käsikirjoituksissa ja hahmosuunnittelussa kilpailijat ovat valovuoden perässä. Rodney matkustaa Robottikaupunkiin etsimään pitkäaikaista esikuvaansa Bigweldiä (Jukka Virtanen/Mel Brooks). Ja sitä rataa.

Mikäli Robots olisi käsikirjoitettu kunnolla loppuun saakka, se olisi vuoden elokuvatapauksia. Nyt käteen jää kohtuukiva harmiton viihdepätkä, josta ei viitsisi sanoa mitään kovin pahaa, eikä mitään erityisen hyvääkään. Tulipahan nähtyä.

Marko Ahonen