Helsingin sarjakuvafestareilla Mauri Kunnaksen (Piitles, Otava 2013) luotsaama Nyrok Dolls -sarjakuvarokkibändi veti brittipiirtäjä Hunt Emersonin (Danten Inferno, Arktinen Banaani 2013) ryydittämänä infernaalisen hyvän keikan: Money, that’s all I want! And Comics!
Rokilla ja sarjakuvalla on yhteinen menneisyys kirottuna ja kiellettynä kulttuurin äpärälapsena. 1950-luvulla Yhdysvalloissa rokkilevyjä rikottiin julkisesti ja sarjakuvat alistettiin sensuurille, koska niiden katsottiin turmelevan nuorison sielunelämää. Kaikesta tuosta rokki ja sarjikset vain vahvistuivat ja ovat nyt elävin ja luomisvoimaisin kulttuurin osa-alue. Suomessakin.
Nysse tulee: Perkeros!
Tampere on yksi Suomi-rokin keskuksista ja sieltä ponnistaa maailmalle myös avantgardistinen metallibändi Perkeros. JP Ahonen ja KP Alare kertovat aloittelevan kellaribändin ja sen sekavan soittajakunnan tarinaa lämmöllä ja tunteella. Mukavan juureva kehitystarina saa mainion lisävireen sarjaan salakavalasti uivasta fantasiamaailmasta. Kaikki on mahdollista: oikea karhu rumpalina ja omien sanojensa mukaan yli 600-vuotias kestohippi Kervinen outoine tarinoineen sulautuvat saumatta soittajistoon. Myös Manse on sarjassa komeasti läsnä, niin kuvissa kuin kertomuksessakin.
Jos JP Ahosen aiemmat työt (Villimpi pohjola, Puskaradio) ovat olleet vakuuttavia taidonnäytteitä miehen strippiosaamisesta, Perkeros on kaikki kansainväliset mitat täyttävä sarjakuvaromaani. Lähes 200 sivua sarjakuvallista parhautta. Tällä, jos millä, valloitetaan vielä maailma.
Autoerotiikkaa
Petteri Tikkasen (tunnetaan rokkipiireissä nimellä Black Peider) sarjakuvakirja Eero voitti sarjakuva-Finlandian vuonna 2010. Eero-albumissa Tikkanen kuvaa sarjan nimikkohahmon varhaisnuoruutta eli fillarikautta. Kasvukertomuksessa Eero-albumia seurasi luonnollisesti Mopo (Like 2011) ja nyt Eero on jo autoistumisen kynnyksellä. Autoerotiikkaa-kirjassa erotiikan lisäksi Eerolla on oma bändi, nimeltään Mad Caps, ja sen ensikeikka lähestyy. Eero duunaa julistetta ja oikea löytyykin, kun Eero kaivaa lapsuusvarastoistaan kyllin suuren rekka-auton malliksi. Erotiikkaa sekin.
Tikkanen tekee kaiken minimalistisesti: tekstiä, piirrosviivaa, värejä ja sivuja on vähän, mutta niissä kaikissa on sisältöä sitäkin enemmän. Tässä on kirja, jonka jokaista kuvaa tekee mieli katsella pitkään.
Kenenkäs tyttöjä
Kaltsu Kallion uutuuskirjan Kenenkäs tyttöjä (Arktinen Banaani) pääosassa on rakkaus ja siitä tai sen puutteesta kärsivä hevibändin basisti Hiski. Bändäri Nelli yrittää sinnikkäästi päästä Hiskin kanssa kimppaan, mutta saa huomata, että muusikot eivät ole niitä kaikkein helpoimpia lähestyttäviä. Eivätkä muusikon ystävätkään juuri asiaa paranna. Rakkautta sivuille mahtuu kuitenkin paljon, ja osa siitä siirtyy lukijaankin. Kirjasta on mahdoton olla pitämättä.
Tikkasen tapaan Kalliokin käyttää vain kahta väriä, ja piirrostyylikin on pientä, hienovaraista ja harkittua. Kaltsu on kuitenkin tarinankertojana sujuvampi, helpommin seurattava. Näennäinen helppous on vuosien hiomisen tulos, mistä todistaa taiteilijan kirjan tekovaiheista kertova blogikin: hiski.sarjakuvablogit.com
Wallu
- JP Ahonen, KP Alare: Perkeros, WSOY 2013, 186 sivua, hinta noin 20 euroa
- Petteri Tikkanen: Autoerotiikkaa, Like 2013, 72 sivua, hinta noin 15 euroa
- Kaltsu Kallio: Kenenkäs tyttöjä, Arktinen Banaani 2013, 64 sivua, hinta noin 10 euroa
Sisäpiiriläisen silmin
Usein historiikit ovat siloteltuja selkääntaputteluja, joissa tekijä kirjoittaa kuten kohteet toivoisivat heistä sanottavan. Miha kertoo pelialasta raa’an rehellisesti. Vaikka henkilöt ovat lähtöisin piirtäjän kynästä, monet tapahtumista ovat aitoja, vaikkakin hieman värikynällä humorisoituja. Miha on työskennellyt alan pioneerien kanssa sen aamunkoitosta tähän päivään asti, ja tämä mahdollistaa uniikilla tavalla pelialan juurien tarkastelun.
Nykyisessä buumissa voi tuntua, että pelit ovat kultakaivos, mutta jokaista menestystä kohden on vähintäänkin kaksin verroin konkursseja. Nousu ei tapahtunut sattumalta, vaan sen takana on verta, hikeä ja deodorantin puutetta. Tukeva opus kertoo tämän viihdyttävän opettavaisesti. Siinä missä itse bongailen sivuilta tapahtumia, joista olen kuullut kavereilta kaljan äärellä vuosia sitten, noviisille kirjaa voi pitää oppaana pelialalle ja sen toimintamalleihin. Verkkosarjakuvaa on julkaisuversioon päivitetty runsaalla sadalla sivulla uutta materiaalia, joka raapaisee hieman jo nykypelialaakin, vaikkei ihan viime vuosien trendeihin asti ehdikään.
Matkailu pelialalla sai muistelemaan, mitä meininki oli, ennen kuin metriikat, monetisaatio ja free to play ottivat vallan. Tietty nostalgiatippa silmäkulmassa on yhdyttävä kirjan sanomaan, että ala on kasvanut aikuiseksi. Se, mikä oli ennen anarkiaa, on nykyisin ammattimaista. Lähimmäksi alkuaikojen tunnelmaa pääsee enää yksinäisenä indie-kehittäjänä, jolloin voi kokeilla taloudellisen epävarmuuden ja leivättömän pöydän ilot.
Olli Sinerma
- Miha Rinne: Matkailua pelialalla, Lehmäoja 2013, 240 sivua, hinta 35 euroa
