Helteisen Helsingin valtasi elokuun ensimmäisenä viikonloppuna omituinen joukko olentoja, joiden epäiltiin olevan toiselta planeetalta ja luvattomasti maapallolla. Tehtäväni oli selvittää, ketkä olivat oikeasti vaara yhteiskunnalle ja ketkä viattomia laillisia alieneita.
Oleellisena osana tätä vaikeaa ja vaarallista tehtävää oli lisäksi pitää tavalliset kadunmiehet (eli mundikset, kuten osastoni heitä kutsuu) tyytyväisinä ja onnellisen tietämättöminä keskuudessaan hiippailevista ökkömönkiäisistä.
Pukeudun mustaan
Tarkistettuani että kravattini oli suorassa ja tummat lasit tahrattomat olin valmis astumaan prmitiiviseen kulkuneuvoon, jonka oli määrä kuljettaa minut tuohon salajuonien tyyssijaan. Aurinko porotti armottomasti eikä ilmastoinnista ollut tietoakaan. Ensimmäistä kertaa epäilin, oliko osastoni virallinen työasu sittenkään aivan tarkoituksenmukainen, mutta en päästänyt moisia kerettiläisyyksiä sen pidemmälle. Myönnytyksiä tehtäisiin vasta tosipaikan tullen.
Avaruusolentojen kokoontumispaikka Paasitorni, päällisin puolin viattoman näköinen vanha kivirakennus, oli loistava suoja luvattomalle alientoiminnalle. Kadulla maleksi monenkirjavia olentoja, joita en kuitenkaan tohtinut suinpäin rynnätä kuulustelemaan. Eihän mitään epäilyttävää ollut vielä tapahtunut.
Tarkkailin kuhisevaa joukkoa, joka koostui suunnattomia korttiläjiä kantavista natiaisista, mustiin pukeutuneista synkeännäköisistä pitkätukista ja kummallisiin asuihin ja maskeihin sonnustautuneista tyypeistä kuten vampyyreista, haltijoista ja muista otuksista. Havaitsin monia ruumiillisia epämuodostumia, kuten sarvia ja suippokorvia, joita voidaan pitää vankkoina todisteina alienien soluttautumisesta tavallisen kansan sekaan. Vilahtelipa joukossa muutama kollegan näköinenkin, mutta epäilin suurimman osan heistä olleen väärennöksiä.
Turnajaisia ja teatteria
Koko tapaaminen vaikutti ensinäkemältä äärimmäisen järjestäytymättömältä, mutta pikkuhiljaa kaaos sai muotoa. Tietyt alienit tuntuivat viihtyvän omissa porukoissaan kutakuinkin omilla alueillaan joko erilaisesta krääsästä notkuvien pöytien takana tai kokonaan omissa huoneissaan ja saleissaan. Pienet ryhmät suorittivat rituaaleja, joihin kuului pienten ihmisten ja eläinten liikuttelu miniatyyrimaisemissa tai värikkäiden korttien levittely pöydille.
Kummallisinta käytöstä tuntui olevan pöytien ympärillä tapahtuva keskustelu. Pari kertaa löin maihin aivan turhaan, kun jostain pöydästä kajahti "mä ammun sitä!". Onneksi jätin hernepyssyni työpöydän laatikkoon eikä turhia siviiliuhreja tullut.
Oli todella vaikeaa yrittää erotella joukosta alienit pelkistä harhaan johdetuista kansalaisista. Valtaosa niistä, jotka varmistin ihmisiksi, oli vahvassa psykoosissa ja kuvitteli olevansa vallan jokin muu. Kuulusteltuani näitä muutamia onnettomia väläyttelinkin ahkerasti unohduslaitettani. Siitä huolimatta moni jäi vielä kärsimään ylimääräisistä persoonallisuuksista ja vieläpä ylimääräisistä ruuminosistakin.
Kummallinen hurmio oli vallannut monet tapaamiseen osallistuneista ja heidän nähtiin hakkaavan toisiaan rakennuksen edessä sijaitsevalla puistokentällä. Mielikuvitus alkoi jo ehtyä, kun yritin sepitellä ohikulkeville kansalaisille, että he todellisuudessa olivat vain nähneet Venuksen heijastuvan suokaasusta tai muita vastaavia standardiselityksiämme oudoille tapahtumille.
Vaikka en joutunutkaan suoranaiseen vaaraan kertaakaan, koin monia kauhunhetkiä. Kokonaisvaltaista kärsimystä tarjosi ötiäispoppoo Naukuhuulet, joka kidutti joikumisellaan yleisöä useaan otteeseen. Virkistävä elämys oli sentään jonkun Tolkieniksi kutsutun jumalan palvojien esittämä alle kymmenminuuttinen teatteriesitys.
Muuan puolialaston nuorukainen vampyyriseuralaisineen onnistui kauppaamaan minulle alienin ruuminosaksi luulemani esineen kovaan hintaan. Sittemmin havaitsin esineen olevan peräisin tuikitavallisen Bos tauruksen (jonka ihmiset yleensä tuntevat paremmin nimellä lehmä) otsasta.
Peittelyä ja salajuonia
Sunnuntaipäivän ohjelma puhesalissa paljasti pahimmat epäilykseni todeksi. Kunniavieraaksi kutsuttu Greg Costikyan vaikutti aivan reilulta kaverilta, jolla ei ollut mitään tekemistä alienien salajuonien kanssa. Aivan puhtaita jauhoja ei Gregilläkään ollut pussissaan, sillä selvisi, että juuri hänen käsialaansa ovat muun muassa lukuisia nuoria ja vanhempiakin roolipelikoukkuun saattaneet Paranoia ja Toons, sekä monet monituiset romaanit ja tietokonepelit (MadMaze, Reinventing America). Hieman huolestuttavalta vaikutti myös tieto, että Gregin seuraavaa peliä Evolution odotetaan ilmestyväksi joulumarkkinoille. Onko kyseessä maailmanlaajuinen salajuoni?
Onnistuin sattumalta pääsemään kuulolle alienien kokoukseen, jossa käytiin läpi tapaamisen tärkeitä kohtia. Muutama oudolta tuntunut asia sai selityksensä, mutta enemmän kysymyksiä jäi auki. Kuka on Ethan ja miksi kukaan ei nähnyt hänen levitoivan? Miksi Charlie ei surffaa? Onko ruotsinkielinen lehdistö "meitä" vai "heitä"? Ja ennen kaikkea - kuinka koskaan saan pyyhittyä näiden ihmisten mielet kaikesta mitä he ovat nähneet ja kuulleet ja mitä keksin selitykseksi? En enää kyennyt erottamaan joukosta ilmiselviä muukalaisia ihmisolennoista ja kravattikin alkoi kiristää. Ei auttanut kuin poistua vähin äänin.
Kaiken kokemani jälkeen olen varma siitä, etten enää milloinkaan voi palata osastoni kunniakkaaseen joukkoon. Epäonnistuttuani täydellisesti parhaista parhaat ovat kokeneet sen verran kovan kolauksen, ettei minun kannata enää jatkaa tehtävissäni. Jätän hyvästit kaikille ja aloitan uuden elämän jossakin muualla. Päätän raporttini valonvälähdykseen.
