Kun verenhimoiset alienit valtaavat avaruusasema Forsetin, sotasankari Nick Conner tuhoaa tunkeilijat ja pelastaa eloonjääneet. Ehkä.
Run Like Hell on Digital Mayhemin tarinavetoinen toimintaseikkailu, jossa pelaaja klompsuttelee avaruusasema Forsetin vihollisia kuhiseville käytävillä. Nick Conner on malminporauskeikalla salaperäisten hirviöiden tunkeutuessa alukseen. Muukalaiset on rei'itettävä luodeilla ennen kuin ne rei'ittävät Nick Connerin hampaillaan.
Run Like Hell kertoo siedettävän, kliseillä kuorrutetun avaruuskauhutarinan, jossa ääninäyttelijöinä on joukko perusvarmasti hommansa hoitavia Hollywood-ammattilaisia Lance Henriksenistä Michael Ironsideen. Alien-elokuvien inspiroima tarina etenee tiheään nähtävissä animaatiopätkissä.
Ne ovat nälkäisiä
H.R. Gigerin mestariluomuksilta geeninsä varastaneet alienit juoksevat vastaan jokaisessa käytävässä ja useimmiten ryhminä. Taistelu on yksinkertaista ja helppoa. Lukitusnäppäimellä ase lukittuu lähimpään kohteeseen, minkä jälkeen tulitusnäppäin laulaa, kunnes vainolainen on tuhottu.
Aseet ovat tylsänpulleita peruspyssyköitä, kuten konekivääri, haulikko, kranaatinheitin ja pulssikivääri, joita voi parannella matkan varrelta löytyvillä osilla. Useimmiten räiskitään konekiväärillä, sillä lippaita muihin pyssyihin jaetaan erittäin kitsaasti.
Tappaminen on liian suoraviivaista ollakseen hauskaa. Kiitos ylipätevän tähtäinlukituksen ja yksioikoisen fysiikanmallinnuksen, taisteleminen ei tunnu selkäpiitä kutittelevalta, verenhimoisten petojen kanssa teutaroimiselta, vaan konemaiselta tulitusnapin rämpyttämiseltä.
Lisäksi vaikeustaso on säädetty liian helpoksi. Onnettomalla tekoälyllä piinatut hirviöt ovat vaivattomasti nitistettävää kevytriistaa ja elinvoimajuomia riittää naurettavan yltäkylläisesti. Tämä vie kertaheitolla sekä jännityksen että palkitsevuuden.
Avaruudessa kukaan ei kuule haukotteluasi
Suoraviivaisen ja itseään toistavan hirviöiden lahtaamisen lisäksi ratkotaan ongelmia. Kahdeksan kertaa kymmenestä ongelmana on lukittu ovi, jonka aukaisukoodi löytyy viereisestä huoneesta joko kuolleen tiedemiehen taskussa olevalta paperilapulta tai tietokonepäätteeltä.
Liian harvoin menoa maustetaan ajattelua vaativalla puzzlella, jossa käytetään tai yhdistellään esineitä, tai houkutellaan vaikkapa ovea vartioiva superhirviö kauko-ohjatulla robotilla autuaammille metsästysmaille.
Forsetin avaruusasema on täynnä hämäriä käytäviä, varoitusvaloja ja seiniin raavittuja verisiä kynnenjälkiä. Äänimaisema hyödyntää huminoita ja pahaenteisiä kolahduksia kohtalaisen hyvin ja luo yhdessä elokuvamaisen musiikin kanssa hetkittäin tunnelmaa.
Mutta grafiikka ei pysy äänien perässä. Tekninen toteutus kärsii vähän kaikkialla lievästä hiomattomuudesta. Ympäristöt näyttävät siedettäviltä, mutta animointi ja hirviömallinnus jättävät liikaa parantamisen varaa. Kulmikkaasti animoidut hirvitykset rikkovat, eivät rakenna tunnelmaa vipeltäessään kimppuun.
Alien-lajeja on vain kourallinen, joten vaihtelu ja yllätysmomentit ovat tiukassa. Silloin tällöin pelaajaa yritetään säikytellä shokkiefekteillä, kuten yllättäen auki rämähtävillä kattoluukuilla, mutta kehnoin tuloksin. Kauhupeliksi Run Like Hellistä puuttuu kokonaan pelottavuus.
Kokonaisuutena Run Like Hell lähenee keskinkertaisuuden tieteellistä keskikohtaa. Kaikki osa-alueet kontrolleista kenttäsuunnitteluun ovat kivuttomasti toimivaa, mutta täydellisen yllätyksetöntä rutiinityötä. Lopputulos ei ole huono tai hyvä, vaan alusta loppuun yhdentekevä räiskintäkokemus.
69
