Aikamatkailu on mukavaa. Ainakin sarjakuvissa.
Menneisyyteen on helpompi mennä kuin tulevaisuuteen, sillä siellä kaikki on kerran koettua, tuttua ja turvallista.
Ärsykkeen aikamatkalle antaa yleensä joku tuttu, unohduksissa ollut juttu, johon törmää sattumalta. Itse koin todellisen aikaharppauksen, kun käteeni sattui avaruusagentti Valerianin kootut lyhärit yli 40 vuoden takaa. Jalavan julkaisemasta Surullinen planeetta -kirjasta alkoi matka iloiselle 1970-luvulle ja kauemmaksikin.
Paluu alkuun
Ranskalainen Jean-Claude Mézières (s. 1938) on piirtänyt maanmiehensä Pierre Christinin (s. 1938) kirjoittamia tulevaisuuteen sijoittuvia tieteisseikkailuja, joiden päätähtinä ovat avaruusagentit Valerian ja Laureline, jo vuodesta 1967. Suomessa sarjan tarina alkoi vuonna 1973, kun Sanomien kustantamassa Zoom-sarjakuvalehdessä ruvettiin julkaisemaan jatkiksena sarjan kakkosalbumia Tuhannen planeetan valtakunta. Sitä seurasi vuoden 1974 puolella Auringoton planeetta (myöhemmin Karannut planeetta -nimellä julkaistu).
Vuonna 1974 ilmestyi suomeksi myös ensimmäinen kokonainen Valerian-albumi, Liikkuvien vetten kaupunki. Vaikka eihän tuo albumi kokonainen ollut, vaan silvottu, silloiseen 48-sivuiseen albumistandardiin alkuperäisestä 58-sivuisesta jo Ranskassa lyhennetty versio. Aloittelevat ranskalaistekijät kun tekivät sarjaansa pätkissä Pilote-lehteen, eivätkä ajatelleet tekovaiheessa lainkaan albumijulkaisua. Kokopitkä versio julkaistiin meillä vasta vuonna 1991, mutta jo tuo lyhennettykin riitti ilmestyessään pienen, mutta sitäkin uskollisemman lukijakunnan syntymiseen täällä Suomessa.
Suurin syy sarjalle syttymiseen oli sen rennossa ja hauskassa tavassa käsitellä aikaa ja avaruutta. Poissa oli amerikkalainen avaruusvakavuus, jonka perusmateriaalia olivat ydinpommit ja sota vihamielisiä avaruushirviöitä vastaan. Tilalla on humaani huumori, joka antoi avaruuden asukeillekin mahdollisuuden tunteisiin ja persoonallisuuteen. Myös piirtäjä Mézièresin visuaalinen mielikuvitus, joka täytti avaruuden toinen toistaan riemastuttavimmilla otuksilla ja huikeilla tulevaisuusnäkymillä, sai pieniin vihreisiin miehiin kyllästyneen lukijan hyppimään riemusta. Myös Amerikassa: siellä syntyivät Star Wars -elokuvat, joiden käsitys avaruusolioista on paljossa velkaa Valerian-sarjakuvalle.
Takaisin tulevaisuuteen
Vaikka Sanoma Oy siis aloitti Valerianin julkaisemisen Suomessa, ensimmäisistä albumeista vastasi Otava. Otava kuitenkin luopui sarjasta jo neljän julkaistun albumin jälkeen. Seuraavaksi onneaan kokeili vuonna 1985 Tammi kahdella kovakantisella albumilla (Varjojen lähettiläs ja Päiväntasauksen sankarit). Aika ei ollut kypsä kovakantisille sarjakuville ja taas Valerian-parka haudattiin.
Onneksi Jalava tarttui sarjaan uudelleen jo vuonna 1987 ja on sen jälkeen julkaissut sarjasta kaiken, mitä julkaistavissa on, viimeksi siis nämä sarjan alkupään lyhärit vuosilta 1969-1970. Ja tämän vuoden syksyllä on luvassa vielä yksi uusi tarinakokoelma, ranskalaiselta nimeltään Souvenirs de Futurs (Matkamuistoja tulevaisuuksista).
Uutuutta odotellessa olen lukenut uudelleen kaikki aiemmat 23 sarjisalbumia ja Valerianin ja Laurelinen avaruuden atlaksen eli hakemisto-opuksen nimeltä Taivaan asukkaat (Jalava 1991). Huikeata luettavaa! Ajan hammas on tosin käsitellyt osaa alppareistani kehnosti. Ja vaikka Jalavan uusintapainokset ovat kohtuullisia painoasultaan, sarja on kuitenkin kokonaisuutena sekava ja kirjava: useista selkätekstit puuttuvat, jossakin ne on väärinpäin ja niin edelleen. Ranskassa Valerianit on koottu komeisiin, koviin kansiin samalla lailla kuin meilläkin Egmontin julkaisemat klassikot Punaparta ja Bruno Brazil. Valerianit jos saisin samoin suomeksi, hyppisin taas Hypsikseen!
Mézières, Christin: Avaruusagentti Valerianin seikkailuja
Alkuperäinen ilmestymisjärjestys:
Pahat unet, 1967
Liikkuvien vetten kaupunki, 1968
Surullinen planeetta, 1969–1970
Tuhannen planeetan valtakunta, 1971
Auringoton planeetta (myös nimellä Karannut planeetta), 1972
Paluu Alflololille (myös nimellä Alflolol, vallattu planeetta), 1972
Isännän linnut, 1973
Varjojen lähettiläs, 1975
Väärennetty maailma, 1977
Päiväntasauksen sankarit, 1978
Pariisista Kassiopeiaan, 1980
Brooklynistä kosmokseen, 1981
Inverlochin aaveet, 1984
Hypsiksen salamat, 1985
Rajoilla, 1988
Elävät aseet, 1990
Taivaan asukkaat, 1991
Vallan piirit, 1994
Ultralumin panttivangit, 1996
Tähtitarhojen orpo, 1998
Epävarmoina aikoina, 2001
Suuren tyhjyyden reunalla, 2004
Kivien järjestys, 2006
Aika-avaaja, 2010
Souvenirs de Futurs, 2013 (suomeksi syksyllä 2014)
Tässä ajassa
ComiXology-digisarjiskaupassa, tuossa pelifirmojen jälkeen menestyneimmässä iPad-appsissa, oli helmi-maaliskuun vaihteessa tarjolla Alan Mooren ja Kevin O’Neillin seuraava Herrasmiesten liiga -alppari Nemo: The Roses of Berlin hintaan 3,59 euroa. Vilkaisin saman tien paperiversion hintaa Amazonista ja hämmästyin — julkaisuun oli vielä aikaa yli 30 päivää ja hintakin oli pitkälti toista kymppiä. Ja siihen vielä postikulut. Ensimmäistä kertaa aloin harkita paperikirjan ostamatta jättämistä. Digiversion jo ostin, kun kiinnostus kävi ylivoimaiseksi.
Marvelilta tuli iPad-appsi, jossa voi valita haluamansa kielen ostamiinsa sarjoihin. Eli nyt on mahdollista ostaa ja lukea Marvelit kaikilla maailman mahtikielillä. Kenties kohta suomeksikin, onhan netissä jo nyt kaupan klassikkokirjallisuutta Google-käännöksinä.
Good Grief! (Hyvä Suru!, käännös: Google)
