www.konami.com/games/saw
Verrattain verinen vermiselli
Ei taas näitä pelejä. En jaksaisi. En haluaisi. Mutta Jigsaw pakottaa.
Ensimmäinen päivä. Pimeys. Etsivä David Tapp herää ja tajuaa, että jotain on pielessä. "Missä minä olen? Mitä minulla on päässäni?", poliisi panikoi. Vanha televisio napsahtaa päälle ja ruutuun ilmestyy pahaa enteilevä nukke. "Luoja! Joko se on Pikkukakkonen tai olen Jigsaw’n ansassa!"
Tapp huokaisee helpotuksesta, kun maskinaama kertoo päivän synnin: "Jahdatessasi minua pakkomielteisesti olet pettänyt kaikki läheisesi. Nyt opetan sinut arvostamaan elämää." Tapp on loukussa mielisairaalassa, ja paetakseen hänen on rimpuiltava Jigsaw’n pillin mukaan.
Paniikinomaisten ensihetkien aikaan Tapp onnistuu irrottamaan päässään olevan leukojenlevittäjän ja pääsee ulos ensimmäisestä huoneesta. Pimeässä käytävässä häntä tervehtii kaukaa kuuluva levoton pauke ja vaimea musiikki. "En ole yksin", Tapp tajuaa ja oikeassa onkin. Jigsaw on vanginnut laitokseen myös rikollisia.
Hän valaisee sytkärillä ympäristöä ja jatkaa varovaisesti matkaansa. Tunnelma on odottavan jännittynyt. "Sinulla on avain vapauteeni, Rita Hayworth!" karjaisee murhaaja ja ryntää Tappituntumaan. Poliisi nappaa maasta putken ja valmistautuu kohtaamaan hyökkääjänsä. Kamppailukoulutuksensa ilmeisesti täydellisesti unohtanut Tapp on hidas mutta kankea, eikä saa iskujaan millään perille. Kannattakin unohtaa aseet, koska tehokkainta on nyrkittää vastustajat kuoliaaksi. Silloin tekoälyttömät idiootit eivät ehdi lyödä takaisin.
Ovet lukkiutuvat Tappin takana hänen jatkaessaan matkaansa kamppailun voittajana. Kuten elokuvissa, on vain yksi reitti: eteenpäin.Tapp etsii avaimia, tasapainoilee, tiirikoi ja pähkäilee ovikoodeja. Etsivän ohjastaminen on helppoa, mutta hypätä hän ei osaa.
Aika loppuu
Saw yrittää shokeerata väkivallalla. Brutaalit, veriset kuolemat aiheuttivat alun jälkeen lähinnä hällä väliä -reaktion, sillä jatkuva läträys vie väkivallasta tehon. Toki pelatessa on levoton olo. Alituinen ansojen väistely, epämääräiset flashbackit ja erityisesti rauhaton äänimaailma tekevät olon tukalaksi. Pelissä on paljon minipelejä ja aikarajoitteisia tehtäviä, jotka on usein yhdistetty toisiinsa. Tapp astuu huoneeseen, jolloin ovi lukkiutuu hänen takanaan. Seinän näyttöön lävähtää kello, ja laskuri alkaa tikittää alaspäin. Lukittuun oveen pitäisi saada virtaa, joten kytkentärasia auki ja pyöritellään piirejä paikoilleen.
"En tunne oppivani mitään elämän arvosta", toteaa Tapp räjähtäessään atomeiksi jälleen kerran. Suurin osa pelin puzzleista on ihan toimivia, mutta toisinaan aikarajoitukset meinaavat räjäyttää pelihahmon lisäksi pään myös ruudun toiselta puolelta.
Tappin päätehtävä on pelastaa kenttien lopuissa odottavat Jigsaw’n uhrit. Kovia kärsineiden ihmisraunioiden vapauttaminen vaatii tarkkaavaisuutta, hieman hoksottimia ja useimmiten myös ripeää toimintaa. Nämä osiot muodostavat yhden pelin vahvimmista osa-alueista.
Samaa ei voi sanoa pelin juonesta, hahmoista eikä näiden ääninäyttelijöistä. Ainoallakaan mielisairaalan asukilla ei ole minkäänlaista persoonallisuutta, Tappin pelastamat uhritkin ovat nopeasti unohdettavia marmattajia. Latteiden ääninäyttelijöiden surkeutta ei korvaa päähenkilö, joka on mitäänsanomaton eikä herätä minkäänlaisia tunteita. Perustallaajan näköiselle ja oloiselle Tappille sopivampi nimi olisikin ollut John Doe.
I came, I saw, I split
Etsivä Tappin selviytymisseikkailussa graafinen ilme ja tunnelma ovat kohdallaan, etenkin äänimaailma on sopivan levoton. Hämärässä huoneessa etsivän paras ystävä on valonlähteenä toimiva sytkäri.
Mutta muuten verisen elokuvasarjan pelikäännös ei vakuuta. Saw on näyttänyt kaikki temppunsa hyvin nopeasti. Loppua kohti Jigsaw'n peli käy työlääksi ja itseään toistavaksi. Elokuvissa ovelan pahiksen mielikuvitus tuottaa pirullisia ansoja toisensa perään, mutta pelissä Jigsaw luottaa toiston voimaan. Lisää aikarajoituksia, lisää samanlaisia puzzleja, lisää vihollisia, lisää ansoja. Ainoastaan ongelmien mittakaavat muuttuvat.
Kuinka Tapp edes jaksaa taivaltaa eteenpäin kuoleman ja epätoivon täyttämässä mielisairaalassa, jonka kaikki käytävät ja huoneet tuntuvat samanlaisilta? Hän ei pysty vaikuttamaan valinnoillaan mihinkään, eikä kukaan laitoksessa olevista ihmisistä ansaitse pelastusta. Mysteerisestä pääpahastakaan ei heru lisätietoa.
Pelin monipuolistaminen, kunnollinen juoni, kiinnostavat hahmot ja parempi taistelu tekisivät sille ihmeitä. Nyt alkukauhistus karisee nopeasti ja peli hyytyy toistamaan samoja temppuja. Konamilla on ilmeisesti suunnitelmissa tehdä useampia Saw-pelejä, mutta nykylinjalla jatko-osien tulevaisuus näyttää yhtä valoisalta kuin sarjamurhaajan sielunmaisema.
68
