Otsikko on vähän samanlainen kysymys kuin "Miksi tytöt eivät pelaa?". Kyllä naiset innostuvat myös (valitettavasti) siisteistä, sliipatuista, asiallisista hyvin käyttäytyvistä miehistä. Ehkäpä renttuihin rakastuneista puhutaan enemmän. Ja kyllä tytöt ja naiset taatusti pelaavat. Jospa he eivät kuitenkaan lue pelilehtiä?
Nintendo väitti pari vuotta sitten, että 36 prosenttia Nintendo-pelaajista on tyttöjä. Vuonna 1993 julkaistun tutkimuksen (Funk JB. Reevaluating the Impact of Video Games. Clinical Pediatrics 1993; 2:86-90) mukaan 66 prosenttia tytöistä pelasi joka viikko videopelejä kotona, 20 prosenttia kävi kolikkopeliluolissa. Pojilla vastaavat luvut olivat 90 prosenttia ja 50 prosenttia. Tytöt siis pelaavat, vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin pojat.
* * *
Marsha Kidder, Etelä-Kalifornian yliopiston professori ja elokuvakritiikin opettaja on kirjassaan Playing With Power (ISBN: 0-520-07570-6) käsitellyt samaa aihetta. Hänen mukaansa pelien sisältö ei vetoa tyttöihin. Esimerkkinä hän tuo monesta pelistä tutun skenaarion, jossa päähenkilö on sukupuoleltaan mies/poika. Alun perin heikolla rupupyssyllä varustautuneena hän lähtee taipaleelle kohti pahuuden pesäkettä. Matkan varrella pyssyt isonevat, kyvyt paranevat ja lopulta käydään mahtava taistelu ison loppumörön kanssa.
Tämä tarina on erittäin tuttu niin toimintapeleistä kuin rooliseikkailuista. Kidderin mukaan se vetoaa parhaiten aikuistumisen kynnyksellä oleviin poikiin, jotka näin saavat turvallisissa oloissa taistella suuria "aikuisia" mörköjä vastaan *). Ei riitä, että pelin alussa saa valita tyttöhahmon pelattavakseen, myös pelien sisällön olisi Kidderin mielestä muututtava.
Kidder on huolissaan myös siitä, että pelaamista karsastavat tytöt jäävät pojista jälkeen visuaalis-avaruudellisessa hahmottamisessa. Pelien pelaaminen tutkitusti kohentaa sitä. Ensimmäinen pelikone on myös useimmille askel tietokoneiden maailmaan, joten tytöt jäävät helposti yhä tietokoneistuvammassa maailmassa poikien jalkoihin. Kidder päättää Patricia Greenfieldiä, toista peleihin perehtynyttä tutkijaa lainaten: "Tarvitaan pikaisesti videopelejä, jotka ovat yhteydessä tyypilliseen tyttöjen fantasiamaailmaan, jotta tytöt saadaan tosissaan innostumaan pelaamisesta!"
* * *
Edellistä Pelit-lehteä selatessa voi miettiä, kiinnostavatko "tyypillistä tyttöä" sotalentosimulaatiot, merisotataistelut ja sukellusveneillä kaahailu? Onko tyttöjen fantasiamaailma torpedoilla ja risteilyohjuksilla kyllästetty? Yli puolet peliarvostelusivuista on omistettu näille peleille. Tämä tuskin selittää tyttöjen nuivaa suhdetta peleihin kokonaisuudessaan, mutta on varmasti yksi selitys Pelit-lehden lukijoiden sukupuolijakaumaan.
Mistä peleistä tytöt sitten innostuvat? Tuntemieni tyttöjen/naisten suosikkepelejä ovat olleet ainakin seuraavat: Arkanoid, Tetris (ja ne sadat kloonit), Lemmings, SimCity, Hybris (Amiga-shoot'em up, ei isoja loppuhirviöitä), Sidewinder (Amiga-shoot'em up, ei loppuhirviöitä), Populous 2, SuperPang (SNES, paniikkimoodi), Monkey Island, Future Wars, DOTT (hiiriohjatut seikkailut siis).
Tästä pienestä otoksesta ei voi tehdä merkittäviä johtopäätöksiä. Kaikki listan pelit ovat joka tapauksessa ilmiselviä klassikkoja. Yllättäen joukkoon ei ole livahtanut yhtään söpötasohyppelyä, vaikka Rainbow Islands aikoinaan hetken kiinnosti tyttökaveriani. Vaikeat loppumöröt lannistivat innostuksen lyhyeen. Vasta helppohirviöinen Megadrive-versio sai hänet tarttumaan uudelleen tikkuun.
Millaiset pelit sitten vetoaisivat tyttöjen fantasiamaailmaan? Barbie-tasohyppelyt, synnytys- ja kotisimulaatiot, laihdutuspuzzlet, ihmissuhdeseikkailut?
* * *
Vaikka Pelit-lehteä lukevat tytöt lienevätkin boottilevykevelhottaria, installointiguruttaria, on varmaa että valtaosa maailman ihmisistä sukupuoleen katsomatta ei ole config.syssien ja autoexec.battien saloista perillä. Tytöillä kynnys tietokoneen sielunelämään tutustumiseen on ilmeisesti vielä korkeammalla kuin pojilla. PC-viidakko on sotkuinen suma pelkästään pelaamaan halajaville. Ja juuri PC-kone on se, joka nykyään valtaosassa kodeista on.
Tulevaisuus voi olla valoisampi, uusien Windows-versioiden ja Chicagojen pitäisi oleman käyttäjäystävällisempiä. Suurin osa peleistä pyörii kuitenkin DOS-käyttöjärjestelmän kautta, joten ihan lähitulevaisuudessa ei boottilevykkeistä päästä eroon.
Pelkästään pelikäyttöön tarkoitetut koneet eli Segat, Nintendot, 3DO, Sonyn tuleva Playstation, CD-I ja CD32 ovat helppokäyttöisiä: palikka tai CD sisään ja pelaamaan. Ei tunteja kestäviä installointikurimuksia, ei muistinloppumisilmoituksia, ei patch-tiedostojen asentamisia. Ja jos pelkkään pelaamiseen tarkoitettu kone ahdistaa, täytyy muistaa Amigat ja Macintoshit. Niissä pelien lataus ja mahdollinen kiintolevylle asetus on helppoa, ja pelit myös (yleensä) toimivat ilman ongelmia. Tekniikka ei voi eikä saa nousta tyttöjen pelaamisen esteeksi.
* * *
Tutkimusten ja käytettävissä olevan tiedon perusteella tytöt kyllä pelaavat, mutta eivät yhtä ahnaasti kuin pojat. Pelien sisällön monipuolistuminen saa yhä useammat - niin tytöt kuin pojatkin - innostumaan pelaamisesta. Ehkäpä Tuijan täytyykin tulevassa pääkirjoituksessa kysyä: Miksi tytöt eivät lue Pelit-lehteä?
*) Kidder ym. tutkijat puhuvat pelien oidipalisaatiosta. Oedipus oli se antiikin Kreikan mytologian hemmo, joka rakastui äitiinsä ja tappoi isänsä. Modernin analyyttisen psykiatrian keskeisiin käsitteisiin kuuluu ns. oidipus-kompleksi. Poika joutuu taistelemaan isänsä (loppuhirviön) kanssa edetessään kohti aikuisuutta. -jt
