Shadow of Memories on Konamin uutuus, josta on odotettu kuolintoreissaan nytkähtelevän seikkailupeligenren pelastajaa. Keskeisenä teemana on aikamatkustus.
Aikamatkustuksessa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta kuluneesta aiheesta huolimatta seikkailupeli alkaa varsin yllättävästi.
Päähenkilö on Eike Kusch, nuori mies, jonka elämään tulee yllättävä käänne, kun tuntematon hyökkääjä iskee veitsen hänen selkäänsä. Eike kuolee, mutta herää yllätyksekseen oudossa, pimeässä paikassa. Salaperäinen olento nimeltä Homunculus tarjoaa Eikelle mahdollisuuden välttää kuolemansa siirtymällä aikamatkustuslaitteella aikaan ennen hyökkäystä ja muuttamaan kohtalonsa.
Kuolema kantapäillä
Eike ottaa tarjouksen vastaan vain huomatakseen, ettei kohtaloa olekaan yksinkertaista narrata. Häntä vaaniva tappaja ei jätä yritystään yhteen kertaan, vaan hän saa kohdata kuolemansa yhä uudelleen ja uudelleen milloin veitsen, päälleajavan auton tai putoavan ruukun muodossa, milloin tuupattuna parvekkeelta tai myrkytettynä. Pelkän kuoleman välttelyn sijaan Eiken on selvitettävä, kuka häntä yrittää tappaa ja miksi.
Eike matkustaa Homunculuksen antaman Digipadin avulla ajassa ennaltamäärättyihin pisteisiin, jotka ovat nykyajassa (itse asiassa Eike kuolee ensimmäisen kerran 8.4.2001), 1980-, 1902- ja 1580-luvulla.
Eike tapaa menneisyydessä ihmisiä, jotka ovat tulevien kaupunkilaisten esivanhempia. Tärkeitä hahmoja ovat muun muassa museonjohtaja Eckart Brum, joka on menettänyt vaimonsa ja tyttärensä parikymmentä vuotta aikaisemmin, kahvilan myyjätär Dana, filmiohjaaja Oleg Franssen ja alkemisti Wagner perheineen. Hahmojen menneisyys ja tulevaisuus kietoutuvat yhteen Eiken elämän kanssa odottamattomalla tavalla.
Missä on peli?
Idea aikamatkustuksesta oman kuoleman estämiseksi on mainio. Aikamatkustuksen tuomat mahdollisuudet ja intron lupailema huikean kaunis pelimaailma näyttäisivät takaavan pelinautinnon pitkäksi aikaa. Pettymys kuitenkin iskee vääjäämättä: Shadow of Memories ei olekaan peli, vaan joukko elokuvanpätkiä, joita lyhyet pelilliset sillat yhdistävät.
Eikea ohjaillaan pitkin kolmiulotteisen kaupungin katuja niihin muutamiin paikkoihin, joissa voi käydä. Interaktiivisia henkilöhahmoja on siellä täällä. Menemällä oikeaan paikkaan, käyttämällä oikeaa esinettä tai puhumalla oikean ihmisen kanssa käynnistyy animaatio, joka johdattaa pelin seuraavaan pisteeseen. Pääpaino on pitkillä dialogeilla, joihin voi joskus vaikuttaa valitsemalla kahdesta vaihtoehdosta. Muuten tapahtumat soljuvat eteenpäin omaan tahtiinsa.
Välianimaatiot ovat erittäin kauniita, elokuvamaisia ja viihdyttäviä. Tekisikin mieli puhua pelin sijasta jonkinlaisesta interaktiivisesta elokuvasta. Pelaamisen ja animaatioiden suhde on noin 20:80 animaatioiden hyväksi.
Ensin näyttää, että kaikki pelaajan tekemät ratkaisut on päätetty ennalta. Suuri juoni kulkee vääjäämättä kohti ratkaisuaan, mutta pieniin asioihin ja kohtaloihin voi itse vaikuttaa. Tehtyjen valintojen perusteella erilaisia loppuja on viisi.
Pelin voi pelata läpi monta kertaa uudelleen niin, että jokainen luku tulee selvitettyä sataprosenttisesti, yleensä ensimmäisellä kerralla pääsee hädin tuskin viiteenkymmeneen. Lopullisia vastauksia eivät loppuratkaisutkaan anna ja monia kysymyksiä jää avoimeksi.
Niin kaunis on kaupunki
Tapahtumien kulissina oleva kaupunki on upean pikkutarkka. Ilmapiiri ja rakennukset muuttuvat ajanjakson mukaan ja lisävaihtelua tuovat vuorokauden- ja vuodenajat.
Ihmiset on animoitu todella hienosti. Liikehdintä on sulavaa ja aidon näköistä, jopa henkilöiden kasvot ovat ajoittain kuin elävät ja puhe osuu hyvin yhteen suun liikkeiden kanssa.
Yksityiskohtien pikkutarkkuuden lisäksi olisin kaivannut enemmän elämää. Nykyajan kaupunki näyttää kovin epätodelliselta ilman kadulla ajavia autoja ja torilla hyöriviä ihmisiä. Kontrasti on vielä suurempi 1500-luvulla, jolloin kaupunki suorastaan huutaa kaduilleen kaupustelijoita, kerjäläisiä ja työläisiä.
Ohjaussysteemi on varsin toimiva ja kameraa voi pyöritellä vapaasti. Kaupungin hahmottamisessa auttaa kartta, josta on oma versionsa 1500-lukua varten. Eiken kantama roina kulkee mukana takintaskuissa - jopa tikkaat, joiden ronttaaminen povarissa ei tuntunut edes kovin hauskalta vitsiltä.
Musiikki on elokuvamaisen huomaamatonta ja ryydittää tehokkaasti uhkaavan jännittävää tunnelmaa. Näyttelijöiden äänet ovat mukiinmeneviä: Eike kuulostaa aika mitäänsanomattomalta ja lasten äänet ovat keinotekoista kimitystä, mutta eivät muuten erityisen ylinäyteltyjä.
Muutamat aikaan liittyvät ongelmanratkaisut ovat suorastaan nerokkaita ja jääkin harmittamaan, ettei pelilliseen puoleen ole panostettu. Animaatioiden katselu ei oikein vastaa käsitystäni hyvästä seikkailupelistä.
Shadow of Memories sortuu brassailemaan liikaa elokuvallisuudellaan ja näyttävyydellään. Siinä olisi aineksia erinomaiseksi peliksi, jos se vain antaisi pelaajan tehdä enemmän. Erittäin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva kokemus joka tapauksessa.
75
