Liekö maailmassa ainuttakaan markkina-arvoltaan kuviokelluntaa tai rusettiluistelua suurempaa urheilumuotoa, jota EA Sports ei olisi vielä käsitellyt?

Jäyhälle pohjoiselle kansallemme rakkaaksi ja menestyksekkääksi muodostunut, mutta tankeroenglantia puhuvine puuppolanisäntineen globaaliin makuun liian juntahtava ralliautoilu debytoi EA Sportsin alati kasvavassa urheiluperheessä. BIG-tekijätiimin nimessä takaa, että oikeaa rallia Shoxissa on vain nimeksi. Todellisuuden pikataipaleista muistuttavat lähinnä tutut automallit kuten Mitsubishi Lancer, Subaru Impreza tai männävuosien legendaarinen Lancia Delta. Tyylilajiltaan Shox on puhdasta arcadea, realismiltaan jotain Need For Speedin ja Rollcagen väliltä.

Shoxin kisat ajetaan suljetuilla radoilla kolmen kierroksen kuudenkeskisinä mies miestä vastaan -taisteluina. Kisat jakautuvat neljään luokkaan, joissa kussakin on kuusi osakilpailua. Tyhmästi luokan sisäiset osakilpailut on avattava yksitellen alittamalla sarja sarjalta tiukkeneva tulostavoite. Jumittuessa olisi mukavaa yrittää välillä toista kisaa, eikä ajaa samaa rataa hampaat irvessä, kunnes riittävän hyvä sijoitus lohkeaa.

Luokkien välillä saa hyppiä miten parhaaksi näkee, kunhan onnistuu ensin haalimaan rahaa sopivaa autoa varten. Ajoneuvon ostaminen ei tule kyseeseen armottomien vähittäishintojen vuoksi, vaan biilit hommataan lyömällä vetoa. Voita Porsche Porschella ja saat sellaisen, häviä ja menetät rahasi.

Palapeliä ratapalikoilla

Shoxissa on vain kolme ratatyyppiä: jää, aavikko ja viidakko. Kaikki yhden ilmaston radat koostuvat samoista eri järjestyksessä toisiinsa liitetyistä pätkistä, joita ei edes ole järin monta. Ei ihme, että 24 radasta ei yksikään jää mieleen toisia hauskempana tai ikävämpänä.

Jokaisella radalla on kolme shox-vyöhykettä, joille kellotetaan erillinen aika joka kierroksella. Ajamalla yhden kilpailun aikana kultaluokitukseen oikeuttava aika kaikille vyöhykkeille, ilmestyy radalle etenevä shokkiaalto, jonka sisällä ajaminen lihottaa pankkitiliä mukavasti ja sekoittaa kaupan päälle näkymän lähes pelikelvottomaksi. Aalto on omiaan lisäämään adrenaliinineritystä viimeistään siinä vaiheessa, kun kilpailun voitto karkaa shokkiefektiin, joka ei vaikuta tietokonekuskeihin. Kanssakilpailijat rynnivät ohi vasemmalta ja oikealta.

Shoxin ei-kovin-kekseliäät bonuspalkinnot aktivoituvat sektoriajoista. Kolme kultaa avaa yökisan (jossa näkyvyys on outoa kyllä vähintään yhtä hyvä kuin päivällä) ja kolme kultaa radan nimikkoautolla (joka tuntuu aina olevan juuri se huonoiten sopiva) tuo talliin biilin parannellun plus-mallin.

Vauhtia niin ettei paremmasta väliä

Kuten arcadeen sopii, ajotuntuma on mukavan yksinkertainen. Eri päällysteet eivät eroa toisistaan kuin siinä, kuinka paljon auto niillä luistaa, eikä aikaa tuhlata säätöjen tai rengasvalintojen kaltaiseen höpötykseen. Kontrollit toimivat mainiosti sekä analogisella että digitaalisella kaasulla.

Vauhti on pääasia, ja sitä Shoxissa riittää. Jo kompaktiautot tuntuvat aluksi kiitävän kuin pikakelauksella, mutta myöhemmin pikkuluokkiin palatessaan tuntuu kuin olisi hidastetussa filmissä. Nopeimmilla autoilla ja radoilla tarvitsee ajoittain jo selvänäkijän kykyjä pysyäkseen meiningissä mukana.

Autolla, joiden ominaisuudet kuvataan pelkistetysti kolmella arvolla, on yllättävän suuri merkitys menestyksen kannalta. Yhdeksän kymmenestä biilistä on täysin turhia eikä niitä tarvitse kuin bonusmetsästykseen, ja yllättäen jokin kaikilla muilla radoilla menestyksekäs vehje saattaa osoittautua torsoksi yhdellä. Hiottuani ajolinjoja kolme iltaa, mutta päästyäni jatkoon ensi yrittämällä auton vaihdon jälkeen, tiedän mistä puhun. Niin tietävät muutkin, kun löytävät hampaanjälkeni ohjaimesta.

Auto-ongelmat eivät ole Shoxin ainoa epäreiluus. Tien sivussa ajaminen ei hiljennä koneautoja niin paljon kuin ihmistä, tekoälykaarat saavat tappioasemassa enemmän tasoitusta, ja ennen kaikkea ne selviävät fyysisestä kontaktista huomattavasti helpommalla.

Yleisestä puolueellisuudesta huolimatta tai ehkä pikemminkin siitä johtuen Shox addiktoi tehokkaasti – periksi ei voi antaa ennen kuin kaikki palkintopytyt löytyvät kaapista ja paha tekoäly on lopullisesti pakotettu nostamaan kätensä pystyyn parempansa edessä.

Teknisesti Shox on, jos ei näyttävä, niin ainakin siisti. Autot ovat hieman karuja ja kulmikkaita, mutta toisaalta maasto peilautuu niistä näyttävän realistisesti ja ennen kaikkea ruudunpäivitys pysyy jatkuvasti täydellisen sulavana. Toimivat ääniefektit tai taustalla jumputtava tekno eivät herätä syvempiä tuntoja suuntaan tahi toiseen.

Shox on mainiota puoliaivotonta viihdettä niin pitkään kuin sitä kestää, kohtuullisella pelaamisella ja pelaajalla ehkä viikon verran, mutta läpipeluun jälkeen sillä ei ole oikein muuta tarjottavaa kuin ahdistavan tylsä moninpelille pyhitetty areenamoodi. Kunnollinen ratasuunnittelu tekisi jo paljon, tällaisenaan Shox on valitettavan kertakäyttöinen.