Silent Hillin synkkä historia

Kauhusta kankeat

Ruoste, veri, painostava äänimaailma. Silent Hillin neljäs tavaramerkki on tarina.

Silent Hillin ydin on mieltäriipivän kauhun lisäksi tavallista tenhoavampi tarinankerronta. Mielen synkkiä sopukoita, inhimillisiä heikkouksia sekä pelkoja sivuavat tarinat oikeasti koskettavat, säväyttävät ja pelottavat.

Silent Hillin tarinankerronta on parhaimmillaan, kun se ei väännä kaikkia yksityiskohtia rautalangasta, vaan asioiden oikea laita jätetään pelaajan hoksattavaksi. Mutta kaikki eivät hoksaa, pelaa pelejä loppuun tai hyppivät tarinassa väärässä järjestyksessä. Joten olkaa hyvä, kelkasta pudonneet, lapiokaupalla rautalankaa ja juonipaljastuksia sarjan historiasta! Toivon, että selvien vastauksien lisäksi tarina myös houkuttelee uusia kävijöitä leppoisalle pelimatkalle Silent Hillin viehättävään pikkukaupunkiin.

Mukaan kannattaa pakata kestävät hermot ja riittävästi alusvaatteita.

My name is Harry Mason. I’m here on vacation.

Harry Mason, keskivertokirjailija, ajaa kohti Silent Hilliä lomailemaan seitsenvuotiaan tyttärensä Cherylin kanssa. Tielle ilmestyy nuori nainen, jota Harry yrittää väistää huonoin seurauksin. Kun hän herää, Cheryl on kadonnut ja Harry on yksin keskellä sakean sumuista Silent Hilliä.

Kaupungin kadut ja talot eivät näytä asutuilta, mutta siellä liikkuu nahattomia koiria, muodottomia puukon kanssa liikuskelevia lapsihahmoja ja muita painajaisista siinneitä kauhukuvia. Välillä vastaan astelee eläviäkin ihmisiä, kuten poliisi Cybil tai sairaanhoitaja Lisa, mutta he ovat yhtä ulalla kaupungin tapahtumista. Vain eksentrinen Dahlia Gillespie varoittaa Harrya mystisestä nuoresta naisesta ja väittää tämän olevan kaupunkia valtaansa ottava demoni. Yllättävän pimeyden laskiessa rakennukset muuttuvat metallisiksi, ruosteisiksi ja verisiksi painajaiskuviksi itsestään. Kaukaisuudesta kuuluu korvia riipivää karjuntaa ja metallisia raapimisääniä.

Kaupunki ei jätä Harrya koskaan rauhaan. Tyhjässä vessassa kuuluu nuoren naisen itkua, muisti tekee tepposia. Vaikka sairaalassa on vain kolme kerrosta, niiden tutkimisen jälkeen hissiin ilmestyy neljännen kerroksen nappi. Vai oliko se siinä koko ajan?

Mitä syvemmälle kaupungin salaisuuksien verkkoon Harry sukeltaa, sitä useammin ja pidemmäksi aikaa pimeä Otherworld ottaa vallan Silent Hillistä. Harry saa yhä enemmän ja enemmän vihjeitä Alessasta, Cherylin ikäisestä nuoresta tytöstä. Alessan huhutaan olevan noita, joka pystyy tappamaan ihmisen ajatuksen voimalla.

Eipä ollut Alessalla kotonakaan asiat kunnossa. Äitimuori Dahlia harrasti mustaa magiaa, joka juontaa juurensa pitkälle Silent Hillin historiaan. Dahlia päätti uhrata lahjakkaan Alessan palvomalleen demonille, joka saattoi Alessan raskaaksi verisessä, tulisessa seremoniassa. Mutta Alessan sielu jakaantui kahtia. Toinen puolikas jäi palaneeseen ja puolikuolleeseen originaalityttöön, jota sen kohdussa elävä demoni pitää hengissä, toinen siirtyi vastasyntyneeseen Cheryliin.

Harryn toistuvasti näkemä nuori nainen onkin Cheryl sen ikäisenä kuin Alessa olisi, jos olisi saanut elää normaalisti. Mutta viimeiset seitsemän vuotta pyörätuolissa palaneena istuneen Alessan elämä on elävää painajaista, ja se heijastuu pikkukaupunkiin.

Dahlian tarkoitus on saada Alessa ja Cheryl jälleen yhteen, sillä demoni ei voi syntyä, ellei Alessan sielu ole kokonainen. Harryn tietämättömällä avustuksella se onnistuu, mutta demoni polttaa Dahlian tieltään. Onneksi demonikaan ei pärjää Harryn modernille tuliaseelle. Kuoleva Alessa antaa Harrylle vastasyntyneen vauvan ja ohjaa heidät pois pimeydestä. Sumun seasta paennut Harry menetti tyttären, mutta sai toisen tilalle.

Kertaus on opintojen äiti

90-luvun lopulla ykkös-Pleikkarille ilmestyneen ensimmäisen Silent Hillin (Pelit 5/1999, 89 p) tarina pani synkän kaupungin pelimerkit paikoilleen. Entinen lomakohde Silent Hill on kaupunki, joka nostaa kävijöiden pahimmat pelot esiin ja tekee niistä totta. Ensimmäisen osan kauhut syntyivät Alessan alitajunnasta, jatko-osissa sukelletaan muiden päähahmojen sekavaan psyykeen.

Silent Hillin tarina on tehtailtu uusiksi pariinkin otteeseen. Silent Hill -elokuva (2006) lainasi perusasetelmansa ja osan hahmoistaan suoraan ensimmäisestä pelistä. Silent Hill Origins (Pelit 6/2008, 80 p) sijoittui aikaan ennen muita, jolloin Alessa jakautui kahtia. Sen sivurooleissa pyöri monta ykkösestä tuttua hahmoa.

Myös Silent Hill: Shattered Memories (Pelit 4/2010, 92 p) lainaa alkuasetelmansa suoraan ykkösosasta: Harryn tytär katoaa Silent Hilliin auto-onnettomuuden seurauksena. Uusversion asemasta Shattered Memories olikin aivan oma tarinansa, joka linkittyi muihin peleihin odottamattomalla tavalla: Mitä jos ensimmäisen Silent Hillin tapahtumat olivatkin isänsä kuolemasta toipuvan Cherylin mielikuvituksen tuotetta? Ja kaupunki edelleen tuiki tavallinen käpykylä? Kun Cherylin elämä suistuu raiteiltaan, kuollut isä muuttuu haaveissa pelastavaksi enkeliksi ja päihteisiin sortunut äitimuori Dahlia tarinan pahikseksi.

Surullisten laulujen maa

Todellisen tarinallisen jättipotin repäisi jo 2000-luvun alussa alun perin Playstation 2:lle julkaistu, juuri yhdessä kolmannen osan kanssa HD-painoksena nykykonsoleille ilmestynyt Silent Hill 2 (Pelit 12/2001, 90 p). HD-versiossa piirtoetäisyys on kasvanut niin, että ikävästi taustoissa näkyy ilmaan loppuvia käytäviä ja taivaanrantaan terävästi leikkaavia maisemia. Uusi ääninäyttely ei olekaan hetken totuttelun jälkeen yhtään pöllömpi, mutta sotkee hahmojen huulisynkan. Puristit voivat pelata kakkosen vanhoilla äänillä, kummallisesti kolmosta ei voi.

Kiitos Alessan vaikutuksen, enemmän tai vähemmän tärähtäneet ihmiset alkoivat saapua Silent Hilliin kuin kutsuttuina. Silent Hill 2:ssa hahmokatras on jo valmiiksi pelottavan nyrjähtänyt. Jokaisella on luuranko kaapissa ja lepakkoja kellotapulissa, myös kuollutta vaimoaan etsivällä päähenkilö James Sunderlandilla.

Ainoa täysjärkinen hahmo on kaupungissa pyörivä ala-asteikäinen Laura. Siinä missä James näkee seksuaalisesta turhautumisestaan ja menneisyyden haamuista siinneitä hirvityksiä, on Silent Hill Lauralle vain sumuinen hylätty pikkukaupunki. Erilaiset näkökohdat myös selittävät Lauran kummallisen käytöksen: tyttö ei lukinnut Jamesia huoneeseen hirviöiden kanssa ilkeyttään, vaan leikillään ja lapsellisuuttaan, koska ei yksinkertaisesti nähnyt huoneessa hirviöitä.

Jamesin ajoi tutkimaan Silent Hillia kuolleelta Mary-vaimolta tullut kirje. Kun James viimein hyväksyy sen pikku faktan, että itse tappoi oman vaimonsa, katoaa myös kirje inventaariosta. Mitään kirjettä ei siis koskaan ollut, Jamesin jyskyttävä omatunto sai hänet etsimään vastauksia Silent Hillin kaduilta.

Kolmas tai neljäs kerta toden sanoo

Silent Hill 3 (Pelit 6/2003, 93 p) jatkoi ykkösen tarinaa seitsemäntoista vuotta myöhemmin. Pienestä vauvasta kasvoi teinityttö Heather. Hänen arjestaan alkavat painajaiset saada otetta, ja bonuksena Silent Hillin hullut kulttilaiset lähtevät perään, sillä heidän demonijumalansa asuu edelleen Heatherin sisällä.

Suoraviivaisempi kolmas osa ei valitettavasti yllä kerronnassa kakkosen tasolle, vaikka huiman pelottava peli onkin ja huippukohtia toki on mukana. Heatherin tarina johdattaa neidon lopulta Silent Hillissä sijaitsevaan kulttilaisten kirkkoon, jossa hirviöveressä kahlannut Heather kohtaa nuoren Vincentiksi esittäytyvän papin. Kun Heather tiedustelee Vincentiltä, miksi tämä roikkuu hirviöiden täyttämässä kaupungissa, vastaa yllättynyt Vincent: ”Ai sinä näet heidät hirviöinä?”

Sarjan seuraava peli Silent Hill 4: The Room (Pelit 9/2004, 80 p) ei alun perin kuulunut Silent Hill -sarjaan. Se selittää, miksi pelissä itse Silent Hillin kaupungissa vieraillaan vain pikaisesti. Omaan kotiinsa lukittu Henry Townsend joutuu ikkunoidensa kautta seuraamaan, kuinka joukkomurhaaja tappaa naapurin toisensa perään, aina vain lähempää ja lähempää Henryn asuntoa.

Sarjamurhamysteerin kun yhdistää Henryn asunnossa alkavaan kummitteluun, on pelimerkit sarjan pelottavimmalle pelille paikoillaan. Tarina on varsin maittava ja häiriintynyt, mutta valitettavasti The Room kärsii kököstä pelimekaniikasta, jonka vuoksi se on jäänyt monien sarjan fanien epäsuosioon.

Ei voi kieltää, etteivätkö kylmät väreet menisi selkäpiissä, kun ovisilmästä tuijottaa takaisin murhaajan kasvot.

Ulkoistus on nykypäivän sana

Neljännen osan jälkeen vetovastuu siirtyi Konamilta länsimaisille kehittäjille, joiden Silent Hill -tarinat ovat olleet tasoiltaan vaihtelevia. Brittiläinen Climax onnistui kohtalaisesti Silent Hill: Originsilla ja erinomaisesti Shattered Memoriesilla, mutta amerikkalainen Double Helix tiputti pallon pelissä Silent Hill Homecoming (Pelit 3/2009, 78 p). Pelillisiltä ansioiltaan ihan ok Homecoming kertoi ex-solttu Alexin paluusta kotikyläänsä, Silent Hillin naapuripitäjään Shepherd’s Gleniin. Tarina kumarteli liikaa traditioille, kulttihahmoille ja fanipalvelulle, eikä lopun käännekään ollut järin yllättävä.

Jos Silent Hillin salaisuudet alkoivat kiinnostaa enemmän, suosittelen käymään Translated Memories -sivustolla (www.translatedmemories.com). Sivustolle on kerätty neljän ensimmäisen Silent Hill -pelin japanilaisia oheisjulkaisuja, jotka mainiosti syventävät tarinaa. Etenkin kolmeen ensimmäiseen osaan keskittyvä, tekijöiden kommenteilla höystetty Book of Lost Memories on äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa.

Juho Penttilä

sh11: Harry Mason ja yleisin kysymys. (Silent Hill)

sh12: Otherworldin vallatessa maailman muuttuvat painajaiset fyysisiksi. (Silent Hill)

Sh13: Edes sumuinen Silent Hill ei ole järin turvallinen paikka. (Silent Hill)

sh21: Pistooli ostoskärryissä, seinät täynnä reikiä ja lattia vääränään hylsyistä. (Silent Hill 2)

sh22: Lauralle Silent Hillissä ei ole mitään outoa, mikä saa tytön käytöksen näyttämään Jamesin näkökulmasta varsin hullulta. (Silent Hill 2)

sh23: Menisitkö sinä tänne? (Silent Hill 2)

sh24: Pyramidipään ensiesiintyminen. (Silent Hill 2)

sh25: Ei mulla ollutkaan enää nälkä. (Silent Hill 2)

sh31: Voi Heather, olet oikeammassa kuin ymmärrätkään. (Silent Hill 3)

sh32: Kolmosen hirviösuunnittelu yhdisti lihaa ja terästä makaaberilla tavalla. (Silent Hill 3)

sh33: Ne hetket, kun on täysin hiljaista, ovat niitä kaikkein pelottavimpia. (Silent Hill 3)

sh34: Näin Silent Hillin kulttilaiset näkevät demonijumalansa. (Silent Hill 3)

sh35: Alessa vietti seitsemän vuotta pyörätuolissa, minkä takia pyörätuolit ovat yleinen näky ensimmäisessä ja kolmannessa osassa. (Silent Hill 3)

sh41: Joku ei halua Henryn lähtevän asunnostaan. (The Room)

sh42: Silloin tällöin ovisilmästä saattaa bongata muiden talon asukkaiden keskustelua. Mutta hetkinen, ovatko kädenjäljet lisääntyneet sitten viimenäkemän? (The Room)

sh43: Murhaaja jättää uhreilleen mystisen numerosarjan. (The Room)

sh44: Vessan seinään ilmestyneen reiän kautta Henry voi yrittää paeta asunnostaan, mutta se johtaakin vain painajaismaisemiin. (The Room)

shhc1: Hoitsu ei tykännyt Alexin kopelointiyrityksestä. (Homecoming)

shhc2: Vaikka tarina ei vakuuttanut, on Homecomingin hirviösuunnittelu toimivan karmeaa. (Homecoming)

shhc3: Voisi kuvitella Alexin tarvitsevan tässä tilanteessa jotain puukkoa pidempää. (Homecoming)

sho1: Jos sen jaksaa nostaa, se käy aseesta. (Origins)

sho2: Originsissa pystyy liikkumaan vapaasti normaalin ja painajaismaailman välillä peilien kautta. (Origins)

Sho3: Lisa Garland, ensimmäisestä Silent Hillistä tuttu hoitsu. Jos Lisa on ykkösessä 23-vuotias, ja Origins tapahtuu seitsemän vuotta aikaisemmin, niin kaikki ei voi olla sitä miltä se näyttää. (Origins)

shsm1: Harry ja taskulamppu. Aivan kuin olisin nähnyt tämän joskus aiemmin. (Shattered Memories)

shsm2: Kännykän kameralla voi nähdä asioita, mitä paljas silmä ei näe. (Shattered Memories)

shsm3: Otherworld ei olekaan rautaa ja ruostetta, vaan jäinen helvetti? (Shattered Memories)

shsm4: Näitä vastaan Harrylla ei ole aseita, ainoana vaihtoehtona on juokseminen. (Shattered Memories)

Lisää aiheesta