www.silenthunter5.com
Monsuunikausi on ohi ja merten harmaat rauta-arkut palaavat Intian valtamereltä Atlantille.
Pelkkä kolmososa uusilla graffoilla ei kuitenkaan Ubisoftia kiinnosta. Nyt kokeillaan, kävisikö Silent Hunterin brändi kaupaksi muillekin kuin pahimmille simulatööreille, joita uiskentelee kaupallisessa mielessä liian harvassa.
Kasuaalipelaajien parvia varten koukkuun pujotetaan räiskintäpeleistä tuttu, pelaajan silmin koettu pelinäkymä. Kaikkiin veneen osiin voi kävellä ja päällystön kanssa voi vaihtaa monivalintaisia kuulumisia. Kaikesta luvataan lisäksi tehdä niin helppoa, että "kuka tahansa" osaa komentaa sukellusvenettä.
Lähtökohta on outo. Tuskin sillit haluavat operoida vain yhdellä ainoalla veneellä (Type VII), jonka konehuoneessa silti jyskyttää Silent Hunter 4, täysiverinen simulaatio. No, lykkyä tykö, on pelibisneksessä isompiakin yllätyksiä koettu.
Call of the Battlestations 1943?
Simukapteenit, älkää vielä vetäkö periskooppianne solmuun älkääkä antako veden tulvia torpedoputkista. Lehdistöprevikka vaikuttaa nelkkukelkulta, johon on lisätty uusi käyttöliittymäkerros poistamatta alta oikeastaan mitään olennaista. Esimerkiksi manuaalinen torpedotähtäys onnistuu yhä. Tyylikkäiden nippeleiden ja nappuloiden sijaan arvot syötetään klikkaamalla hypertekstiä kipparin ja XO:n välisessä dialogissa. Se on järkyttävän näköistä, mutta voi se toimiakin. Ja jollei halua käskyttää miehistöään ramppaamalla pitkin suklaria, voi heitä käskeä suoraan valikon kautta.
Näin hienosti Atlantti ei ole ennen myrskynnyt ja meri vaahdonnut, varsinkaan jos PC:stä löytyy DX11-näytönohjain. Merta voi myös katsella aiempaa korkeammalta vapaan kamerakulman kautta. Miehistön animointi oli mainosvideon jälkeen pettymys, ukot elehtivät ikävä kyllä suunnilleen samoin kuin nelososassa. Hyvää on se, ettei niiden nukkumisesta tarvitse enää itse huolehtia. Tilalle on saatu taistelumoraali, johon voi vaikuttaa miehistöään kannustamalla.
Laivojen vauriomallinnuksen väitetään kehittyneen yksityiskohtaisemmaksi, mutta on muistettava, että nelosessa oli pelkkä osumapistejärjestelmä, oikea vauriomallinnus tuli vasta modeissa (Natural Sinking Mechanics, Real Fleet Boats). Viitosessa laivan päällä näkyy periskoopista katsottaessa reaaliaikanaksuista tuttu terveyspalkki. Sen alla on toinen samanlainen palkki, joka ymmärtääkseni kuvaa veden määrää laivan sisällä. Sen mallinnus on uutta, eikä modeista lainaaminen siihen loppunut – hyvä. Saksankieliset puheet tulevat tällä kertaa myyntiversiossa.
Subsim.com:in foorumilla Ubisoftin edustaja mainitsi jo, että he olettavat modaajien tarttuvan myös SH5:een.
Tiefer, verdammt!
Täksi kuuksi luvattua julkaisua ajatellen previkan koodi pani miettimään. Monimutkainen kokonaisuus oli sen verran hiomaton, ettei torpedohyökkäyksiä voinut kunnolla suorittaa, mutta kyse tuntui olevan vain parametrien hienosäädöstä. Simulaation sydän on tallella.
On jo korkea aika hakea Silent Hunter -motivaatiota työntämällä Das Bootin pitkä versio DVD-soittimeen ja illalla nukahtaa kalojen, siis Bruno Kraussin Teräshai-kirjojen, kanssa.
Monsuunikausi on ohi ja merten harmaat rauta-arkut palaavat Intian valtamereltä Atlantille.
Pääkirjoitus on luettavissa pelit.fi:ssä 1.4.2010.
Vuonna 1998 olin täysin kyllästynyt pelialalla pyöriviin pipopäihin ja räpin tahdittamiin bileisiin. Halusin kunnon juhlat, joissa alalla vaikuttavat aikuiset juhlisivat hienoissa puitteissa. Syntyi Kyöpelit-gaala.
Gaala alkoi seuraavan vuoden helmikuussa vaatimattomasti muutaman kymmenen alan ihmisen voimin, keskellä tuon talven pahinta lumimyrskyä. Ruokaa oli liian vähän ja juontaja ei ollut oikein aiheeseen perehtynyt, mutta Wallun suunnittelema Kyöpelit-patsas herätti ihastusta ja innostusta. Myös puitteet saivat paljon kiitosta: toimitus iltapuvuissa ja smokeissa, vieraat parhaimmissaan valkoisten pöytäliinojen ja kynttilöiden loisteessa jotain ihan muuta kuin mihin oli totuttu.
Se oli pelialan ensimmäinen yhteinen tapaaminen. Gaala teki historiaa, sillä koskaan aikaisemmin eivät pahimmat kilpailijat olleet mahtuneet samoihin juhliin.
Vuosi vuodelta Kyöpelit-gaalan maine kasvoi ja kaikki halusivat mukaan. Kerran sain kiukkuisen puhelun eräältä jälleenmyyjältä, joka kovaan ääneen ihmetteli, miksei hän pääse koskaan mukaan, vaikka on ollut alalla jo niin ja niin monta vuotta. Totesin siihen, että gaala oli tarkoitettu yhteistyökumppaneillemme ja koska hän ei sellainen ollut, häntä ei rekistereistämme löytynyt.
Gaala paisui ja paisui niin että lopulta olivat mukana niin maahantuojat kuin ulkomaiset päämiehet, niin suomalaiset pelintekijät kuin jälleenmyyjät. Mukaan tunki myös muu lehdistö muina miehinä puhumattakaan monista muista kuokkavieraista. Parhaimmillaan vieraita oli lähes kaksi ja puolisataa, mukana aina myös lukijoita.
Vuonna 2003 kirjoitin kiukkuisen pääkirjoituksen siitä, että gaala ja koko peliala ei tuntunut kiinnostavan muita medioita. Kaiken maailman Jussit ja Venlat kyllä televisioitiin, mutta miljoonan euron pelibisnes ei kiinnostanut ketään. Vaikka meillä oli kaikkein hienoin patsaskin. Nyt vain seitsemän vuotta tuon porun jälkeen gaala menee televisioon.
Viimeinen Kyöpelit-gaala pidettiin 2007 Pelit-lehden 15-vuotisjuhlina, minkä jälkeen pelialan oma kattojärjestö Figma otti sen hoitaakseen. Tänä vuonna Figma-gaala muuttaa nimeä ja todennäköisesti myös luonnettaan julkkisvetoisemmaksi, sillä Yle näyttää gaalan palkintojenjaon suorana Areenalla ja myöhemmin koosteen kakkosella. Hieno suoritus Figmalta!
Minulla on kuitenkin aina tähän aikaan vuodesta hyvin haikea olo. Vaikka gaalan tekeminen vaati paljon työtä ja organisointia, ja joka vuosi alkoi heti joulun jälkeen tiukka laihdutuskuuri iltapukua varten, Kyöpelit-gaala oli kuitenkin jokaisen vuoden kohokohta. Ympärillä paljon tuttuja ihmisiä, puheensorinaa, hyvät juontajat, kauniita puheita oli se niin mukavaa.
Haikeudesta huolimatta odotan innolla uudistunutta gaalaa ja menen mielelläni valmiiseen pöytään. Telkkari päälle huhtikuun 8. päivänä!
