Lisälevy vie leikki-ihmiset vanhan ajan seikkailuun.
Lisälevyt ovat miljoonia myyneen Sims-pelisarjan leipälaji, eikä Sims 3:n (Pelit 6/2009, 91 p) ensimmäinen lisälevy ole yllätys kenellekään. Sen sijaan yllättävää on Suomessa Sims 3: Maailmanmatkaaja (World Adventures) -nimeä kantavan lisälevyn aihepiiri.
Edellisen Simsin Matkoilla-lisälevyn tyyliin omat leikki-ihmiset lähetetään ulkomaille eksoottisiin kohteisiin, mutta tämän päivän Madventures-sukupolvelle ei enää kelpaa tyypillinen turistimatka. Tällä kertaa simit kulkevat Indiana Jonesin jalanjäljillä ja seikkailevat muinaisissa haudoissa Egyptissä, Ranskassa ja Kiinassa.
Kolmesta eri seikkailukohteesta näytettiin ennakkoesittelyssä Kiinaa ja Egyptiä, joista vain jälkimmäistä pääsi pelaamaan. Ensivaikutelman perusteella matkakohteet ovat kuitenkin ilahduttavan erilaisia ja tuovat mukavaa vaihtelua Sunset Valleyn vanhasmaisen utopistiseen kyläyhteisöön kyllästyneille.
Vanhat seikkailuelokuvat ovat lisälevyn ilmeinen esikuva. Egyptissä simit tunkeutuvat pyramideihin, avaavat salaovia, väistelevät ansoja ja kamppailevat muumioita vastaan. Kiinassa opetellaan kungfua ja tutkitaan lohikäärmeluolia. Hautojen ulkopuolella simit kauppaavat löytämiään muinaisaarteita, opettelevat uusia taitoja ja harrastelevat kaikenlaista hauskaa turhuutta.
Kolonialismin kantapäillä
Simin seikkailumatka alkaa soitosta matkatoimistolle. Kaikki kolme kohdetta ovat tarjolla heti lisälevyn alussa. Käytännössä kohteita ei voi suorittaa kerralla loppuun, sillä yhdessä paikassa eteneminen voi vaatia toisaalla opittuja taitoja. Sim aloittaa seikkailijanuransa pelkkänä turistina, jonka oleskelulupa riittää vain kolmen päivän lomaan, jonka jälkeen ukko tai akka lentää takaisin kotiin.
Seikkailujen tukikohtana toimii Egyptissä telttailijoiden leiri, josta pääsee tutkimaan läheistä Al Simharan kylää ja hautoja. Paremman oleskeluluvan saatuaan kokenut seikkailija voi ostaa itselleen paikallisen lomakodin. Ilmoitustaululta saa vihjeitä seikkailijoille suunnatuista toimeksiannoista, kuten tietyn aarteen noutamisesta hautojen kätköistä työnantajalle. Periaatteessa simin työpäivä siis koostuu korvaamattoman kulttuuriperinnön ryöstämisestä ja myymisestä alueilla häärivälle ylikansalliselle korporaatiolle. Siis häh?
EA:n Azure Bowie-Hankins selittää: "Sims 3: Maailmanmatkaajassa on vahvempi tarina kuin missään aikaisemmassa Simsissä. Pelaaja tekee aluksi töitä muinaisesineitä ostavalle yhtiölle, mutta ajan myötä paljastuu, että aarteet ovatkin päätyneet yhtiön sisäiselle kaksoisagentille, joka haluaa suojella esineitä."
Ikävästi imperialistiselta kalskahtava peli-idea ei ole ainoa Maailmanmatkaajan mahdollisesti kyseenalaisista piirteistä. Yksinkertaisen idealistisen sim-maailman versiot oikeista valtioista tarjoavat melko herkullisen kasvualustan mauttomille rotustereotypioille.
"Maailmanmatkaajassa olemme ehdottomasti vältelleet kielteisiä stereotypioita. Kullakin kansalla on omia luontaisia tapojaan, kuten kiinalaisilla puikoilla syöminen, mutta olemme olleet tarkkoja siitä, etteivät ne voi loukata ketään", kertoo Bowie-Hankins.
Simppeli seikkailu
Haudoissa seikkaileminen on yksinkertaista. Sims 3:n käyttöliittymä on ennallaan, ja omaa simiä ohjataan eteenpäin hiirellä erilaisia ovia avaten ja esineitä poimien. Hautojen salaisuudet paljastuvat pienimuotoisia arvoituksia ratkaisten. Sim pystyy esimerkiksi liikuttamaan patsaita, sukeltamaan vesialtaiden pohjia tutkimaan ja avaamaan lukittuja ovia erilaisilla avainkivillä. Haudoilla on vaaransa, joita olivat Egyptissä muumioiden lisäksi esimerkiksi tuliansat.
Luolastoseikkailu muodostaa selvästi lisälevyn rungon, mutta hautojen ulkopuolella on myös tekemistä. Sim voi esimerkiksi opiskella käärmeenlumoajaksi, opetella valmistamaan paikallisia ruokalajeja ja hallita Kaukoidän salatieteitä. Tietenkin sim saa myös uutta kamaa kämppäänsä matkakohteista. Merkittävin uusi harraste on valokuvaus: kaupasta voi ostaa similleen kameran, jolla otetaan kuvia tämän perspektiivistä. Monet tehtävät liittyvät sopivan valokuvan ottamiseen.
Sims 3: Maailmanmatkaajan esittelytilaisuus jätti minut epäileväksi. Matkakohteet ovat nättejä ja mukavan erilaisia, mutta tuntuu silti, että Sims 3 yrittää nyt olla jotain, mitä se ei ole. Käyttöliittymä ei yksinkertaisesti sovi seikkailupeliin, ja luolastoihin tuntuu hukkuneen se, mikä teki Simsistä niin suositun: simit eivät ole vain pelihahmoja, vaan tuntuvat omaa elämäänsä eläviltä olennoilta, joille vain rakennetaan sopivat puitteet.
Maailmanmatkaajassa tätä tunnetta ei välity, sillä suurta seikkailijaa joutuu pitelemään kädestä koko ajan. Lopputulos näyttää uhkaavasti yliyksinkertaiselta luolastoseikkailulta, joka ei taatusti houkuttele uusia yleisöjä ja voi pahimmillaan vieraannuttaa vanhat fanit. Totuus selviää, kun lisälevy julkaistaan marraskuun loppupuolella.
Lisälevy vie leikki-ihmiset vanhan ajan seikkailuun...
Lue koko artikkeli Pelit-lehden Pelatkaa!-erikoisnumerosta tai www.pelit.fi:ssä 11.11.2009.
www.batmanarkhamasylum.com
Lapsuuteni loppui, kun ryöstäjä ampui vanhempani.
Ei kun anteeksi, se olikin miljonääri Bruce Waynen lapsuus. Silloin hänestä tuli Batman, yön moniongelmainen musta ritari ja rikollisten kauhu. Batman: Arkham Asylum tekee niin vakuuttavaa työtä muuttaessaan minut Batmaniksi, että asiat menevät vähän sekaisin.
Odotin jotain "ihan hauskaa" toimintaseikkailua, mutta sain kokemuksen, joka potkaisi minua batpotkulla peliluuhun. Yö Arkhamissa on tiukka paketti turpajuhlia, hiipimistä, tutkimista, vimpaimia, erilaisia haasteita ja esimerkillistä pelinrytmitystä moitteettomasti toteutettuna, viimeisen päälle Batmanin henkeen. Kyllä minä tiesin, että Batman on kova jätkä. Mutta että Lepis pystyy pätkimään itsensä Kapteeni Kökkörahastuspeliin, se on saavutus, johon on pystynyt vain yksi supersankari aikaisemmin. Ja hän oli tyttö.
Batman ethän auttaa voi
Batmanista on moneksi. Hän taipuu vanhojen sarjakuvien ja 60-luvun hassusta camp-Batmanista Frank Millerin luomaan synkkään, häiriintyneeseen ja väkivaltaiseen kostajaan. Arkhamin Batman on Yön ritari sieltä synkemmästä päästä.
Kun Jokeria viedään taas kerran Arkhamin vankimielisairaalaan, Batman haluaa henkilökohtaisesti valvoa arkkivihollisensa kuljetusta. Syystäkin, jopa yksinkertainen turvamies osaa ihmetellä, miksi Arkhamiin on jouduttu tilapäisesti varastoimaan "satoja Jokerin apureita". Edes Batmanin jämerillä kasvoilla ei välähdä yllätys, kun Jokeri kaappaa vallan Arkhamissa. Yhden miehen lepakkoarmeija aloittaa vastavallankaappauksen.
Mikään ei sovi Batmanin temmellyskentäksi yhtä hyvin kuin Arkham, valtava goottilaistyylinen synkkä kolossi, joka on eristetty omalle saarelleen. Kätevästi sen vaarallisiin hoidokkeihin kuuluu melkoinen määrä Batmanin pahimpia verivihollisia, jotka luonnollisesti heittävät keikkaa pelin erikoisvastustajina. Pellekonnien asemasta viholliskaarti on siitä uskottavammasta, synkemmästä päästä. Kissanaista en olisi pannut pahakseni, onneksi Myrkkymuratti hanskaa naiskauneuden, vaikka lihanhimo pitääkin vaihtaa kasviksiin.
Variksenpelätin kaivaa esiin Batmanin traumoja pelkomyrkyllään. Komealla tavalla käydään läpi vaikka vanhempien kuolema tai Batmiehen pelot roolinsa vangiksi jäämisestä. Arvuuttajaa ei onneksi nähdä, mutta loogisesti juuri hän on ripotellut paikat täyteen arvoituksia ja löydettäviä bonuksia.
Pelin tarinasta vastaa kehutun Batman-animaatiosarjan kirjoittaja Paul Dini. Sarjasta ovat mukana ainakin (ääninäyttelijät) Kevin "Batman" Conroy sekä Mark "Jokeri" Hamill. Kliseistä lopetusta lukuun ottamatta tarina on poikkeuksellisen toimiva ja ääninäyttely erinomaista. Pääpelin jälkeen voi testata bat-kykyjään koko maailmaa vastaan erilaisissa haastepeleissä.
Visuaalisesti Batman on hienoimpia aikoihin, nimenomaan tyylitajun ansiosta. Ympäristö on hienoa: Arkhamista tuli heti mielimielisairaalani. Gotham Cityn asukkaat ovat kuin Brian "Tappava pila" Bollandin piirtämiä eikä animoinnissa pihdata. Ehkä Jokerin Pirkka Peruskonnia voisi olla muutama graafinen variaatio lisää. Grafiikka rullaa yllättävän ketterästi vaikkei pelirauta ole tuoreinta.
Lepakkona katossa
Paketin viimeistelee vaivattoman sulava pelattavuus, joka luo hienon illuusion oikean Batmanin voimasta ja kyvykkyydestä. Luontevasti kiipeillessäni vaijerin varassa tapahtuu hieno muutos. En ole enää pelaaja, joka istuu ergononisella pelituolillaan, olen huipputreenattu supersankari, joka istuu kivipirulla ja valitsee ensimmäistä uhriaan.
Vaikka tuon, joka on yksin. Tiputtaudun sen taakse ja blokkaan verenkierron aivoihin. Muut eivät huomaa mitään. Seuraavan vartijan hoidan nostamalla hänet kivipiruun roikkumaan. Loput vartijat kerääntyvät ryhmäksi, ja päätän ottaa riskin. Liidän ja potkaisen. Yksi tippuu, toista lyön, mutta lyijy lentää ja tekee kipeää. Vaijeripyssyllä singahdan takaisin pirujen päälle, ja vaihtelen gargoilia kunnes konnat hämääntyvät.
Batman ei tapa edes konnia, mutta se ei estä häntä vetämästä niitä pataan tavalla, joka tuntuu ruudun toisellakin puolella. Periaatteessa taistelussa käytetään kahta nappia, lyö ja torju (väistöt ja muutama erikoiskombo päälle). Mättö on hienon näköistä, sulavaa ja ruhjovan tehokasta, juuri sellaista kuin Batmanilta voi odottaa.
Hyvä ratkaisu, sillä jos ohjaisin Batmania suoraan, Lepakkomies kääntyilisi kankeasti väärään suuntaan ja iskisi yleensä ohi. Nyt minä päätän mitä Batman tekee, ja Batman tekee sen taidolla. Niin kauan kuin vastustajilla ei ole lyijyputkea kummempaa asetta, Batman pärjää suurtakin ylivoimaa vastaan, mutta jos vastassa on veistä, tuliasetta tai sähkösauvaa, vaaditaan ihan uusia kikkoja. Veitsimies hämätään viittatempulla ja sitten hakataan maahan, sähkömies on selvää kauraa kun sen taakse pääsee väistöliikkeellä. Pyssymiehiä vaanitaan varjoista, katosta tai vaikka lattian alta hyökkäämällä.
Ässä voittaa jokerin
Batman: Arkham Asylum on paljon enemmän kuin mätkintäpeli, se on toimintaseikkailu, jossa Yön ritari käyttää paljon muutakin kuin nyrkkejään.
Batman on Batman eikä näköispatsas. Jopa ässäetsivä Batmanin ylivertaiset tutkintakyvyt tuodaan peliin "etsiväkatseella", joka poimii huoneista esiin merkittävät yksityiskohdat, kuten kerättävät bonukset tai hyödynnettävät objektit tai vaikka Myrkkymuratin seurattavan feromonijäljen. Oikeaa aivonkäyttöä saa, kun ratkoo Arvuuttajan bonusarvoituksia.
Batmanin tavaramerkkivimpaimet tuodaan peliin pikku hiljaa. Monikäyttöisin on batarangi, joka soveltuu konnien kolkkaamisesta köyden katkaisuun. Batarangia saa jatkossa päivitettyä erilaisiin tarkoituksiin. Normikiipeily hoidetaan vaijeripyssyllä. Räjähtävällä bathyytelöllä hajotetaan seiniä, mieluiten konnien päälle. Batclaw’lla (bätkäpälä) revitään luukkuja, heikkoja seinä ja tietysti konnia, batköydellä ylitetään pitkiäkin kuiluja. Koodianalysaattorilla avataan turvaovia.
Lopullisesti vaikutuin panostuksesta turhiin yksityiskohtiin, esimerkiksi siitä, että loppua kohti batpuku rähjääntyy ja Lepakkomiehelle kasvaa reipas sänki.
Pyhä pomppiva Batman!
Suurimman osan ajasta Batman välttää hienosti juuttumisen saman tempun jatkuvaan toistoon. Se vaihtaa pelityylejä, muuttaa vanhojen sääntöjä ja kikkailee vihollisilla. Aina välillä hierotaan pomotaisteluita, joita jotkut, kuten minä, pitävät inhoina reliikkeinä 80-luvulta. Muutama pomotaistelu on ihan ok, mutta osassa saa motoriikka kylmää kyytiä.
Batmanin virheetön kombosuoritus iskee hudin vasta lopussa, kun peli lopullisesti luhistuu ylipitkiin pomotaisteluihin. Sujuvuuden nimissä jokaisesta olisi pitänyt lyhentää noin kaksi kolmannesta. Vaikka osaava pelaaja pääsee niistä kerralla parilla läpi, ne ovat kuolettavan tylsää jyystämistä. Itse ratkaisin ongelman huijausohjelmalla, kun kyllästymisraja tuli vastaan.
Pomotaistelut nostavat pinnalle yhden heikkouden. Konsolikäännösten padiohjaus taipuu yleensä huonosti PC:lle tyypilliseen hiiri–näppis-komboon. Aluksi näytti, että Batman saa puhtaat paperit, sillä ohjattavuudessa ei ole mitään ongelmia.
Pomotaistelussa Banea vastaan hyppyväistö paljastui kankeaksi. Se suoritetaan painamalla haluttu suuntanäppäin alas ja lyömällä kaksi kertaa välilyöntiä, mikä tiheissä pomomatseissa oli minun sormieni motoriikalle ja näppäimistölle liikaa. Onneksi apu on yhtä lähellä kuin hyvä Xbox 360:n johdollinen padi, joka toimii suoraan PC:llä. Väistely sujui heti metrin helpommin. Parempi onkin, sillä loppupeleissä vain pomppiva Batman pärjää. Näppis ja padi toimivat ongelmitta rinnakkain.
Nuiva loppuryvetys ei Batmania nujerra. Arkhamin portista astelee voittajana musta viitta hulmuten yksi vuoden parhaita pelejä, ihan millä tahansa mittarilla tai pelikoneella, ja vaikka ihan ilman lepakkorakkautta. Vaikka kaikki Batmania rakastavatkin.
Hyvää työtä, Lepakkomies. Ja hyvää yötä, pidä Gotham City puhtaana.
