Slender: The Arrival (PC) – Yksin kotona?

http://www.slenderarrival.com/

Kevätaurinko valaisee ikävästi pelimiesten synkkiä luolia, mutta vielä riittää pimeitä öitä. Pelätkää, sillä slenderman on saapunut.

Tiedän, mitä pelkäsit viime kesänä: Slender: The Eight Pagesia. Aika hyvin, koska Parsec Productionsin eli Mark Hadleyn piti tehdä vain slenderman-aiheinen tekniikkademo. Eight Pages onnistui luomaan niin tiukan tunnelman ja pelottavan ympäristön, etten ole vastaavaa kokenut missään muussa pelissä.

Sain (melkein) sydänkohtauksen jokaisella Slender: The Eight Pagesin pelikierroksella, joten tietenkin työnsin seteleitä tietokoneeni ruutuun heti kun jatko-osa Slender: The Arrival ilmestyi tekijöiden kotisivuille. Masokismi on ismeistä kivointa!

Älä katso taaksesi!

Jos löytäisin ystävättäreni kotitalon tyhjänä, huonekalut heiteltyinä ympäriinsä ja seinät täynnä piirroksia pitkästä, laihasta ja kasvottomasta mieshahmosta, kääntyisin saman tien kannoillani, hyppäisin autooni ja ajaisin niin kauas kuin tankissa riittää löpöä.

Slender: The Arrivalin päähahmotar jää tutkimaan taloa ja selvittämään, mitä kaverille on käynyt. Oliko pakko? Etkö ole nähnyt ainuttakaan kauhuleffaa?

Arrival on isomman budjetin Eight Pages, joka lyhyen pelotteluareenan sijaan on jaettu viiteen kenttään. Jokaisessa täytyy tutkia aluetta ja löytää tarpeeksi etenemiseen tarvittavia esineitä. Ja kyllä, yhdessä etsitään kahdeksan lappua. Vieläkään peli ei pituudella retostele, sillä tehokas pelaaja näkee lopun parissa tunnissa.

Pelitetyn slenkun isoin ongelma on, ettei pikkupelin idea taivu etenemiseen nojaavaan isoon peliin. Puhtaasti pelillisin arvoin Slender: The Arrival ei olisi millään tavalla kiinnostava, ellei sen ympärille olisi luotu hyytävän pakokauhun ja musertavan painostavuuden atmosfääriä.

Jos näet sen, on jo liian myöhäistä

Alussa tutkitaan rauhassa ystävättären taloa, sen tapahtumat ja vihjeiden löytäminen vie päähuomion. Jo siellä tunnelma on painostava, mutta talon viereisessä puistossa mukaan liittyy itse slenderman. Slenderman seuraa pelaajaa, se ei luovuta eikä sitä vastaan voi puolustautua. Voi vain yrittää paeta ja vauhdilla etsiä kentässä tarvittavat tavarat.

Koko ajan pitäisi tarkastella ympäristöä, mutta silti pysyä liikkeessä. Se kuulostaa helpolta, mutta kauhun kangistaessa ei tee mieli palata tutkimaan taakse jäänyttä vajaa, vaikka sieltä saattaisikin löytyä se tarvittava viimeinen tavara.

Jo pelkkä slendermaniin katsominen tietää kuolemaa, mutta viikatemiehen (tai naisen) tapaa myös silloin, kun slenderman saa pelaajan kiinni. Eikä siinä kaikki, mukaan astuu uusi tuttavuus, huppupäinen Jahtaaja. Sen läheisyyden kaipuu on myös kuolettavaa, mutta pelikaavaa monipuolistavana kikkana sitä voi osoittaa taskulampulla silmiin. Häikäistynyt huppupää on hetken aloillaan, ja silloin otetaan jalat alle!

Kahden jahtaajan vaatimat erilaiset välttelytavat vaativat pelaajalta entistä enemmän tarkkuutta. On tärkeää tietää, kumpi on lähellä, kun toisen katsetta pitää vältellä, mutta toinen pitää kohdata silmästä silmään. Onneksi huppupään inhottavan hihityksen tunnistaa jo kaukaa. Mutta slenderman... aina se perkele onnistuu yllättämään kulman takaa. Yh!

Lappu luukulla

Vaikka Arrival pelottaa enemmän kuin kymmenen nykyistä keskivertokauhupeliä yhteensä, on sen kauhu silti enää luokkaa kädet hikoavat ja sydän hakkaa tietä rinnasta ulos. Se on kuin kotikissa leijonan vieressä The Eight Pagesin järjenvastaiseen ja puhtaaseen pelkoon verrattuna. Mutta sen minkä Arrival häviää kauhussa, se voittaa takaisin toimivassa tarinassa.

Arrivalin käsikirjoituksesta vastaa YouTuben slenderman-aiheisen The Marble Hornets -sarjan luoneet Troy Wagner, Joseph DeLage ja Tim Sutton. Tarina toimii eikä sitä hierota pelaajan naamaan. Pohdittavaa on ja pähkäiltävää jää, vaikka löytäisikin kenttiin piilotetut tekstipätkät.

Arrivalin tarinankerronta on juuri sitä, mitä tarinanarkkarina videopeleiltä haen, syy, miksi jaksan hehkuttaa Silent Hill -pelisarjan tarinoita vuodesta toiseen. Jos tarinankerronnanväline on interaktiivinen, nautin siitä, että myös tarinan seuraaminen ja ymmärtäminen vaatii interaktiota eikä vain välivideon tuijotusta. Slendermanissa siis ajatustoimintaa ja omatoimista tarinavihjeiden etsimistä.

Slender: The Arrival on täsmälääke samaan vaivaa kuin The Eight Pages: akuuttiin itsensä pelottelun tarpeeseen. Tiukkaa tunnelmaa, painostavaa äänimaailmaa ja ahdistavia pakotilanteita sisältävän pelin koukku menee pelikauhulle immuuneilta kivi-ihmisiltä kokonaan ohi, sillä ylisimppeli pelimekaniikka tuskin jaksaa pitää otteessaan.

Me muut... no me muut nukumme taas valot päällä.

Juho Penttilä

 

Slender: The Arrival

Arvosteltu: PC

Saatavilla: Mac

Taikaa tallella

Slender: The Eight Pages on hyytävän tunnelmallinen elämys, jonka jokainen bitti on viilattu tuottamaan uskomattoman painostava ilmapiiri. Arrival on yritys vangita alkuperäisversion demoni pelin kuoriin, mikä onnistuu juuri niin hyvin kuin kuka tahansa kauhuelokuvia nähnyt osaa heti arvata. Onhan se säikyttelykauhuksi tyylikästä ja tehokastakin, mutta ei sen enempää. Kun paperilappusten keräily on painajaismaisen pakkomielteen sijaan este etenemiselle, muuttuu herkullinen kauhu tuskalliseksi vääntämiseksi. Pelin ”nautinnollisin” osuus onkin heti alussa, ennen kuin itse toiminta alkaa.

Slender on molemmissa inkarnaatioissaan vaikuttava elämys, mutta pelinä aneeminen. Arrivalin yritys olla enemmän jälkimmäistä ei iske alkuperäisen lailla, vaikka vanhaa taikaa onkin vielä tallella.

77

Antti Ilomäki

83