Taktisen SOCOM-sotilasräiskinnän tunkeminen PSP:hen tuntuu ongelmien kerjäämiseltä, mutta Zipper Interactive otti riskin. Lopputulos on yksi harvoista PSP:n pakkohankinnoista.

Terroristihipat ovat olleet muotia jo ennen WTC-iskua eikä lajityypistä ole varsinaisesti pulaa. Silti nimihirviö SOCOM: U.S. Navy SEALs Fireteam Bravo -räiskintä on harvinaista herkkua PSP:llä. Kyseessä ei ole vain vesitetty PS2:n SOCOM, vaan omillaan toimiva laatupeli, joka on suunniteltu alusta loppuun PSP:n ehdoilla.

Pelaaja ohjaa terrorismia vastustavassa ja halpaa öljyä puolustavassa sodassa SEAL-upseeri Sandmania, jonka taistelupari Lonestaria ohjaa tekoäly. Aivan kuten muissakin SOCOMeissa, kaverille voi antaa selkeitä käskyjä tyyliin seuraa minua, tapa tuo, riko ovi, eliminoi viholliset, varmista alue, pysy tässä, lopetetaan tämä ainainen sotiminen ja muutetaan viimein yhteen. PS2-SOCOMin nelihenkinen tiimi on tiivistetty tehtävissä kahden miehen osastoksi.

Tehtävät ovat pitkiä ja ne sisältävät lukuisia eri tavoitteita. 14 tehtävää ei ehkä kuulosta paljolta, mutta käytännössä kampanjassa pelattavaa on paljon. Yksinpelin selvittämällä avautuu Instant Action -pelimuoto, jossa kentät ovat samoja kuin ennenkin, mutta viholliset ovat vaihtaneet paikkaa ja tavoitteet muuttuneet. Hyvä idea, joka kaksinkertaistaa yksinpelin eliniän.

Ei komea

Kontrollit tuntuvat monimutkaisilta, koska kaikille napeille on keksitty käyttöä ja usein monia. Inventaario, kamerakulmat, kiikarit ja kiikaritähtäimet ovat digitaalisessa nelisuuntaohjaimessa, joten liikkumiselle jää vain analoginen nänni. Hartianapeilla tähdätään ja liikutaan sivuttain. Neljästä toimintanapista löytyy muu tarpeellinen alkaen ampumisesta ja lataamisesta ja päätyen asennon vaihtamiseen ja joukkuetoverin käskytysvalikkoon. Select-nappi avaa tuikitarpeellisen kartan ja tehtävälistan, jolloin ruutu pullistelee infosta. Yllättävän nopeasti kaiken kuitenkin sisäistää.

SOCOM ei ole pelkkä räiskintä, vaikka helpoimmilla vaikeustasolla peli toimii suoraviivaisena ammuntana. Koska käytössä on automaattitähtäys, puhdas räiskiminen on pitkän päälle hyvän pelin karttojen tuhlaamista, sillä hiipiminen ja yllätyshyökkäykset nostavat Fireteam Bravon uudelle tasolle. Itse suosin pelkurina pitkän matkan lahtaamista kiikarikiväärillä. Kun nalli napsahtaa päähän, homma etenee tahtiin laaki ja vainaa ilman pelkoa omasta loukkaantumisesta.

Paras pelitapa vaihtelee tehtävien mukaan, sillä panttivankeja pelastaessa joutuu ryysäämään viimeiseen huoneeseen voimalla sisään, ja soluttautumistehtävissä taas yritetään edetä mahdollisimman huomaamattomasti munat turpeessa. Kentästä toiseen vaihteleva pelityyli on aina hyvän pelin merkki.

Grafiikaltaan Fireteam Bravo on vain kohtalaista PSP-tasoa. Pikseleiden lukumäärää tärkeämpiä ovat uskottavat toimintaympäristöt, aseet, maastopuvut ja laitteet, sillä SOCOMin sotilasuskottavuus on hyvin korkealla. Äänet radiokommentteineen kuulostavat erinomaisilta ja korvanappikuulokkeet nostavat audiomaailman aivan uudelle tasolle pelkkiin kaiuttimiin verrattuna.

Yhdysvalloissa Fireteam Bravo julkaistiin jo viime vuoden puolella. Amerikkalaiset kollegat ovat kehuneet moninpelivaihtoehdot maasta taivaaseen. Ongelma on, että peli ilmestyy Suomessa huhtikuussa enkä päässyt maaliskuussa kokeilemaan sen paremmin lähiverkon moninpeliä saati nettipeliäkään. Käytössäni ei myöskään ollut myyntipaketin mukana tulevaa mikrofoni/korvakuuloke-systeemiä, jolla saa omat puheet moninpeliin. Mikäli kuulokkeet löytyvät entuudestaan, peliä myydään myös ilman mikkiä halvemmalla hinnalla. Arvosana on annettu pelkän yksinpelin pohjalta.

PSP:n tulevaisuus riippuu pitkältä juuri SOCOM: U.S. Navy SEALs Fireteam Bravon kaltaisista laatupeleistä. Pari tällaista jokaiseen puoleen vuoteen ja PSP:tä pelikoneen sijasta puhtaaksi vehkeeksi haukkuvat skeptikot saavat pitkän nenän.