Space Giraffe tuo mieleen ikivanhan Tempest-räiskinnän (Pelit 2/96, 78 pistettä). Avaruuskirahvi kiitää vektoriviivoista muodostuvan kentän yläreunalla ja vaihtelevat viholliset puskevat alhaalta ylös. Kenttä saattaa muistuttaa suoraa viivaa, jotain koukeroa tai yhtenäistä kehää. Kirahvi katsoo omituisen avaruuskaivon reunalta pohjaa kohti. Vaikka viholliset liikkuvat kentällä vapaasti, lyhyttä loikkaa lukuun ottamatta kirahvi ei koskaan poistu reunalta.
Avaruuskirahvi näyttää kromin alla Tempestiltä, mutta totuus on toinen. Space Giraffen syvin olemus kiteytyy power zone -voima-alueeseen, jota kentän pinnalla liikkuva valkoinen viiva kuvastaa. Jatkuvasti kirahvia kohti valuva voima-alue siirtyy kauemmas pääasiassa vihollisia tuhoamalla.
Kun power zone pysyy loitolla, kirahvi kykenee jyräämään yläreunan saavuttaneet perusviholliset. Kaikkia ököjä ei ole tarkoitus tuhota heti tilaisuuden tullen, sillä yläreunalla kekkuloivan lauman lanaaminen nostaa pistekerrointa roimasti. Voima-aluesääntöjen noudattaminen on välttämätöntä, jos tavoitteena on kunnon pistepotti. Jos power zone livahtaa ylös asti, on alaspäin ampuva kirahvi nesteessä.
Videopeliummikot eivät tajua kliimaksia kohti kiitävistä kentistä yhtään mitään. Se on tavallaan tarkoitus, sillä voimakkaat taustaefektit ovat tärkeä osa peliä – ne pistävät huomiokyvyn lujille. Vinhat efektit vaihtelevat reilusti kentästä toiseen, joten areenan muodon ohella koko ilmapiiri vaihtuu. Kenttiä on tasan sata ja noin kentän 70 tienoolla touhu koettelee jo veteraanienkin havainnointikykyjen rajoja: efektimassat kieppuvat kentän alla ja päällä, perspektiivit muljahtelevat ja kentät pyörivät. Kun tähän ynnätään erilaiset viholliset ja kohti kiitävät ammukset, tyylikäs kaaos on täydellinen.
Nykyään enää harva peli onnistuu yllättämään kyynistä pelianalyytikkoa, mutta omaperäisen Space Giraffen alkuvoimainen rave-meininki iski suoraan vanhan teknofanin selkäytimeen. Avaruuskirahvi on loistavaa, täysin pidäkkeettömän visuaalisen ilmaisun siunaamaa räiskintäviihdettä.
90
