Supersankari Hämähäkkimies liikkuu sujuvasti ilmojen halki ja seiniä pitkin. Activisionin leffalisenssipeli ottaa Hämiksen kyvyistä kaiken irti muuttaen koko Manhattanin jättimäiseksi kiipeilytelineeksi.
Hämähäkkimies on ratkaissut ruuhkissa liikkumisen ongelmat lopullisesti. Kadulla tallustamisen sijasta keskustassa kannattaa flengailla taivaalla ampumalla seittejä seiniin ja valopylväisiin. Sarjakuva jättää mielikuvituksen varaan sen, kuinka Hämähäkkimies oikeastaan liikkuu seiteillään. Spider-Man 3 -leffalisenssiin perustuva toimintaseikkailu näyttää elävän seittisingon omaperäisestä ja rennon tyylikkäästä matkustustavasta kaiken olennaisen.
Hämähäkkimiehen viuhtominen on komeaa keinumista Manhattanin katujen yläpuolella. Kuvakulma vaappuu iloisesti, kun supersankari kurvaa seitin varassa kadulta toiselle. Vauhdikas sompailu päättyy putoamiseen, jos vieressä ei ole tarpeeksi massiivista taloa. Spider-Man 3 suhtautuu törmäyksiin sallivasti. Sankari ei pläsähdä märäksi läntiksi muuriin, liikennevaloihin tai muihin esteisiin, vaan solahtaa niiden ohi. Seinä ainoastaan kääntää seitillä keikkuvan Hämähäkkimiehen etenemissuunnan.
Hämmästyttävän luontevan seittisinkoilun ohella Hämäri tarttuu sujuvasti mihin tahansa pintaan. Pystysuorat seinät, pylväät ja katot ovat tuiki tavallisia kiipeilypaikkoja. Sisätilojen seinissä ja katoissa ryöminen saattaa tosin olla sekava kokemus, jos suuntavaisto ja kolmiulotteisen tilan hahmotus eivät ole timmissä kunnossa.
Manhattanin kaupunki selviää kenttäsuunnittelijat koville pistävistä hämärivoimista yllättävän hyvin. Ainoastaan jossain erikoisissa paikoissa, kuten laiturin alla, kosketuspintojen linjaukset ovat hiukan omituisia. Koodereiden päänvaivaa on säästetty sillä, että taloihin pääsee sisään vain tehtäviin liittyvissä poikkeustapauksissa.
Kaupunki ei ole yhtä eloisa kuin Crackdownissa, sillä siviililiikenne jää puolitiehen. Taksivoittoisessa liikenteessä rullaa riittävästi autoja, mutta jalankulkijoiden määrä ei nouse koskaan uskottavalle tasolle. Kaiken huipuksi ihmiset ovat kotoiseen sankariinsa täysin tottuneita, sillä kukaan ei noteeraa edes sentin päästä ohi suhahtavaa Hämähäkkimiestä. Laivoista ja veneistä tyhjennetty Hudson-joki ihmetyttää harvalukuisia ihmisiä enemmän. Yläilmoissa on samaan tapaan oudon yksinäistä, missä kaikki helikopterit ovat? Autius nakertaa ikävästi tunnelmalle olennaista siellä olemisen tuntua.
Hämähäkki hiekkalaatikossa
Spider-Man 3 noudattaa GTA:sta ja Crackdownista tuttua hiekkalaatikkorakennetta. Herra Parker saa palloilla vapaasti pitkin kaupunkia, jos siltä tuntuu. Tehtävien aloituspaikkoja korostetaan pyörivillä symboleilla. Portaattomasti Hämiksen tuntumasta kauas taivaalle zoomautuva tyylikäs kartta näyttää kaikki tehtävät, joten tutkimusmatkailua ei tarvita. Spider-Man 3:n tapauksessa se olisi turhaa harhailua, sillä Manhattan näyttää tottumattoman silmissä vähän samalta joka suunnasta.
Juonta edistävät keikat ovat kompaktin episodimaisia rykäisyjä, ikään kuin yhden jenkkisarjiksen mittaisia pikkutarinoita. Yksi juonikuvio päättyy, kun muutama episodi on tahkottu läpi. Leffan tarina on yksi vaihtoehto muiden joukossa. Tehtävät ovat pääosin sinkoillaan sinne sun tänne ja tapellaan joka toisessa reittipisteessä -tyyppisiä operaatioita. Pulmat pureksitaan varsin pitkälti valmiiksi. Tarkistuspisteitä käytetään vaihtelevasti: joskus melkein joka nujakan jälkeen saa aloittaa uudestaan, joskus taas kämmi heittää hermoja koettelevasti suoraan keikan alkuun.
Taistelupainotteisen toiminnan tiimellyksessä vastaan lappaa runsaasti superroistojen kätyreitä. Rupusakin mättäminen menee pääasiassa rämpytykseksi, sillä käytännössä rajattoman hämishidastuksen myötä yksittäisillä vastustajilla ei ole mitään jakoa. Toisaalta rivimiehet kestävät omituisen paljon kuritusta, normaali Hämis iskisi nyrkin miehestä läpi. Hidastuksella ja toisella hyökkäysnamiskalla aktivoituvat vastaiskut onnistuvat melkein automaattisesti. Vihreä menninkäinen, Lisko ja muut nimimiehet aiheuttavat jo päänvaivaa, sillä tietyt hyökkäykset väistetään vain rivakoilla kintuilla.
Jos juonen eteenpäin rymistäminen tympii, rentoutuminen onnistuu lukuisissa sivutehtävissä. Etappikisat aikaa vastaan eivät juuri selittelyjä vaadi. Mary Janen kuskauksessa sylissä roikkuva tyttöystävä vaatii realistisesti kaikenlaista kivaa itselleen: flengaa matalalla, viuhdo ylhäällä, kiidä kovaa ja sitä rataa. Mättörundeilla hakataan riviroistoja ripeään tahtiin. Vapaa pudotus -syöksyissä Hämäri sukeltaa ilmassa roikkuvien renkaiden läpi. Mikäli aikarajat stressaavat, kaupungissa on runsaasti erilaisia keräilymerkkejä.
Peter Parkerin siviiliammatti on Daily Buglen valokuvaaja, eikä sitä unohdeta pelissäkään. Osa tehtävistä on enemmän tai vähemmän fotojen näppäilyyn painottuvaa puuhaa. Systeemi pisteyttää näpsyt kuvassa näkyvien tärkeiden kohteiden määrän mukaan. Kuvien räiskiminen on mukavaa vaihtelua rikollisten kurmottamiselle.
Spider-Man kolmonen käyttää runsaasti bemani-tyyppisiä refleksijaksoja. Tiukkaa ajoitusta tai rämpytystä vaativiin painalluksiin turvaudutaan lähes kaikissa dramaattisissa saumoissa. Ne elävöittävät muun muassa pomotaisteluiden lopetusliikkeitä, pommien purkua ja elokuvamaisen raflaavia kamera-ajoja.
Yksi lisenssi, monta peliä
Xbox 360- ja PS2-versioiden kontrollit ovat riittävän helppotajuisia ja varsin samankaltaisia. Siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. PS2-versio on käytännössä täysin eri peli: seikkailun rakenne on suoraviivaisempi ja tehtävät erilaisia. Juonikeikat ilmaantuvat tutkaan automaattisesti, eikä samaan aikaan tarjolla olevia vaihtoehtoja ole yhtä paljon. Kyvyt eivät toimi aivan samalla tavalla, sillä hidastus on korvattu väistöllä. Xbox 360:llä kyvyt aukeavat pikkuhiljaa omaan tahtiin, Pleikkarilla ne poimitaan kykypuun oksilta kokemuspisteillä.
Kaupunkinäkymät olivat Xbox 360 -version jälkimainingeissa aikamoinen shokki. PS2:lla talot ovat susirumia laatikoita ja kadut kumisevat usein tyhjyyttään. Manhattan tuntuu vain geneeriseltä laatikkokokoelmalta, eikä sykkivän metropolin ytimeltä. PS2:lla ei käytetä edes laajakuvaa.
Nintendo-fanien harmiksi Wii-painoksen tekniikka jakaa selvästi tylsän näköisen Pleikkapainoksen koodin. Rakenne ja grafiikkamoottori ovat käytännössä samoja, mutta ohjaussysteemi raflaavampi. Muutamista hyvistä ideoista huolimatta wiimote-kontrolleista on enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä Hämiksen toikkaroinnissa on ani harvoin minkään sortin luontevuutta. Classic-ohjain olisi ollut parempi, selvästi parempi vaihtoehto, sillä padilla pelaaminen on huomattavasti miellyttävämpää. Spidermanissa huiskimista ei ole saatu kuin etäisesti toimivaksi. PC-versiossa padi on käytännössä pakollinen.
Spider-Man 3 kuvaa Hämähäkkimiehen supervoimia erittäin viihdyttävästi. Testaamistani konsoliversioista tämä tosin pätee vain Xbox 360 -painokseen (sekä sen kanssa identtisiin PC- ja PS3-versioihin), muut versiot kannattaa kiertää korttelin tai parin päästä. Wiillä ja PS2:lla on vaikea päästä fiiliksiin kaikin puolin asiallisen boksipainoksen jälkeen.
* * * * * *
Spider-Man 3 (DS)
Hämähäkkimies kolmosen DS-versio käyttää odotetusti aivan eri sapluunaa kuin muut konsolit. DS:n Spider-Man 3 yhdistää 2D-tasoloikan mätkintäseikkailuun. Sivukuvakulma ja raiteilla rullaavat reitit kaupungin läpi tuovat mieleen Pandemoniumin ja muita ensimmäisen sukupolven polygonitasoloikkia.
Liikkuminen on tekniikan rajoitteista huolimatta varsin hämärimäistä. Sankari keinuu seiteillä paikasta toiseen ja kiipeilee ketterästi pitkin seiniä ja kattoja. Liikkuminen hoituu ristiohjaimella, monipuoliset taisteluliikkeet piirretään kynällä. Systeemi toimii napakasti, vaikka hirmuisen sohimisen myötä vahinkoliikkeiden määrä on melkoinen.
Ärsyttävä vaaramittari koetteli useasti pärevarastojeni riittävyyttä. Jos vihollisia ei pätki tarpeeksi rivakasti, vaarapalkki täyttyy ja keikka päättyy siihen paikkaan. Tarkkaavaisuutta vaativat tilanteet ovat tarpeeksi tiukkaa kikkailua jo ilman älyttömiä aikarajoja. Jokaiseen pelifirmaan pitäisi palkata tyyppi, joka kolkkaa aina halolla päähän sitä typerystä, joka ehdottaa aikarajoja toimintaseikkailuun. Jos vaikeustaso ei muuten riitä, tehkää vähän kovempia vastustajia.
Spider-Man 3 on lupsakkaa hupia silloin, kun aikarajat pysyvät aisoissa. Harmi vain, että ajattomia hetkiä ei ole tarpeeksi. Vaikka tehtävät toistavat itseään pidemmän päälle, Spider-Man kolmosen DS-versio on kaikesta huolimatta miellyttävin Hämäri-boksipainoksen jälkeen.
Petri Heikkinen
*** (Kolme tähteä)
* * * * * *
Spider-Man 3
Columbia Pictures, 2007
Ohjaus: Sam Raimi
Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco, Thomas Haden Church, Topher Grace
Ensi-ilta: 4.5.2007
Ikäraja: 13
Evil Dead -kulttirainoilla pinnalle nousseen Sam Raimin Spider-Man 3 käyttää tyypilliseen tapaan sarjakuvia lähinnä tapahtumien kasvualustana, ei tiukkana ohjenuorana. Hahmojen syntytarinoita muutetaan surutta niiltä osin, mikä on elokuvan sujuvuuden kannalta tarpeen. Se ei ole alalla mitään uutta, sillä kirjalliset teokset kokevat kovia lähes aina. Joitakin se kiusaa, minua ei.
Tarina on yksinkertainen Hämähäkkimiehen surkeiden sattumusten summa -vuoristorata. Vaikka juoneen on ahdettu melkoisesti tavaraa, ohjaus on elokuvan suhteellisen rauhallisella alkupuolella laahaavaa. Ote terävöityy loppua kohden, sillä Raimi on parhaimmillaan nimenomaan toiminnan kuvaajana. Taistelukohtaukset ovat miehelle tyypilliseen tapaan täynnä vauhtia, ryminää ja räimettä. Kolmososan efektivelhoja koettelevat superilkiöt ovat Uusi menninkäinen, Hiekkamies ja Venom.
Näyttelijät selviävät leiviskästään kelvollisesti. Kukaan ei ärsytä eikä erityisemmin ihastuta. Jäyhäilmeinen Thomas Haden Church on tosin osuva valinta Hiekkamieheksi. Mustan muukalaispuvun vaikutus Parkerin käyttäytymiseen kuvataan hauskasti, mutta pykälän verran liian korostavasti ja nopeasti. Daily Buglen höhlästä päätoimittajasta, Jonah Jamesonista, revitään irti muutamia halpoja nauruja.
Marvel-fanit ja toimintapainotteisten efektileffojen ystävät saavat Spider-Man kolmosesta taatusti leffalipun edestä kiksejä irti. Supersankarirainojen taso on noussut viime vuosina huimasti, joten uuden Hämärin kolmas esiintyminen jää tyydyttävään keskitasoon. Lennokasta viihdettä, ei sen kummempaa.
Petri Heikkinen
*** (Kolme tähteä)
82
