Tänään on hyvä päivä kuolla, sanovat klingonit. Star Trek: Encountersin parissa jokainen päivä on ainoastaan tuskallinen, vaikkei kuolema tulisikaan.
Kuten kaikki pelikulttuuria vähänkin pidempään seuranneet tietävät, Star Trek -scifisarjaan perustuvat pelit eivät keskimäärin ole olleet suoranaisia helmiä, vaikka niitä löytyykin kaikista lajityypeistä vähintään yksi. Toki laajaan joukkoon mahtuu usea hyvä tai jopa loistava tuotos. Star Trekin meganörtistä maineesta johtuen suurin osa trekkipeleistä on ilmestynyt PC:lle, eikä sillekään muutamaan vuoteen mitään merkittävää, ainakaan verrattuna 1990-luvun lopun ja vuosituhannen alun trekkipelibuumiin.
Nyt Star Trekin lisenssi on jälleen uusissa käsissä, tällä kertaa Bethesda Softworksilla, ja tulossa on pitkästä aikaa satsi uusia trekkipelejä, myös konsoleille. PS2:n yksinoikeuspeli Encounters on toimintapainotteinen ja vauhdikas katsaus Star Trekin avaruustaisteluihin, mikä ei tietysti sinänsä ole kovin lähellä sarjoissa nähtyä hidasta kaartelua (ellei DS9:ää lasketa). Kaanonista poikkeaminen ei ole Trek-pelejä aiemminkaan aina pilannut. Lyhyesti sanottuna Encounters on Star Fleet Commandin laimennettu räiskintäversio.
veQDuj'oH Dujllj'e'
Encountersissa pelaaja istutetaan Tähtilaivaston tähtilaivan kapteenin trikoisiin. Kaikki aluksen tärkeimmät laitteet moottoreista ja suojista vaiheisiin ja siirtimeen ovat kapun suorassa kontrollissa, joten varsinaista komentamisen vaikutelmaa ei yritetäkään saavuttaa eikä kyseessä ole simulaatio.
Pääasiallinen sisältö koostuu 20 tehtävästä, jotka jakaantuvat viiteen tv-sarjojen mukaiseen kauteen alkaen Enterprisesta ja päättyen kuvitteelliseen Sovereign-aikakauteen. Jokaisesta sarjasta on ohjastettavan aluksen lisäksi otettu käyttöön lähinnä vain pääpahisrotua, eli originaalisarjan episodeissa läjäytellään klingoneita, Deep Space 9:ssä Dominionia ja niin edelleen. Tehtävien alkujuonnot spiikkaa kaikissa kausissa itse Shatnerin Bill, jonka... ääntä on aina... mukava... kuunnella.
Jokaisessa tehtävässä on päätavoite, joka jakautuu vaihtelevaan määrään välitavoitteita. Tehtävävalikoimasta löytyy puhdasta surmaa, miinakenttien poistoa, avaruusasemien suojelua ja kaikkea muuta enemmän tai vähemmän Trek-henkistä. Taistelut ovat parhaimmillaan riemastuttavia, mutta valitettavasti klingonien ja muun avaruuden geeniroskan räiskiminen on pienemmässä roolissa kuin luulisi. Varsinainen toiminta on lyhyinä purskahduksina tylsän poimujälkien etsinnän tai vastaavan "hauskan" ohessa, mikä on sääli.
'IStovIy chuch tlhIng nuq?
Eniten päänvaivaa pelissä aiheuttavat tarpeettoman hankalat kontrollit. Alusta ohjataan vasemmalla tatilla ja aseiden osumasektoria oikealla, ristiohjaimella jaetaan energia eri järjestelmien kesken, aseet ja laitteet valitaan napeista, lukitaan ja laukaistaan liipaisimista, joista myös säädetään "lentokorkeutta". Dualshockin kaikki napit ovat siis aktiivikäytössä. Periaatteessa systeemi on looginen, mutta käytännössä siinä on jotain pielessä. Aluksen hallinta ei missään vaiheessa muutu luontevaksi ja sujuvaksi, vaan jatkuvasti tuntuu siltä, että ohjaimen kanssa joutuu puurtamaan kuin Herakles konsanaan. Esimerkiksi vihollisaluksista voi vaihesädettää rikki eri osia kuten moottorit tai aseet, mutta se on vähän hankalaa eikä edes kovin tarpeellista.
Asiaa ei helpota yhtään se, että tehtävät muuttuvat nopeasti todella, todella vaikeiksi. Itse asiassa jo ensimmäisessä tutoriaalin kaltaisessa tehtävässä joutuu lentämään kaksi minuuttia kestävän esteradan, joka on suunniteltu niin, että täysin virheettömälläkin suorituksella ylimääräistä aikaa jää noin kolme sekuntia. Ja tämä oli vasta alkua.
Dramaattinen esimerkki: neljännessä tehtävässä ohjain ja olohuoneen seinä esittivät oman versionsa First Contactista, kun en onnistunut noin kahdenkymmenen yrityksen jälkeenkään vetämään vulkaanialusta vetosäteessä, suojelemaan sitä vihollisilta, korjaamaan tarvittaessa, putsaamaan miinakenttää ja tuhoamaan hyökkääviä klingoneita – kaikkea tätä siis yhtä aikaa. Väistämättömän tappion kohdatessa ei onneksi tarvitse aloittaa tehtävää kokonaan alusta vaan viimeisimmästä välietapista, paitsi jos sammuttaa konsolin välillä.
Hab SoSlI' Quch!
Jos ei jaksa puurtaa läpi tehtäviä, muukalaisveren himoa voi tyydyttää pikataisteluissa. Tältä osastolta löytyy yksi yhtä vastaan -matsi, kolmen aluksen kimppakiva ja onslaught, jossa yritetään säilyä samalla aluksella hengissä mahdollisimman kauan. Kaikkia pikataistelumoodeja voi pelata myös kaksinpelinä jaetulla ruudulla. Tylsänä ratkaisuna pika- ja kaksinpeleissä voi käyttää vain tehtäviä pelaamalla "avattuja" aluksia, joten aluksi valikoima on suppea eikä edes laajene kovin nopeasti.
Vähän löysemmällä tai säädettävällä vaikeustasolla ja helpommilla kontrolleilla Star Trek: Encounters voisi olla viihdyttävä ja tyydyttävä toimintapeli, joka vetoaisi myös ei-trekkieihin, sillä aiempaa aihealueen tuntemusta peli ei vaadi. Tällaisenaan peli kuitenkin tarjoaa vähän liian vähän hauskaa ja vähän liian paljon turhautumista.
76
