www.lucasarts.com
Force Unleashed oli parasta Star Warsia sitten Jedin paluun, sillä Voima oli pelissä läsnä. Kakkosessa päähenkilön nimi on Starkiller.
Star Wars Force Unleashed (Pelit 9/08, 85 p) on niitä pelejä, joista melkein innostuin. Toimintaseikkailussa on Star Wars -teeman lisäksi paljon hienoja elementtejä, mutta toiminta keskittyy liiaksi suoraviivaiseen, tauottomaan mättöön.
Kaiken luvataan olevan kakkososassa paremmin, vaikka puskutraktori jyrää maailman -lähtökohta säilytetään taistelusuunnittelun lähtökohtana.
Juonessa mukana
Lisenssipeliksi Force Unleashedin tarina on harvinaisen tasokas. Juoni ei tyydy toistamaan elokuvien tapahtumia, vaan kapinaliiton syntytarinaksi kasvava ykkösosa yllättäen istuu elokuvien maailmaan.
Leffasarjan III:n ja IV:n osan välissä Darth Vader tuhoaa galaksin viimeisiä jedejä ja kohtaa kakaran, josta kouluttaa oppipojan taisteluunsa Keisaria vastaan. Oppipoika ei edes ole nykyhahmojen standardikaljustaan huolimatta mikään kiukkuinen kurttunaama, vaan sympaattinen kaveri lapsellista Starkiller-lempinimeään myöten.
Ykkösosan lopussa sith lentää tuulettimeen, joten palaset kaavitaan kokoon kakkososan aluksi. Lordi Vader palaa Kaminolle kloonaamaan Starkillerin, mutta kopio ei vastaa alkuperäistä. Oppipojan muisti pätkii, taidot ovat hukassa, motivaatio kateissa eikä mikään tunnu miltään.
Draamakaaressa luodaan teinifilosofista jännitettä, jossa Starkiller pohtii kloonien ihmisarvoa ja sitä, onko kaikki vain petosta tai harhaa. Lähtökohdista on vaikea nähdä tarinalle muuta kuin midikloriaanin kokoista katastrofiloppua, koska jo peruskoulussa opitaan, ettei auktoriteetteihin kannata luottaa, eivätkä opitut taidot siirry geeneissä.
Jos japskiropemaisen matka minuuteen -juonen unohtaa, kakkososa vaikuttaa kiinnostavalta fantasiamatkalta Star Wars -maailmaan. Matkakohteista reitillä ovat ainakin Dagobahin rämeplaneetta koulutusluolineen ja hutt-gangstereiden taisteluareena, jonka hirviöt saavat rancorin näyttämään näädän kokoiselta. Massiivinen kohtaaminen ammensi vaikutteita niin Star Warseista kuin Tarusta sormusten herrasta.
"Suurin ero ykkösen ja kakkosen välissä on taustatarinassa. Ensimmäisessä osassa päähenkilö tuntui välillä sivuhahmolta. Nyt nostamme Starkillerin selkeästi juonen keskiöön, eikä tapahtumissa kierrätetä yhtä valtavaa hahmokaartia kuin ensimmäisellä kerralla. Se on tavallaan lähtökohta koko suunnitteluun: pyrimme tiivistämään ja hiomaan ykkösessä toimineet asiat huippuunsa", summaa suunnittelija Julio Torres.
Parempi kuin ykkönen
Piristävästi Starkillah98 on jo seikkailun alussa yhtä vahva kuin ykkösen lopussa riehunut supersoturi, mutta kasvulle jää silti tilaa. Taisteluanimaatioihin saadaan yllättävää lisäpotkua niin pienellä yksityiskohdalla kuin kahdella valomiekalla, joilla Starkiller sivaltaa vuoroin oikealle ja vasemmalle, torjuen ristikkäisillä miekoilla jopa AT-kävelijöiden yhteislaukauksen.
Taistelu on Force Unleashedin mukaista raivoamista, jossa vastustajia paiskotaan esineillä, toisillaan tai käristetään voimasalamoilla. Imperiumin työturvallisuusvastaava on galaksin suurpiirteisin kaveri, sillä tukikohdat pursuavat vartijoiden päälle kaadettavia rakennelmia ja pohjattomia kuiluja, joihin stormtrooperit sysätään kiljuen kuolemaansa.
Homma vedetään pidemmälle kuin avausosassa, sillä jedivoimia yhdistetään toisiinsa Starkillerin vahvistuessa. Upouusina voimina mainittiin leffoistakin tuttu mielenhallinta, jolla voi jo napata avaruusjääkärin ohjaukseensa ja kääntää miesparan tovereitaan vastaan. Voimavimma puolestaan vahvistaa kaikkia taisteluliikkeitä, jolloin Starkiller liikkuu nopeammin, iskee väkevämmin ja loikkaa kauemmas.
Torres kuin lukee ajatukseni, kun mies selittää mihin asioihin kehitystyössä keskitytään: "Rytmitys oli ykkösosan selkein ongelma, sillä tapahtumat keskittyivät liiaksi jatkuvaan taisteluun. Valmiissa pelissä ei ollut niin paljon vaihtelua kuin olisimme halunneet. Jatko-osaan rytmiä luodaan puzzleilla ja lyhyillä tutkimusmatkoilla massiivisten taisteluosuuksien jälkeen, sillä jokaista neliötä ei enää täytetä vihollisilla, vaan jalka nostetaan välillä kaasupolkimelta."
"Ykkösosan tekeminen on aina yhdenlaista opettelua, sillä tekijät ovat työlleen osin sokeita. Muiden pelaamista seuratessa paljastui, että tähtäyssysteemimme oli taviksille turhan vaativa, joten suoraviivaistamme sitä. Samoin kentissä meni valtavasti vaivalla rakennettuja juttuja hukkaan. Ihmiset eivät huomanneet ansapaikkoja, tuhoutuvia laseja ja muita herkkuja, koska yksinkertaisesti sijoitimme ne huonosti pelimaailmaan. Se ei toki tarkoita, että kakkososasta tehtäisiin kädestä pitelevä läpijuoksu." Ei toki.
Kohti ääretöntä ja sen yli
Kehitystyö on noin puolivälissä, joten kaikki lopulliset ominaisuudet ovat jo mukana, nyt keskitytään asioiden hiomiseen ja grafiikan parantamiseen. Hypejutun ruutukaappaukset vastaavat sitä, mihin tekijät pyrkivät, eivät sitä, miltä peli parhaillaan näyttää. Todellisuus oli paljon karumpi, vaikka ykkösen moottoria parannetaankin jatko-osaan.
Tiimi työskentelee samoissa tiloissa kuin Industrial Lights & Magic, joten pressiretki kävi liki pyhiinvaellusmatkasta. Tosin riemua vaimensi Lucasartsin tarkka linja, sillä Star Wars -tekijät ovat julkisuuskuvastaan yksiä alan niuhoimmista tiimeistä, ja tekijät ovat valmiiksi päättäneet, mistä asioista kertovat. Esimerkiksi matkalle lähtiessä tiesin kuulevani 2 (kahdesta) uudesta jedivoimasta, mutta ikävämpi yllätys oli, ettei DLC-materiaalista eikä mahdollisesta kimppapelistä suostuta puhumaan mitään. Lisädataa saadaan vasta kesän E3-messuilta.
Force Unleashed II ilmestyy kaikille mahdollisille koneille ensi syksynä. Tarina on kaikissa versiossa sama, mutta pelattavuus vaihtelee koneen ehdoilla. Wii-, PSP- ja Nintendo DS -pelaajat saavat itselleen optimoidut versiot, mutta PC-jedit joutuvat tyytymään PS3- ja Xbox 360 -käännöksiin. Kirottuja olkoon pahat imperiumit.
Kirjoitus on luettavissa pelit.fi:ssä 2.6.2010.
Bungie haluaa kertoa vielä yhden tarinan Halo-universumistaan. Sitä ennen hakataan moninpeliä.
Halo: Reach on paluu scifisaagan alkuun. Kuten Halo-romaaninsa lukeneet tietävät, Reach on ihmiskunnan tärkein siirtokunta avaruudessa. Reach on paitsi UNSC:n sotateollisen kompleksin ydin, myös puolen miljardin asukkaan koti.
Vuonna 2552 eletään suuren avaruussodan viimeisiä vuosia. Säälimättömän vihollisen kanssa ei voi neuvotella. Missä Covenantin muukalaiset iskevät, sieltä ihmiskunta perääntyy. Nyt se tie on kuljettu loppuun, sillä Reach on viimeinen etappi ennen maapalloa. Jos Reach kaatuu, ihmiskunnalla ei ole enää toivoa.
Reach on kaikkien taisteluiden äiti, jossa ihmissuku panee kaiken likoon. Avaruuden synkästä sylistä saapuneiden muukalaispirujen olisi kannattanut kääntyä takaisin, sillä Reachissa he joutuvat kohtaamaan kokonaisen joukkueellisen spartalaisia supersotilaita. Kuvitelkaa Master Chief monikossa!
Hei, me lennetään
Reachin taisteluja on odotettava vielä syksyyn asti, sen sijaan moninpeliä voi pelata jo nyt. Neljästä kentästä ja kourallisesta pelimoodeja koostuva Halo: Reachin moninpelitesti käynnistyi 3. toukokuuta. Testi ei ole kaikille avoin, sillä pääsylipuksi tarvitaan Halo 3: ODST -peli.
Moninpelin näkyvin uudistus on lentäminen. Lyhyet ilmalennot mahdollistava rakettireppu on erikoiskyky, jonka pelaajat voivat valita taistelukentälle syntyessään. Rakettirepun vaihtoehtoja ovat hetkellinen kuolemattomuus, näkymättömyyskenttä ja erikoiskyvyistä tylsin eli juoksupyrähdys. Kuolemattomuus ei ole niin hienoa kuin voisi luulla, sillä se tarkoittaa paikoilleen jähmettymistä. Puhtaassa hauskuudessa mitattuna napista painamalla käynnistyvä näkymättömyys vie selvän voiton kuolemattomuudesta. Mikään ei kuitenkaan voita lentämistä. Ilmasta maahan hyökkäykset tuntuvat Reachissa niin kotoisilta, että lentävien spartalaisten voisi kuvitella kuuluneen alusta pitäen Halo-moninpelien repertuaariin.
Testiversion kentistä ainakin monikerroksinen Swordbase ja korkeiden vallien täplittämä ulkoilmakenttä Powerhouse suosivat lentokykyä ylitse muiden. Swordbasen keskuskuilussa lentotaidottomat jäivät auttamatta ilmataistelijoiden maalitauluiksi. Lipunryöstössä erikoiskyvyt auttavat vain puolimatkaan asti, sillä kykyjä ei voi käyttää lippua kantaessa. Se vasta olisi jotain, jos kantaja voisi tekeytyä kesken kaiken näkymättömäksi.
Lippujen hamstraamista
Lipunryöstöä eli CTF:ää pelataan Reachissa sangen erikoisina variaatioina. Yhden lipun CTF:ssä hyökätään ja puolustetaan vuorotellen, Stockpile-CTF:ssä kenttä on täynnä lippuja, joita rohmutaan kelloa vastaan oman joukkueen maalialueelle. Kaaosta lisää se, että lippuja voi varastaa vastapuolen maalista. Turpajuhlapuolella suosikkini on SWAT-pelimoodi, jossa aloitusase on tarkkaa kertatulta ampuva Designated Marksman Rifle ja ainoa sallittu erikoiskyky on sprintti. SWAT-matsit ovat hillitöntä kyttäystaistelua, mutta hyvällä tavalla, sillä aseistus on kaikille sama. Pelimoodien varsinainen bravuurinumero on suurimmilla kentillä pelattava Invasion, jossa spartalaisten on puolustettava asemiaan eliittien joukkuetta vastaan. Kentällä edetään sitä mukaa, kun eliitit onnistuvat tekemään tuhojaan.
Matsien päätteeksi Halo: Reach maksaa pelaajille krediittejä, joilla voi ostaa uusia osia omaan sotisopaan. Kylän suurinta kypärää kelpaa sitten esitellä taistelukentällä. Mitään pelillistä etua maksullisista varusteista ei saa.
Joskus pienet uudistukset voivat olla niitä parhaita. Halo: Reachin social settings -valikosta voi näppärästi määritellä haluamansa peliseuran: puheliaita vai hiljaisia pelaajia, voitosta vai ajankuluksi pelaavia, joukkuehenkisiä vai yksinäisiä susia ja kohteliaita vai pahasuisia. Sosiaalisen profiloinnin yhdistäminen matchmaking-pelihakuun on kova juttu.
Halo: Reachin moninpelistä kiinnostuneiden kannattaa kiirehtiä, sillä testijakso voi olla muutamassa viikossa ohitse.
