Starcraft [2]

Tukikohdan rakentaminen alkaa luonnollisesti rakentamalla päämaja. Päämaja kannattaa rakentaa sellaiseen paikkaan, jossa se on lähellä kristallikenttiä, mutta suhteellisen kaukana vespene-lähteestä, jotta kaasua keräämään mahtuu useita yksiköitä. Päämajan jälkeen rakennetaan parakki/spawning pool/gateway, jotta voit äkkiä tehdä muutamia perusyksiköitä tutkimaan ympäröivää maastoa ja häiritsemään vihollista pienillä hyökkäyksillä.

Muiden rakennusten järjestyksellä ei ole suurta väliä, kunhan vain muistat rakentaa tärkeimpiä tuotantolaitoksia useamman kuin yhden kappaleen. Älä koskaan rakenna rakennuksiasi kiinni toisiinsa, jotta yksikkösi pääsevät liikkumaan vapaasti.

Ihmisten komentokeskuksia tarvitsee useamman kuin yhden vain, jos haluaa valmistaa ydinkärkiä. Ensimmäiseen komentokeskukseen tulee rakentaa combat station, jolla on helppo tarkkailla vihollistukikohdan valmistumista ja tarkistaa mahdollisia väijytyspaikkoja cloakattujen tai maahan kaivautuneiden yksiköiden varalta. Zergeillä täytyy rakentaa useampia hautomoita, koska kaikki yksiköt tuotetaan niissä. Yleensä yksi hive ja kolme tai neljä hautomoa on riittävä määrä. Yhdistä lisäksi sivutukikohtasi nydus-kanaaleilla päätukikohtaasi, jotta saat siirrettyä sinne hyökkäyksen sattuessa nopeasti vahvistuksia.

Puolustus

Terran

Ihmisten peruspuolustus on kaksi tai kolme bunkkeria täynnä mariineja, pari ohjustornia, sekä piiritystankki jokaisen bunkkerin takana. Nämä sijoitetaan mahdollisimman ahtaisiin maastonkohtiin, jotka käydään vielä miinoittamassa vulturella. Lähistöllä kannattaa pitää myös paria ghostia ja ainakin yhtä tiedealusta. Jos vihollishyökkäys näyttää liian suurelta bunkkereille ja tankeille, ghostit hyökkäävät lukitusammuksineen, ja tiedealus ampuu EMP-latauksia.

Tämänkaltainen puolustus on vahva, muttei läheskään voittamaton. Sen akilleen kantapäänä ovat pitkän kantaman omaavat yksiköt, kuten piiritystankit, guardianit, reaverit sekä carrierit. Niitä vastaan lähistöllä pitäisi vielä olla ryhmä wraitheja, jotka cloakattuina pystyvät tuhoamaan suuriakin vihollisryhmiä tappioitta, jollei näillä ole detectoreita mukana. Ohjustorneja ripotellaan ympäri tukikohtaa siten, että ne tukevat toisiaan. Niiden tukena käytetään lisäksi ryhmää goliatheja, jotka ovat liikkuvan ilmatorjunnan roolissa parhaimmillaan. Niitä ei kannata käyttää maataisteluissa kuin hätätapauksissa suhteellisen alhaisen tulivoimansa takia.

Starcraftin maastossa on todellakin myös korkeuserobonukset. Alhaalla olevilla yksiköillä on vain 70 prosentin mahdollisuus osua korkeammalla oleviin vihollisiin. Kannattaakin lennättää jollekin kukkulalle pari piiritystankkia, ja rakentaa sinne lisäksi ohjustorni. Tämän jälkeen alueelle eksyvillä yksittäisillä vihollisyksiköillä on todella huonot selviytymismahdollisuudet etenkin, jos ympäröivään maastoon on sijoitettu pari cloakattua ghostia spottereiksi.

Zerg

Zergien puolustuslaitteina toimivat sunken- ja spore-pesät ovat tehokkaita vain, jos niitä on paljon. Rakenna niitä siis ainakin kolme, mieluiten neljä kumpaakin per puolustuspatteri. Niiden eteen sijoitetaan noin 10 maahankaivautunutta hydraliskiä siten, että kun viholliset taistelevat puolustusrakennustesi kanssa, hydraliskit nousevat maanpinnalle vihollisten takana ja tuhoavat ne, käyttäen keskitetyn tulen taktiikkaa.

Parista sunken-pesien taakse sijoitetusta guardianista on myös hyötyä pitkän kantomatkansa ansiosta, kunhan annat niille hold position -käskyn, jotteivat ne lähde ajamaan takaa peräytyviä vihollisia. Joitakin sunken- ja spore-pesiä täytyy olla myös sijoiteltuna ympäri tukikohtaa cloakattujen yksiköiden varalta. Maahankaivautuneita hydraliskejä ja zerglingejä käyttämällä on helppo valvoa vihollisen potentiaalisia hyökkäysreittejä, ja hidastaa vihollisen etenemistä, jotta ehdit järjestää puolustuksesi.

Protoss

Protossien photon cannonilla on suhteellisen hyvä hinta/laatusuhde, joten niitä ei koskaan kannata rakentaa kahta vähempää yhtä paikkaa vartioimaan. Tärkeimpiä reittejä vartioimaan tulee laittaa ainakin neljä photon cannonia, joita tukemassa on pari reaveria. Suurhyökkäysten varalle laitetaan vielä muutama temppeliherra, joiden psi-myrsky tekee todella erinomaista jälkeä laumoista. Mikään ei ole hauskempaa kuin tuhota kerralla kymmenen guardiania tai wraithia.

Pyloneita tulee olla niin paljon, että parin tuhoutuminen ei vielä tunnu missään. Jos esimerkiksi usean photon cannonisi virrat tulevat samalta pylonilta, vihollisen on todella helppo lamauttaa puolustuksesi. Suojapattereita pitää olla monia ympäri tukikohtaa, kuten myös photon cannoneita. Observereita täytyy rakentaa niin paljon, että pystyt niiden avulla valvomaan koko kenttää.

Hyökkäys

Terran

Ihmisillä pelattaessa hyökkäys on hyvä aloittaa ydiniskulla sopivaksi katsomaasi kohteeseen, esimerkiksi puolustuslaiterintamaan. Kasaa lauma mariineja, tiedealus ja ghost lähelle vihollistukikohtaa ja heitä ghostille suojakenttä tiedealuksella. Kun nyt käsket mariinit aiheuttamaan häiriötä viholliselle, ei cloakatulla ghostilla ole suuria vaikeuksia ydiniskun aikaansaamiseksi.

Tämän jälkeen pääjoukkosi hyökkäävät taisteluristeilijöiden johdolla, jotka tuhoavat loput puolustuslaitteet yamato-tykeillään. Niiden jäljessä saapuu suuri joukko mariineja ja firebateja. Tulitukea antavat piiritystankit, ja ilmatorjunta annetaan goliathien tehtäväksi, joskin ne voivat myös tukea piiritystankkeja tuhoamalla niiden lähelle yrittävät viholliset keskitettyä tulta käyttäen. Lisämausteena ja hämminginaiheuttajana voit lennättää kuljetusaluksellisen mariineja vihollisen selustaan suojakenttää apuna käyttäen.

Zerg

Zergeillä on käytössään pelin ehdottomasti parhaat häirintäyksiköt, kuningatar ja saastuttaja. Niiden kyvyt kannattaakin heti laittaa hyötykäyttöön. Kuningattaren hyödyllisintä kykyä, loista, tulee käyttää ahkerasti, jolloin vihollisen täytyy joko siirtää loisen saaneet yksiköt pois paikoiltaan tai uhrata ne.

Myös broodlingit ovat ihan kätevä tapa tappaa vihollisyksiköitä. Saastuttajan tärkeintä kykyä, ruttoa tulee käyttää aina ennen hyökkäystä bunkkereihin tai suureen vihollisjoukkoon. Zergien hyökkäysjoukkoon kuuluu lauma zerglingejä, niiden tueksi hydraliskejä sekä muutama ultralisk.

Puolustuslaitteet on helpoin tuhota guardianeilla, joiden mukana on scourgeja ja mutaliskejä vihollisen ilmavoimien varalta. Muista kuitenkin varoa temppeliherroja protossien kimppuun hyökätessäsi.

Protoss

Protossien vahvojen yksiköiden ansiosta määrällinen ylivoima ei ole aina välttämätön lähdettäessä hyökkäykseen, joskin se on tietenkin suositeltava etu voiton varmistamiseksi. Suojakenttien ansiosta esimerkiksi scouteilla ja carriereilla on helppo tehdä hit-and-run-hyökkäyksiä. Hyökkää niin kauan, että suojakenttäsi tippuvat vaarallisen alas, jolloin peräännyt ja lataat suojat suojapattereiden luona.

Protossien perussotilaat, zealotit, ovat huomattavasti ihmisten mariineja ja zergien zerglingejä vahvempia. Jo pieni joukko niitä on varsin iskukykyinen, kunhan mukana on muutamia dragooneja ilmatorjuntaa varten. Temppeliherrojen hallusinaatiota käyttämällä voit lisäksi hämätä vihollista. Reaverit tarjoavat erinomaista tulitukea, kunhan varmistat, että scarabit eivät jää pyörimään oman hyökkäysjoukon keskelle.

Arbiterin cloakkaamiskyky on käyttökelpoinen yllätyshyökkäyksiä varten, ja teleportaatiota voi käyttää myös perääntymistarkoituksiin, jättämällä omaan tukikohtaan pari arbiteria, jotka siirtävät esimerkiksi EMP-iskun saaneet archonit äkkiä turvaan.

Lisää aiheesta