Tästä ei pelilisenssi parane: Paul Verhoevenin mustassa Starship Troopers -scifisotaklassikossa on bugilaumoja mittakaavassa, jollaista ei ole nähty sitten Vistan betaversion.

Kieltäydyn uskomasta, että joku ei ole nähnyt Starship Troopersia, ja jatkan kylmästi, että viisi vuotta on vierähtänyt Klendathun taistelusta. Bugit onnistuvat valloittamaan Hesperuksen kaivosplaneetan. Hesperus paitsi vastaa Federaation laivaston polttoainetäydennyksestä on myös iskuetäisyyden päässä maasta. Siinä tekosyy 12 tehtävän kampanjalle.

Hei Haloo!

Onnekseen pelaaja ei joudu lihamyllyyn tavallisen jalkaväen riveissä. Master Chef sanoo: "Mitä himputtia!" nähdessään pelaajan Marauder-taisteluhaarniskan, joka panssaroinnin lisäksi kohentaa liikkumista ja jossa on halohtava itsestään latautuva suojakenttä. Marauder-joukot ovat eliittiä, joka taistelee Mobile Infantryn eli uhrattavan jalkaväen tukena.

Strangelite ei sitten saanut konseptista irti muuta kuin yksin maailmaa pelastavan supersotilaan. Joskus apuna juoksee kourallinen jalkaväkeä melko hyödyttömänä ja nopeasti kuolevana, sillä englantilaisen pelitiimin mielestä muuten pelistä häviää haaste.

Onneksi kentät eivät ole tavanomaisinta putkijuoksua ja tehtävät ovat pitkiä ja monivaiheisia. Itse keksitty sisältö, lähinnä uudet bugit, ovat varsin kekseliäitä ja uskollisia alkuperäismateriaalille. Sala-ampujabugit esimerkiksi ovat variaatio plasmabugista ja araknideja tietysti on useaa mallia.

Aseista ainoa keksityn oloinen ase on loputtomia ammuksia syytävä Marauder-plasmakivääri, joka ääniefekteistä päätellen luulee olevansa konekivääri. Morita-rynkyn eri versioissa on pikatuli, kiikaritähtäin, haulikko ja kranaatinheitin, lähitaistelun ykkösase on järeä rynnäkköhaulikko. Jyrkempää mutkaa edustavat nopeasti tulittava sinko sekä tehokkaat kranaatit. Ydinkärkiammuksia käyttävä sinko voittaa minun kirjoissani Vuoden ase -palkinnon.

Laumassa on hauskempaa

Joko peli kiinnostaa? Nokitetaan vielä sillä, että Strangeliten ihka oma Swarm-pelimoottori luo tarvittaessa jopa kolmensadan bugin laumoja. Hemmetti, tämähän kuulostaa ostettavalta!

Kultasilmän tai moninpelaajan kannattaa vetää heti väistöliike. Moninpelissä mielenkiintoisinta perus-detsauksien asemasta on co-op-peli, mutta ainakin vielä se on aivan liian laginen. Moninpelin korjaus on seuraavan päivityksen ydin.

Kultasilmille peli on yhtä tuskaa. Kun pelissä vääntää efektit täysille, mopokoneissa leikkaa moottori kiinni. Silti grafiikka näyttää olevan parin kolmen vuoden takaa, mikä ei sinänsä ole iso synti. Klippivirheet tosin ovat häiritsevää tasoa, varsinkin jos kuvittelee, että esineiden takana tai bunkkerin sisällä on turvassa vihollisen plasmapanoksilta tahi tulipalloilta.

Fysiikanmallinnusta ei käytännössä ole. Araknidit rekisteröivät osumat vasta kuollessaan, jolloin ruumis yhtäkkiä muuttuu veriseksi, raato lentää ja raajat irtoavat nivelistään. Aseiden äänien pitäisi pitää naapurit hereillä, araknidien kirkaisujen heidän lapsensa pelokkaina, mutta pelin äänimaailma on luvattoman vaimea.

Silti, männävuotisesta tekniikasta ja peruspelaamisesta huolimatta viihdyin Starship Troopersin kanssa 82,7 prosenttia koko peliajasta. Ikävä kyllä Strangelitellä on outo asenne, jossa haaste on jumala, joka vaatii yhä kasvavaa palvontaa mitä lähemmäksi loppua päästään. Pitäisi ymmärtää, että kun meno hyytyy hieromiseksi, pelitilanteen lataus ei saa kestää minuuttikaupalla.

Taistelun dynamiikka kaipaa säätöä. Rivibugit ovat elokuvamaisen kestäviä mutta hyväksyttävästi tapettavissa. Vähänkin isompaa bugia alkaa olla työläs liiskata, sillä ne ottavat vahinkoa vain, kun osuu niiden heikkoon kohtaan tarpeeksi monta kertaa. Harvemmin ne edes ovat haasteita, vaan vaativat puhtaasi pitkää pinnaa. Tylsin arviointivirhe on Royal Warrior, jota saa tykittää silmiin ikuisuuden. Kokeilin ydinkärjillä ja kun elukka meuhasi vielä kymmenen jälkeen, palasin luoteihin. Aikaa meni nettona yli puoli tuntia.

Pahin taso oli Bait, jossa lopussa pitäisi tuhota ensin kaksi tukikohtaan hyökännyttä Tankeria, sitten kolme sarvikuonomaista Rhinoa. Tämä pienellä pelialueella, ilman mitään suojapaikkaa, kymmenien riviaraknidien oheismyllytyksessä. Lopulta vetäisin sen läpi huijausohjelmalla.

Starship Troopers tehoaa puhtaasti lisenssillään, sillä ilman elokuvan maagista voimaa en tätä olisi jaksanut vääntää. Kiellän liittymästä Federaation riveihin ilman, että testaat armeijaelämää pelin parhaan kentän sisältävällä demolla.

* * * * *

Universumin sotilaat

Starship Troopers

Ohjaus: Paul Verhoeven, USA 1997

Pääosissa: Casper Van Dien, Dina Meyer, Denise Richards, Jake Busey, Neil Patrick Harris, Clancy Brown, Michael Ironside.

Kesto: 129 min

Ikäraja: 15

Verhoevenin toiseksi paras elokuva on satiirinen sotaelokuva, jossa ihmiskunta käy huonosti sujuvaa taistelua hyönteismäisiä araknideja vastaan. Esikuvansa, Robert A. Heinleinin samannimiseen kirjan, se peittoaa kymmenen nolla.

Verhoeven maalaa militaristisen yhteiskunnan, jossa äänioikeus ansaitaan asepalvelulla, ja jossa puhdasotsainen, kaunis/komea nuoriso marssii tasatahtia murskautumaan jauhelihaksi raa'assa taistelussa araknideja vastaan. Edes ylilyödyt tv-mainokset ja suoraan natsi-Saksalta pöllitty garderobi ei kertonut aina yhtä ammattitaitoisille elokuvakriitikoille, jotta Starship Trooper ei ollut fasismin ja sodan ylistyslaulu.

Satiiria tai ei, menee tämä väkivallan ylistyslaulunakin. Tietokoneella luodut araknidilaumat ovat vieläkin täyttä asiaa, ja elokuvan ruhjova raakuus toimii vieläkin kybällä. Edelleen alelaareista löytyvä Starship Troopers on moderni klassikko, joka kuuluu omistaa.

***** (viisi tähteä)

Starship Troopers 2

Ohjaus: Ed Niemeyer

Ohjaaja: Phil Tippet, USA 2004

Pääosissa: Richard Burgi, Colleen Porch, Bill Brown, Ed Quinn, Ed Lauter, Brenda Strong

Kesto: 88 min

Ikäraja: 15

Jos Starship Troopersista olisi tehty tv-sarja livenäyttelijöillä, se näyttäisi aika tarkkaan tältä. Piskuisella budjetilla tehty kakkososa on ihan katsottava esitys kuluneesta aiheesta, jossa joukko sotilaita on saarrettuna tukikohdassa. Mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?

** (kaksi tähteä)

Nnirvi