Miksi hitossa ostaisit pelin, joka perustuu 1970-luvun tv-sarjaan, jota et ole koskaan nähnyt? Vaikka siksi että Starsky & Hutch on mainio peli.
Tunnetpa poliisipari Starsky & Hutchin tv-seikkailuja tai et, se ei vaikuta pelinautintoon. Starsky & Hutch muistaa monien unohtaman perussäännön: pelien täytyy olla ennen kaikkea hauskoja ja viihdyttäviä.
Visuaalinen anti on tyylikästä, joskin viehättävästä cellshade-grafiikasta voisi päätellä, että Starsky & Hutch oli animaatiosarja, mikä ei ole totta. Starsky & Hutch tekee saman 1970-luvulle kuin Vice City 1980-luvulle. Värit ja musiikki ovat tyylipuhdasta back to the 70's -kamaa, eikä tyylitaju lopu kesken. Starsky & Hutch on hyvin cool, smooth ja funky.
Päähenkilöt eivät valtavasti toisilleen puhu, mutta kun he ovat äänessä, se on silkkaa asiaa. One-linerit lentelevät takaa-ajon aikana, onnistumisia ja epäonnistumisia kommentoidaan lyhyesti. Yhteishenki on käsinkosketeltava.
Vice Cityn kopio peli ei ole. Starsky & Hutch on Vice Cityä yksipuolisempi pelillisesti, mutta humoristisempi ja muutenkin otteeltaan rennompi. Yhteistä on valtava kaupunki, nyt nimeltään Bay City, josta tuntuu löytyvän jatkuvasti uusia alueita, pikkuteitä ja takakujia. Pieni kartta kuvaruudun alalaidassa ja auton tieltä pakoon juoksevat jalankulkijat tuovat tuttuja fiiliksiä.
Valopyssy kehiin
Starsky ja Hutch ovat poliiseja, Huggy Bear on heidän vasikkansa ja neljäs pääosa kuuluu leveälle ja komealle Ford Torinolle. Ajotuntuma on juuri kohdallaan. Tiellä on helppo pysyä, mutta komeat sivuluisut onnistuvat myös vaivatta. Torino kestää myös pitkät ja näyttävät hypyt, joista saa lisäpisteitä ja jotka näytetään komeasti hidastettuna näyttävästä kamerakulmasta.
Tyyli on yhtä tärkeä asia kuin varsinainen tavoite, joka on yleensä roiston kiinnisaaminen. Mikäli katsojalukumittari putoaa nollaan, peli päättyy. Katsojia saa lisää oikeita kohteita ampumalla ja hurjista tempuista. Tv-sarjaa matkitaan muutenkin. Pääpeli on jaettu esityskausiin ja kaudet jaksoihin. Uuteen jaksoon pääsee vasta edellisen selvittämällä. Juoni etenee samalla.
Alussa Starsky & Hutch toistaa itseään. Useammassakin episodissa ajetaan yksinkertaisesti roistoa takaa ja ammutaan hänen autoaan, kunnes se pysähtyy. Tähän menee muutama sata laukausta, joten ihan hetkessä roistot eivät antaudu. Myöhemmin tarjolla on muun muassa saattotehtäviä, todistajien suojelua ja vaikkapa todisteiden hankkimista väkivallan keinoin.
Nykymuodista poiketen Starsky & Hutch on laaja kokonaisuus, jolla on jälleenpeluuarvoa. Avattavia salaisuuksia ja keräilykortteja saa etsiä tosissaan. Kaikki kolme minipeliä ovat asiaa. Tv-spesiaalit, musiikkipätkät ja haastattelut ovat ylimääräistä hubaa, jonka käy läpi ilokseen ainakin kerran. Free roam -moodissa voi kierrellä vapaasti pitkin kaupunkia ja metsästää poliisin virkamerkkejä. Usein sellaisen luokse pääsee vain rajulla kiihdytyksellä ja komealle hypyllä.
Pelin PS2- ja Xbox-versioissa on todella hauska ja viihdyttävä, jopa omaperäinen lisäherkku. Kun konsoliin kytkee G-Con 2 -valopyssyn, voi toinen pelaaja keskittyä ajamiseen ja toinen ampumiseen. Ampumista on riittämiin, sillä kaikenlaisia lisäkykyjä ja pikkupalkintoja roikkuu ilmassa satamäärin. Kansalaiset pitävät siitä, että liikennevalot ammutaan vihreiksi. Tiedä sitten, mitä moinen tekee liikenneturvallisuudelle.
Starsky & Hutch on laaja ja viimeistelty paketti. Pitkän päälle se saattaa käydä vähän tylsäksi ja jotkut loppupään tehtävät ovat suhteellisen hankalia, mutta viimeistään keräilyvietti takaa sen, että pelaaja viitsii jatkaa. Huggy Bearin haastattelu on pakko saada avattua, vaikka siihen menisi ikä ja siemenperunat.
Jos kaikki lisenssipelit olisivat tätä tasoa, tyylilaji ei kärsisi huonosta maineesta.
84
