Olenko ylittänyt jonkun rajan, kun ostoksilla mietin, mitä kannattaisi hamstrata zombimaailmanlopun varalle?
Juuri kun kuvittelin, että draamavetoinen Walking Dead -määritteli zombipeleille uuden standardin, Undead Labsin State of Decay lähestyi zombikokemusta aivan toisesta suunnasta: Tarinan sijasta keskiöön nousee kaman kahmiminen.
Sankari toimii selviytyjien etsijänä, jonka tehtävänä on pitää muut hengissä. Apoteekista kerätään sidetarpeita, kipulääkkeitä ja antibiootteja. Marketista säilykkeitä ja muuta hyvin säilyvää murkinaa. Rautakaupasta rakennustarpeita, työkaluja ja aseiksi kelpaavia astaloita.
Ongelmaksi muodostuu ennen pitkää kuljetus: Miten saan kaiken kerralla kotiin? En mitenkään, joten reissuja on pakko tehdä useampia ja sillä välin kämppä saattaa olla taas zombeja puolillaan.
Z-landia
State of Decay -zombihiekkalaatikko keskittyy elossa pysymiseen. Roinaa etsitään milloin ja mistä hyvänsä: hylätyistä omakotitaloista, kaupoista, toimistoista, varastoista tai telttaleireistä. Missä nyt vain joku ihminen on asunut tai käynyt.
Tehtävät liittyvät pääasiassa muiden selviytyjien auttamiseen ja ohueen juoneen, jonka keskiössä on armeijan karanteeniin joutunut, jossain raamattuvyöhykkeellä sijaitseva piirikunta. Ja zombeja, paljon zombeja tai zedejä, kuten paikalliset sanovat.
Tarvikkeet, kuten tuliaseet, ammukset, räjähteet, astalot, lääkkeet, ruoka ja rakennustarvikkeet varastoidaan tukikohtaan, jota voi parannella ja selviytyjien määrän kasvaessa jopa vaihtaa. Metsästäjä-keräilijän kuolema on pysyvä, mutta maailmanloppu ei yhtä miestä kaipaa. Henkensä heittäneen tyypin tilalle lähtee tukikohdasta toinen selviytyjä.
Kalmot eivät välitä hissukseen hiiviskelevästä sankarista, mutta ikkunoiden särkeminen ja muu mekkalointi muuttaa tilanteen. Taistelutilanteessa parista zedistä ei ole vaaraa, kolme on jo uhka ja neljää vastaan kannattaa hakea edullista taisteluasemaa. Jos zombeja on vielä enemmän, käpälämäki kutsuu.
Toisinaan zombit tallustelevat noin kymmenen hengettömän laumoissa, joiden sekaan jalkamiehellä ei ole mitään asiaa. Paniikissa ammuskelu todennäköisesti vain pahentaa tilannetta, sillä vaimentamattoman aseen pauke kerää kaikki lähistön zedit selviytyjän kimppuun. Mätkimisessä on omat ongelmansa, sillä aseet hajoavat ellei niitä välillä korjata tukikohdassa. Autot ovat GTA:n tapaan käteviä aseita: Ronski yliajo ja reipas peruutus lanaa helposti yhden zombilauman.
Perinteistä zombikaavaa rikotaan superzombeilla, kuten kädettömillä kirkujilla, nopeilla metsästäjillä ja läskeillä. Kirkujat kutsuvat muita zedejä luokseen, metsästäjä on lähellä kiusallinen ja kestävä läski rikkoo ennemmin auton kuin toisin päin. Läski on häiritsevä otus, koska suurin osa kaaran liike-energiasta katoaa kontaktissa. Otus on vissiin zombiutunut (Marvelin) Juggernaut. Tekoäly ei esitä ihmeitä, mutta toisaalta kyse on zombeista.
Sääntö numero yksi
Lähitaistelua ja nopeaa liikkumista rajoittaa vähitellen palautuva kestävyys, jota hutkiminen, juokseminen ja kiipeily kuluttavat. Jos puhti loppuu, sankari huohottaa hetken paikallaan, mikä saattaa olla esinäytös viimeiselle kohtaukselle.
Pitkillä retkillä iskee väsymys: energia kuluu nopeammin ja sitä on vähemmän. Noin yhdessä pelipäivässä iskevän hyytymisen jälkeen tyyppi kannattaa vaihtaa toiseen oman tukikohdan kaveriin. Väsymys tuo kaikkeen toimintaan kutkuttavan jos menen vielä tuonne, jaksanko paeta -jännitteen.
Väsymyksestä huolimatta selviytyjien täytyy kammata vaarallista maaseutua, sillä tukikohdan väki kuluttaa etenkin ruokaa ja lääkkeitä. Reissujen peruskuvioihin kuuluvat riittävän aseistuksen, kohteen uloskäyntien ja ehjän pakoauton varmistaminen. Harmillisesti edes kookkaaseen pickupiin ei vain mahdu yhtään enempää roinaa kuin kuin sankarin reppuun menee, joten tukikohdalla rampataan vähän väliä.
Trumbull Valleyssa tapahtuu jotain koko ajan. Zedit valtaavat taloja, muut selviytyjät kaipaavat apua puolustukseen, ihmiset haluavat syystä tai toisesta kyyditystä ja tukikohdan keskenään kinastelevia tyyppejä viedään suhteita parantaville tiimimätkintäreissuille. Keskusteluilla ryyditettyjen juonitehtävien toiminnallinen sisältö on sitä samaa, mutta ei zombisurvivalissa juuri muuta tarvitakaan.
State of Decayn graafinen ilmaisu on karkeaa ja päivitys nykii. Hinta maksetaan siitä, että kama pysyy siellä ja siinä kunnossa, mihin ne on jätetty. Toisena plussana taloihin näkee kunnolla sisään ja päinvastoin. Jäin haaveilemaan kertaluokkaa suuremmista zombilaumoista, mutta ehkä sitten Xbox Onella.
Jos silmäkarkin vaatimattomuus ja juonielementtien keveys ei häiritse, State of Decay hoitaa homman kotiin. Tarina muodostuu pelaajan päässä omista tekemisistä, ei käsikirjoittajien tuputtamana.
Petri Heikkinen
82
