Jossain itärintamalla, talvi 1943. Wehrmachtin jalkaväkikomppanian aamutoimet jäätävässä pakkasessa katkeavat kuin seinään, kun puna-armeija herättelee kukkulan juureen kaivettuihin poteroihinsa juurtuneita saksalaisia reippaalla tykistökeskityksellä, ja vihollisen linjoilta virtaa loputon musikkalauma. Tie Moskovaan oli liian pitkä, ja nyt haluttaisi päästä hengissä takaisin Berliiniin. Ei auta kuin tarttua kivääriin.
Gary Grigsbyn vuonna 1995 aloittama Steel Panthers -sarja on varmasti eräs suosituimmista, ja samalla myös helpoiten lähestyttävistä strategiapelisarjoista. Ensimmäinen Steel Panthers sijoittui toiseen maailmansotaan, toinen taas Korean sodasta vuosituhannen loppuun, kolmannen käsittäessä molemmat aikakaudet, tosin suuremmassa mittakaavassa, josta kaikki eivät pitäneet.
Vaikka Steel Panthers 2:n kuvaama nykyaikainen sota kiinnostaakin, ei siinä kaikkien mielestä ole samaa tenhoa kuin toisen maailmansodan eeppisissä yhteenotoissa. Niinpä monia jäikin harmittamaan se, että uudistukset, tärkeimpänä varmasti ihmisvastustajan toimet näyttävä nauhuri kaksinpeliä varten, jäivät vain kakkos- ja kolmososan herkuiksi. Tiikerinnälkää paikattiin ensin toisen maailmansodan kalustoon muokatuilla yksikkölistoilla ja uusilla grafiikoilla, mutta lopulta SSI:n avustuksella päästiin käsiksi Steel Panthersien koodiin ja sitä kautta muokkaamaan pelejä paremmin toista maailmansotaa kuvaaviksi.
Rautapanttereiden ystäville on nyt tarjolla kaksi erilaista näkemystä siitä, miten Steel Panthersin kaltainen taktinen sotapeli tulisi toteuttaa: SP2:n päälle rakennettu Steel Panthers World War 2 ja Windows-ympäristöön tehty, SP3:n koodia käyttävä Steel Panthers: World at War. Molemmat yhdistävät uudempien panttereiden parannukset alkuperäisen SP:n aikakauteen ja koristavat kakkua monilla suurillakin uudistuksilla. Siinä missä SPWW2 vaatii pelaamista varten joko SP2:n tai SP3:n rompun, on SPWAW ilmainen ja siten hyvä tapa ottaa ensikosketus sarjaan.
Rautaa rajalle
Sekä SPWW2 että SPWAW käsittelevät toisen maailmansodan taisteluita taktisella tasolla. Pelaajan komennettavina on parhaimmillaan kymmeniä panssarivaunuja ja jalkaväkiryhmiä, joita tukemassa on usein niin tykistöä kuin lentokoneitakin.
Oli kyseessä sitten valmis skenaario tai satunnaisesti luotu taistelu, johon pelaaja itse ostaa joukkonsa, lopputulos määräytyy kentällä olevien kohdelippujen hallinnan mukaan. Myös tappioilla on vaikutuksensa, joten normaaleilla puna-armeijan taktiikoilla pelaava saattaakin huomata voiton kääntyvän tasapeliksi vaikka hallussa olisikin suurin osa kohdeheksoista.
Taistelukentät vaihtelevat sen mukaan missä päin maailmaa soditaan. Tutuksi tulevat niin Venäjän arot, Pohjois-Afrikan aavikot, Tyynenmeren tiheät viidakkosaaret kuin Normandian sokkeloiset peltomaastot. Taistelun luonne muuttuu varsin paljon maailmankolkan mukaan: siinä missä aroilla taistelu on tankkipainotteista, tiheässä viidakossa jalkaväkiryhmät ottavat mittaa toisistaan lähietäisyydellä.
Sekä SPWW2 että SPWAW tarjoavat komennettaviksi oikeastaan kaikkien toiseen maailmansotaan osallistuneiden maiden joukot, ja erikoisuutena vielä esimerkiksi Espanjan sisällissodan osapuolet. Tarjolla olevan kaluston määrä on molemmissa peleissä valtava: tankeista ovat mukana oikeastaan kaikki käytössä olleet mallit, aina 30-luvun alun konekiväärivaunuista sodan lopun ja kylmän sodan alun teräshirviöihin. SPWAW:in yksikkölistat ovat vielä hieman viimeistelemättömiä ja sisältävät muutamia oikeasti peliä haittaavia virheitä, mutta pelaajapalautteen ja päivitysten kautta tämäkin ongelma korjaantunee varsin nopeasti.
Pelisysteemi on helppo ja yksinkertainen oppia: vuorossa oleva pelaaja liikkuu ja tulittaa kentällä olevilla yksiköillään, jonka jälkeen hänen tykistönsä ja ilmatukensa iskevät haluttuihin kohteisiin. Tämän jälkeen vuoro siirtyy toiselle pelaajalle, ja näin peli etenee kunnes ennalta määrätty vuoromäärä on kulunut.
Jokainen yksikkö voi liikkua ja ampua vuoron aikana vain tietyn määrän. Ampuminen vähentää liikkumispisteitä, ja sama toimii myös toisinpäin, joten suinpäin tuliasemaan säntäävä ja tulittava tankki ei välttämättä pääse enää vetäytymään suojaan. Panssaroituja ajoneuvoja ammuttaessa on luonnollisesti osumasuunnalla suuri merkitys: Shermanilla saa kutitella Pantterin leukaa vaikka kuinka kauan, mutta ohuesta sivupanssarista voi jopa ampua läpi.
Myös sotilaiden moraalilla on molemmissa peleissä vaikutuksensa. Vihollisen tulituksen lamauttamat sotilaat eivät uskalla juuri liikkua tai ampua. Pahaan tykistökeskitykseen joutunut supertankki päättää yhtäkkiä paeta kohti omaa selustaa, vaikka minkäänlaista vahinkoa ei ole tullut. Ryhmien johtajat voivat potkia alaisiinsa lisää taisteluintoa, kuten myös lähellä olevat komentojoukkueet.
Suuri ero pelien välillä on SPWAW:in tarjoama, SP3:sta kopioitu command & control -järjestelmä. Siinä jokainen ryhmä määrätään joko etenemään kohti ennalta määrättyä kohdetta tai puolustamaan ja kaivautumaan paikoilleen. Komentoyksiköillä on joka vuoro käytössään tietty määrä pisteitä, joita tarvitaan niin haluttaessa vaihtaa ryhmän etenemiskohdetta tai käskiessä sitä kaivautumaan kuin kutsuttaessa tykistö- ja ilmaiskuja. C&C-säännöt ovat varsin helpot omaksua, ja niiden kanssa pelaaminen tuntuu realistisemmalta. Ne voi toki kytkeä pois, jolloin SPWAW toimii aivan kuten SPWW2 ja vanhat Steelit.
Kun vielä molemmat pelit on kuorrutettu kauniilla yksikköikoneilla ja hyvillä, SPWAW:in tapauksessa jopa erinomaisilla ääniefekteillä, tuntuu pikkusotilaiden komentaminen korkkari-fanin märältä unelta. Teknisesti SPWAW vetää pidemmän korren: se on Windows-kelpoinen ja tarjoaa 800x600-resoluution.
Sodan lait
Molemmissa peleissä suurimmat erot vanhoihin Rautapanttereihin (ja toisiinsa) ovat konepellin alla. SPWW2 on oikeastaan SP2-modi, vaikka se tarjoaakin paljon uudistuksia, ja SPWAW tuntuu enemmän kokonaan uudelta peliltä.
Selvin ero aseveljien välillä on ajoneuvojen panssaroinnin toteutuksessa. SPWW2:n järjestelmä on sama kuin vanhoissa Steeleissä, mutta SPWAW mallintaa panssaroinnin varsin realistisesti: tankkien panssarointi ilmoitetaan panssarin paksuuden ja sen kaltevuuden mukaan. Osumassa otetaan huomioon myös ammuksen tulokulma. Parhaassa tapauksessa ammus osuu suorassa kulmassa panssarointiin, pienessä kulmassa osuvat ammukset usein vain kimpoavat tekemättä lainkaan vahinkoa. Tietysti kannattaa kiertää sivuille tai taakse heikompia peltejä rei'ittämään.
SPWAW mallintaa ajoneuvojen vaurion pikkutarkemmin ja paremmin kuin SPWW2: pienikaliiperiset ammukset tekevät läpäistessäänkin suurikaliiperisia lievempää jälkeä, joskus vaikka läpäisten panssarin saamatta silti aikaan varsinaista vahinkoa. Ajoneuvosta voi nyt hajota esimerkiksi radiomasto tai jousitus. Lopputuloksena tankkitaistelut muuttuvat kertatapoista pidemmiksi laukaustenvaihdoiksi, joissa muutaman osuman vielä yleensä kestää.
Molemmissa peleissä pst-tykit ovat enemmän sitä mitä ne oikeastikin olivat, eli pääasiallisia tankintappajia. Paremmin tämä on tehty SPWW2:ssa, jossa monet pst-tykit voivat liikkua hitaasti miehistönsä voimin, ja pysyvät myös hyvin piilossa. SPWAW:issa liikkumiskykyisiä ovat vain aivan pienimmät pst-tykit, ja hieman typerästi nekin vain jenkkien käytössä. Tämä virhe korjattaneen tulevissa päivityksissä.
Jalkaväen kohdalla erot ovat aika selkeitä: SPWW2-mortit kestävät älytöntä kuritusta kokien pikemminkin moraali- kuin miestappioita. SPWAW-nurmiporat ottavat helpommin osumia, mutta tuntuvat selviävän moraalivajeestaan hetkessä. Jonkinlaista välimuotoa kaipaisi, vaikka SPWAW:in mallinnus tuntuukin pelillisesti mukavammalta. Tappioita kärsineet ja tulituksen kohteena olevat ryhmät toimivat kummassakin aina huonommin.
Tykistöllä ei enää saa iskettyä hetkessä, vaan viiveajat niin iskujen määräämisessä kuin kohteen siirrossa ovat kasvaneet. Erityisesti SPWW2 korostaa tulenjohtoyksikköjen merkitystä, ja molemmissa peleissä näkyvyys kohteeseen on tärkeä, jos aikoo aiheuttaa suurempaa tuhoa. SPWW2:n tykistö aiheuttaa enemmän moraalitappioita, ja on tappoteholtaan turhankin heikkoa. SPWAW:issa tykistön teho tuntuu olevan paremmin kohdallaan, jopa kranaatinheittimet tekevät joskus ilkeää jälkeä.
Sekä SPWW2 että SPWAW tarjoavat ennen puuttuneet liito- ja kuljetuskoneet, varsinaisesti skenaariokäyttöön. SPWAW:issa ovat mukana erikoisjoukot ja partisaanit, jotka saa solutettua vihollisen alueelle pahojaan tekemään. SPWAW:in kartat ovat myös monipuolisempia, kiitos pelistä jo pitkään puuttuneiden kivimuurien ja pensasaitojen kaltaisten elementtien, jotka muuttavat kentän luonnetta parhaimmillaan melkoisesti.
Molemmat pelit tuntuvat varsin realistisilta, ja molemmat sallivat niin jalkaväen kuin tankkienkin kestävyyden ja monen muunkin asian säätämisen. SPWAW:in kokonaan uudistettu vauriomallinnus ja hieman paremmalta tuntuva pelitasapaino vievät sen kuitenkin askeleen verran SPWW2:n ohi.
Niele natsi nikkeliä!
Yksinpelinä SPWAW vie kirkkaasti pidemmän korren, tarjoten viitisenkymmentä hyvää skenaariota, kolme skenaarioista muodostuvaa valmista kampanjaa ja alkuperäisen Steel Panthersin kaltaisen pitkän kampanjan, jossa pääsee vaikka sotimaan Suuren Isänmaallisen sodan alusta loppuun, kampanjan alussa ostamiensa yksikköjen kulkiessa mukana kokemusta keräten. Niin valmiiksi skriptatut kuin pitkäkin kampanja kärsivät kuitenkin muutamasta ilkeästä bugista, jotka toivon mukaan saadaan nopeasti korjattua.
SPWW2 ei tarjoa yksinpelinä yhtä paljon. Mukana on kattava paketti hyvin tehtyjä ja mielenkiintoisia skenaarioita, joita tahkoaa kyllä ilokseen, mutta muuten SPWW2 on toistaiseksi yksinpelinä hieman köykäinen. Ainoa tapa pelata kampanjoita on SP2:sta otettu, hieman rajoittunut kampanjageneraattori. Parannusta on luvassa kuitenkin pian, kun SPWW2:sta julkaistaan kesällä versio 3.0, joka lisää muun muassa pitkän kampanjan, ja skriptatut kampanjat, jotka haarautuvat menestyksen mukaan.
Tietokone ohjaa joukkojaan molemmissa peleissä alkuperäis-Panttereita paremmin, mutta silti mielikuvituksettomasti, vaikka silloin tällöin yllättääkin. Rommelia siitä ei kuitenkaan saa, etenkään satunnaistaisteluissa. Skenaarioihin tietokoneelle pystyy sentään säätämään waypointeja, mikä mahdollistaa hieman paremman kontrollin ja siten "järkevämmän" toiminnan.
Steel Panthersit ovat kuitenkin parhaimmillaan kaksinpeleinä, ja sekä SPWW2 että SPWAW näyttävät jälleen millaista terästä ne ihmisvastustajaa vastaan ovat. Kynnet kuluvat ja hermot kärsivät, kun odottelee vuorotiedostoa peläten kuinka pahaa jälkeä ne vanjan Stormovikit ovat sille aukealle jääneelle PZIV-ryhmälle tehneet.
Satunnaistaistelut nousevat aivan uuteen ulottuvuuteen kun tietää vihollisen komentajan olevan pian entinen kaveri, ja että jokainen tuhoutuva T-34 kirvoittaa jossain päin maailmaa ilmoille komean kirosanapilven ja runsaasti tuskankyyneliä. Toivottavasti tulevaisuudessa myös skriptattuja kampanjoita pystyy pelaamaan kaksinpelinä.
Kaksinpeli sujuu joko samalla koneella tai vuorotiedostoja vaihdellen, ja SPWAW:iin luvataan tulevaisuudessa nettikaksinpeliä. Molemmat tarjoavat suojatun kaksinpelin, joka estää kyllä huijaamisen, mutta vaatii tarkkuuttaa ja ohjekirjan lukemista molemmilta pelaajilta. SPWAW:in suojatut vuorotiedostot tapaavat jostain syystä paisua melko isoiksi, mikä hieman ihmetyttää, koska SPWW2:n kohdalla ei näin käy. Kunniallisiksi komentajiksi tiedettyjen kanssa peli sujuu toki helposti ilman salasanoja ja suojauksia.
Molemmat tarjoavat editorin, jolla saa helposti luotua uusia skenaarioita, ja SPWAW:issa on myös kampanjaeditori, jolla skenaarionsa voi liittää pidemmäksi kampanjaksi.
El Alamein
Sekä SPWW2 että SPWAW kärsivät vielä joistain lastentaudeista, joskin jo vuosi sitten ensi kerran julkaistusta SPWW2:sta ovat virheet enimmäkseen jo hioutuneet pois ja mahdolliset ongelmat ovat pääasiassa pelitasapainossa. Tosin versioon 2.2b on silti eksynyt muutama niin selkeä virhe, että niiden olisi pitänyt kadota jo testauksen aikana. Monet uutuudetkin tuottavat ongelmia: esimerkiksi liito- ja kuljetuskoneita ei juurikaan mallinneta pelin puolelta, vaan niitä joutuu itse käyttämään "realistisesti", ja pienillä tiedustelukoneilla voi lentää kuin helikoptereilla.
SPWAW on vasta tiensä alussa, ja siten karkeampi tapaus. Julkaisuversiossa on turhan paljon niin pieniä kuin suurempiakin bugeja, joihin haluaisi nopeasti korjausta. Pelin toimivuuden kanssa ei sen sijaan ole ollut juuri lainkaan ongelmia, päinvastoin kuin SPWW2:lla, jonka DOS-tausta haittaa joillain konekokoonpanoilla melkoisesti. Peli saattaa kaatua armotta esimerkiksi jos yrittää tulittaa heksaa, jossa ei näy vihollisia. Kannattaa ajaa peli ensimmäisenä koneen boottauksen jälkeen.
Sekä Steel Panthers World War 2 että Steel Panthers: World at War ovat melkoisia urotöitä: molempia tekevät teräspanttereista innostuneet ihmiset ilman minkäänlaista korvausta, ja pelaajille ne ovat ilmaisia. SPWAW on aika suolainen imuroitava, pieninki paketti on karvan yli 200 megaa, videoilla terästetyn kokoversion ollessa lähes 300. Sitä on lupailtu kuitenkin loppukesästä ainakin jenkkilehtien kansirompuille. SPWW2 on kooltaan vain kymmenesosa isoveljestään, mutta vaatiikin sitten käynnistyäkseen SP2:n tai SP3:n CD:n.
Jos alkuperäiset Teräspantterit puraisivat, tai aihe edes etäisesti kiinnostaa, kannattaa molempia pelejä kokeilla. Vikoineenkin ne ovat ehkä parasta taktisen tason sodankäyntiä, ja kaksinpelinä todellista mannaa.
91 (korjattuna)
91
