Ihmiskunnan viimeinen, paras toivo lepää japanilaisten suunnittelemassa jättirobotissa.
Avaruustaistelupeleillä on erityinen paikka sydämessäni. Ihastuin ensimmäisen kerran vuonna 1999, kun taistelin ylivoimaista vihollista vastaan Freespace 2:ssa. Ihastus syveni rakkaudeksi Independence War kakkosen kohdalla ja suhde jatkui Freelancerin kanssa. Rakkaustarina oli kukkeimmillaan vuosituhannen vaihteen jälkeen, ja siitä voi syyttää Babylon 5 -televisiosarjaa.
Kuten monille suhteille käy, intohimon liekit hiipuivat vuosien saatossa. Battlestar Galactica puhalsi uutta lämpöä hiillokseen, mutta pelien osalta avaruusoopperat vaipuivat unholaan. Galaxy on Fire 2 oli hetken hupia, EVE Online vaati liikaa perehtymistä ja aikaa. Paras ystäväni oli GOG, jonka avulla pystyin palaamaan Freespacen ja I-Warin maailmoihin yhä uudestaan. Jumituin menneisyyteen.
Strike Suit Zero iskee hyvään saumaan, sillä viime vuosina on ilmestynyt todella niukasti kunnollisia avaruusräiskintöjä. Alkuperäinen Strike Suit Zero julkaistiin jo viime vuonna PC:lle, monilta osin paranneltu Director’s Cut -versio näki päivänvalon myös PS4:lla. Mutta puhaltaako Strike Suit Zeroon pukeutuminen hiipuneen himon takaisin liekkeihin?
Transformer avaruudessa
Tulevaisuudessa yksi galaksi ei enää riitä ihmiskunnalle, vaan taudin tavoin homo sapiensit levittäytyvät tähtiin ja asuttavat uusia planeettoja. Ongelmat alkavat, kun pitkiin etäisyyksiin ja Maan hallintoon kyllästyneet siirtokunnat alkavat haluta itsenäisyyttä. Vuonna 2299 erimielisyydet kärjistyvät sodaksi, jossa vastakkain ovat siirtokuntien kapinalliset ja Maan puolustusjoukot. Tarinan päähenkilö, pilotti Adams, seisoo jälkimmäisten joukoissa.
Pieni budjetti näkyy valitettavan selvästi näyttelijätyössä ja juonessa. Adams ei sano (onneksi) sanaakaan, mutta tyhjänpäiväisyyksiä lässyttäviä puhuvia päitä riittää kyllästymiseen asti. Hämmästyttävää kyllä, tarina onnistuu silti tempaisemaan ajoittain mukaansa. Strike Suit Zero ei yllä esikuviensa eeppisyyteen, mutta kapinallisten aikeiden estäminen ja Maan pelastaminen motivoivat yrittämään parhaansa avaruusaluksen ohjaimissa.
Avaruustaistelut ovat Strike Suit Zeron parasta antia. Pienet alukset pyörähtelevät, kiertelevät ja kaartelevat vauhdikkaasti toistensa ympärillä. Konekiväärit ja laserit tekevät nopeasti selvää vastustajan suojista, ohjukset viimeistelevät työn räjäyttämällä aluksen rungon palasiksi. Kontrollit ovat muuten hyvät, mutta oikeiden kohteiden löytäminen ja niihin lukittuminen on liian hidasta ja vaivalloista. Joissakin juonitehtävissä tämä on todellinen ongelma, eikä siihen auta edes kuvakulman vaihtaminen ohjaamosta aluksen taakse.
Adams on vain yksi mies, mutta hän saa jo kampanjan alkupuolella käyttöönsä transformeria muistuttavan Strike Suit -aluksen. Ketterästi liikkuva avaruusalus muuttuu tuhoa kylväväksi jättirobotiksi, kun on kurmottanut tarpeeksi vastustajia ja kerännyt flux-energiaa. Samalla pelityyli muuttuu täysin: avaruusmecha on kömpelö liikkeissään, mutta tuhoaa hetkessä kokonaisia vihollislaivueita.
Kampanjan rytmitys ja tekoäly olisivat kaivanneet hiomista. Massiiviset satojen aluksien taistelut ja jättirobotin tuhovoima viehättävät aikansa, mutta jossain vaiheessa pilottiin iskee taisteluväsymys. Tekoälytoverit keskittyvät maisemien ihailuun, vaikka pelaajan niskaan vyöryy vihollislauma toisensa jälkeen. Onneksi suojelutehtävät, erilaiset alukset ja sivutehtävistä ansaittavat päivitykset tuovat touhuun kaivattua vaihtelua. Lisäporkkanana tehtävistä jaetaan kunniamerkkejä ja pisteitä, jotka päivittyvät maailmanlaajuisen tietoverkon tulostaulukoihin ja antavat syyn palata vanhoihin tehtäviin.
Ei mikään Optimus Prime
Strike Suit Zeroon on helppo tarttua. Kontrollit iskostuvat nopeasti selkäytimeen ja intensiiviset taistelut imaisevat mukaansa. Avaruus näyttää komealta ja loputtoman suuressa tilassa tuntee itsensä muurahaisen kokoiseksi: värikkäät planeetat, utuinen tähtisumu ja tähtien loiste luovat eteeristä tunnelmaa ja luovat vaikutelman valtavasta mittakaavasta. Alukset jättävät jälkeensä värikylläisiä vanoja, jotka maalaavat taivaanrannan näyttävin neonvärein.
Pelin musiikit ansaitsevat erityiskiitoksen. Futuristiset soinnut henkivät itämaisuutta tuoden mieleen Blade Runnerin ja Battlestar Galactican kaltaiset klassikot. Äänimaailma on kauttaaltaan onnistunut, mitä ei ikävä kyllä voi sanoa alusmalleista. Alukset näyttävät muovisilta, geneerisiltä ja yksinkertaisesti tylsiltä. Junji Okubon suunnittelema transformer-henkinen Strike Suit -alus on sentään varsin tyylikäs.
Director’s Cut lisää peruspeliin viiden tehtävän mittaisen ja normaalikampanjaa haastavamman Heroes of the Fleet -kampanjan, kartuttaa alusvalikoimaa ja parantelee tekstuureja sekä valaistusefektejä. Muutokset ovat pieniä, mutta Heroes of the Fleet -tehtävät läpäisee mielellään kertaalleen.
Born Ready Gamesin avaruusräiskintä ammentaa vuosituhannen vaihteen klassikoista, mutta ei yllä lähellekään niiden tasoa. Avaruustaisteluissa on menoa ja meininkiä, mutta kromin puute, yksitoikkoiset tehtävät ja suunnitteluvirheet alentavat arvosanaa.
Strike Suit Zero ei nouse harmaasta keskinkertaisuudesta edes nostalgian voimalla.
Born Ready Games
Arvosteltu: PS4
Saatavilla: PC
Versio: Arvostelu
Moninpeli: Ei
Ikäraja: 12
74
