Superbike-peleillään mainetta niittänyt Milestone vaihtaa siviiliin, jossa selässä ei näy tupakkamainoksia ja ratana tavallinen katu. Onko vanha ote tallella vai lipsuuko jalka tapilta?
Super-Bikes Riding Challenge ajattaa radalle yli 40 rajua katuprätkää. Ne on jaettu kolmeen luokkaan karuista street fightereista superbike-aihioihin. Ilahduttavasti mallivalikoimassa on myös eksoottisempia merkkejä ainaisten japsipyörien rinnalla, vaikka kyykkypyörissä pysytään. Maisemat vaihtelevat moottoriradoista kaupunkeihin sekä vuoristoon, ja kolmisenkymmentä rataa ovat varsin mielenkiintoisia ajettavia.
Pelimoodeja on kaksi, joista Trophy edustaa perinteistä linjaa. Ajetaan kisa kisalta kunnes päästään mestaruussarjaan. Siellä kisoista jaetaan pisteitä ja kauden lopussa katsotaan kuka on kingi. Uramoodissa mukana on roolipelimäisiä elementtejä, joiden avulla virtuaalikuskia kehitetään haluttuun suuntaan. Uramoodin kisoista jaetaan kokemuspisteitä.
Pisteet määräytyvät paitsi sijoituksen, myös sen perusteella miten näyttävästi pyörää on kuljettanut, onko kaatuillut, tai pakottanut kilpatoverinsa paineen alla virheisiin. Kun kokemusta on tarpeeksi, niin alter-egon taso nousee. Ansaitut ominaisuuspisteen jyvitetään kuljettajan taitoihin, jolloin voi esimerkiksi parantaa jarrutus- tai kaarreajotaitoa tai mentaalipuolen juttuja. Pääkopasta on kiinni kestääkö takaatulevien painostusta, tai onko itse taitava luomaan painetta muille. Ominaisuuksia ei ole paljon, mutta ne tuovat hommaan kivaa vaihtelua.
Namusia naisia katsastan
Pyörän hallinnan perusasiat ovat kunnossa. Etujarrulla hidastetaan ja takajarrulla taitetaan mutkiin. Kuskia nostetaan pystyyn tai lasketaan katteen suojaan tarpeen mukaan. Luontevaa tapaa moottoripyöräpelien ohjaamiseen ei ole olemassa, mutta analogipadi tuli todettua vähiten huonoksi vaihtoehdoksi. T
äydellisen ohjaimen puuttuessa prätkäsimulaatiota on ymmärrettävästi vaikea viedä täydellisyyteen. Siksi erot pyörien välillä jäävät karkealle tasolle. Toinen vääntää paremmin, toisessa huipputeho jyllää. Ajettavuudessa on pieniä eroja, mutta ei mitään dramaattista. Säätömahdollisuuksia ei ole, minkä ymmärtää, koska kalustona toimivat vakiopärrät.
Ajotuntuma on varsin onnistunut. Opetteluvaiheen jälkeen ajoavut ottaa mielellään pois käytöstä, jotta pääsee nauttimaan pyörän kuljettamisesta äärirajoilla. Takapyöräluisut, hillittömät keulimiset ja highsiderit tulevat tutuksi.
Ei autosimumies voi hyvällä tahdollakaan tätä simulaattoriksi kutsua, mutta ajotuntuma on varsin hyvä. Tyhmästi kisoihin lähdetään aina viimeiseltä paikalta, ja kisat ovat vain muutaman kierroksen pyrähdyksiä. Liikkeellä ollaan selvästi Arcade-hengessä, mutta pelin luonteeseen tyylilaji sopii mainiosti. Pyörät lentävät kaadoissa muuten näyttävästi, mutta osia ei irtoa eikä vaurioita synny. Uramoodissa kuljettaja ottaa kyllä osumaa ja saattaa jopa loukkaantua, jolloin kisa jää siihen. Kuskin kaatumistaitoon voi vaikuttaa kehityspisteiden kautta, jolloin taitavasti kaatuva kuljettaja on vähemmän loukkaantumisaltis.
Massigallani gauheesti razastan
Ulkoasuun olisi pitänyt PC-käännöksessä panostaa enemmän. Liikkeessä ohi vilistäessään maisemat näyttävät välillä jopa nätiltä, mutta tarkemmin katseltuna tulos on karu. Konsoliperuja olevat suttuiset maisematekstuurit vielä kestäsi, mutta sama tuhruisuus näkyy kaikkialla, niin kuljettajissa kuin pyörissäkin. Polygoneja on säästelty, mutta silti peli on kaikilla herkuilla yllättävän raskas, varsinkin sadekelillä. Äänimaailma on vielä surkeampi.
Moottorien äänet ovat ponnettomia ja valikkomuzakki on hirveydessään vertaansa vailla. Luultavasti PS2-alkuperästä johtuen peli käyttää kisassa vain muutamaa kypärää, pukua ja pyörää. Näitä on turhaan yritetty sekoittaa niin, etteivät kuskit näyttäisi toistensa klooneilta. Menestyksen kautta avautuvat uudet ajopuvut ja muu roina menettävät merkityksensä, koska kilpakumppanit pukeutuvat aina kuten itsekin.
Nettipeliä ei ole, joten on tyydyttävä kaksinpeliin jaetulla ruudulla. Ei silti, tekoälykuskeja vastaan radalla viihtyy mainiosti, sillä ne ajavat kohtuullisen fiksusti ja siististi. Jotain outoa niiden ajossa paikoin on, sillä vauhti saattaa vaihdella kisatilanteesta riippuen valtavasti. Toivottavasti bugit korjataan päivityksissä.
Super-bikes Riding Challengessa on potentiaalia, joka on hukattu laiskassa käännöksessä. Pyöriä, ratoja sekä pelimuotoja riittää, ja mikä tärkeintä, pelattavuuskin on kunnossa. Kokonaisuus ei nouse osiensa tasolle, ja pienet kummallisuudet aiheuttavat sen, ettei peli jaksa pidemmän päälle innostaa. Alekorista suosittelen.
78
