Super Hexagon (PC) – 666666666666

Iron Maidenin lainaaminen ei ole kirkkaimpia hetkiä Pelit-urallani, mutta "I see sixes all the way!"

”Kuusikulmio eli heksagoni on monikulmio, jossa on kuusi kulmaa ja sivua.” (Wikipedia)

Olen koukussa, ja niin naurettavaan viritykseen, etten toista muista. Super Hexagon näyttää kuvissa typerältä ja kuulostaa selitettynä vielä typerämmältä. Ainoa tapa ymmärtää, mistä pelissä on kyse, on kokeilla sitä itse.

Näinhän sen pitäisikin mennä. Elokuvamaisten elämysten aikakaudella on virkistävää pelata vaihteeksi peliä, joka on niin… pelimäinen! Yksinkertainen, abstrakti, täysin järjetön. Ja niin sulava, että sormet ja silmät muovautuvat osaksi tietokonetta.

Polygon

Super Hexagonin perusidea on äääärimmäisen simppeli. Pelissä ohjataan pientä nuolta, joka pyörii ruudun keskellä sijaitsevan kuusikulmion ympärillä. Ruudun reunoilta valuu jatkuvasti seinämiä kohti keskustaa ja tavoitteena on luonnollisesti välttyä joutumasta niiden murskaamaksi. Se onnistuu väistämällä vasemmalle tai oikaisemalla oikealle. That’s all, folks.

Kenttien muodoissa on tietysti vaihtelua. Perusesteenä toimii kuusikulmio, josta puuttuu yksi sivu. Välillä ruutu täyttyy lyhyistä suorista, välillä se kiertyy sokkelomaiseksi spiraaliksi, josta paetaan kuin Danten Helvetistä ikään. Kuvaruutu myös pyörii jatkuvasti ja heittää toisinaan kunnon suunnan sekoittavan kiepin päälle.

Hienoisesta vaihtelusta huolimatta Super Hexagonin pääasiallinen anti on nähty minuutissa. Se ei haittaa, koska...

Digon

...Super Hexagonista on leikattu pois kaikki muu paitsi huippuhetket. Sillä samaisella hetkellä, kun peli alkaa, se toden teolla alkaa. Tutoriaalien tai kehittelyjen sijaan dervissi lähtee heti pyörimään täysillä ja siinä joko pysyy mukana tai sitten ei.

Tämä tuottaa aluksi ongelmia, sillä kuusikulmioiden vyörytyksessä elinaika lasketaan helposti sekunneissa. Totuttelun jälkeen haastetta oppii arvostamaan. Super Hexagon operoi sataprosenttisesti riippumatta siitä, onko aloittelija vai ekspertti. Henki on jatkuvasti karvan varassa, eikä loputon kliimaksi pääty ikinä.

Trigon

Selkärankaan käyvä yksinkertaisuus ja jatkuva intensiteetti vaivuttavat transsiin, eikä Super Hexagon päästä sieltä pois. On perin tyydyttävää hakata peliä, joka ei sisällä lainkaan tyhjää odottelua.

Kun häviää, uudelleenyritys alkaa napin painalluksella välittömästi, ilman lataustaukoja tai muita pakollisia väliruutuja. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta flow’n rikkumattomuus vaikuttaa yllättävän paljon,  Super Hexagon ei missään vaiheessa irrota toiminnasta.

Bonuksena peli myös käynnistyy sekunnissa ilman logoja, alkuintroja, delsujen tarkistuksia, Social Clubeja tai muuta paskaa. Pari klikkausta ja kuusikulmiot pyörivät näytöllä. Nerokasta. ”Yllättäen” Super Hexagonin käynnistää helposti vaikka kesken arvostelun kirjoit

Tetragon

Kun kaikki turha on eliminoitu, eliminoidaan samalla muukin ylimääräinen. Tästä pelistä ei löydy kampanjoita, välinäytöksiä tai katinkultaisia achievementeja. On vain kolme kenttää (plus hypervaikeat hyper-variaatiot) ja tavoite selvitä hengissä minuutin verran. Sen jälkeen ainoa motivaattori on high score.

Kun ainoa porkkana on pelaamisen hauskuus, perustekemisen kannattaa olla aikas hyvin hoidossa. Ja se on! En ole vähään aikaan innostunut näin paljon pelistä, jossa tehdään vain yhtä asiaa loputtomiin, paremmin ja paremmin. Super Hexagonin petollinen, kaikenkattava sulavuus saa aikaan hypnoosin. Pim!

Pentagon

Ulkoinen toteutus noudattelee minimalistista linjaa. Jos pelissä ei tehdä muuta kuin liikutellaan pientä kolmiota läpi vääristyneiden kuusikulmioiden, mitä järkeä on käyttää grafiikkana muuta kuin värikkäitä geometrisiä muotoja? No ei mitään.

Olennainen osa Super Hexagon -kokemusta on taustalla jumputtava chiptune-tekno sekä erityisesti naisäänen lausumat ”Begin!”- ja ”Game Over!” -kuulutukset. Robottimaisessa intonaatiossa on jokainen hertsi juuri kohdallaan.

Hexagon

Terry Cavanagh’n edellisessä pelissä, retrotasohyppelyssä VVVVVV (11/10, 83 pistettä), pärjäsi kursorinäppäimillä. Super Hexagon puolittaa nappien määrän kahteen. En tiedä, mitä Cavanagh seuraavaksi aikoo, mutta lupaan hullaantua maestron tulevasta tuotoksesta, vaikka siinä vain nakuteltaisiin välilyöntiä.

Tässä vaiheessa joku huomauttaa, että Super Hexagon on oikeasti vain käppäinen flash-kikkare, joka ei vie pelejä ilmaisumuotona eteenpäin ja jota ei hullukaan pelaa tunteja putkeen. Tämä on tietenkin totta, eikä Super Hexagon ysikympin pottia kutittelekaan. Mutta se jokin siinä on, kun miljoonia maksaneiden peliteosten kansoittamalla työpöydällä kursori pysähtyy aina kuusikulmion kohdalla.

Minut on yleensä helppo hurmata hyvällä tarinalla, vaikka pelattavuus olisi mitä. Super Hexagon kääntää asetelman päinvastoin. On pakko arvostaa peliä, jonka pääosassa on äärimmilleen viety pelimekaniikka, eikä mikään muu.

Aleksandr Manzos

82