www.nintendo.fi
Nintendo-jutut alkavat aina kehulla kuinka maailma pursuaa ideoita, jotka riittäisivät yksittäisinä kokonaisen pelin lähtökohdaksi. Mielikuvitusta ruokkivassa Super Mario Galaxy 2:ssa väite on taas totta.
Super Mario Galaxy 2 hakee innoituksensa Galaxysta ja Bros Wiistä, sillä tasoloikka yhdistää kääpiöplaneetat kaksiulotteiseen retrohenkeen. Idea näkyy selkeimmin kenttäsuunnittelussa, joissa Super Mario Galaxyn planeettojen kokoa kutistetaan entisestään.
Pikkuplaneetan ympäri juoksee hujauksessa ja Marion loikat vievät liki kiertoradalle asti. Suuntavaisto haastetaan jatkuvasti, sillä eri suuntiin vääntyvät kentät paljastuvat teemaan sopivasti avaruusasemiksi ja -aluksiksi, kun niitä aikansa kiertää. Kaikki kentät eivät toki ole minimaailmoja, vaan seassa on kokonaisia tulivuoria ja kummituskartanoita.
Pienentyneet planeetat lisäävät kameraongelmia, sillä kuvakulmaa joudutaan korjaamaan jatkuvasti, kun putkimies katoaa horisontin taakse. Jatkuva panorointi vääntää hypyt kolmiulotteisessa maailmassa sivuun, joten pelimekaniikka vaihtuu usein kaksiulotteiseksi tarkkuutta vaativissa loikkakohdissa. Erinomainen idea, sillä retrotyyli parantaa tuntumaa.
Ehkä se on pora
Galaksissa leikitellään yksinkertaisella fysiikkamoottorilla, jonka sääntöjä rikotaan Marion eri asuilla. Pilvipuvussa Mario luo kenttiin kolme pilvilauttaa, jotka liikkuvat tuulen mukaan ja joiden kyydissä purjehditaan uusiin kohteisiin. Kummitustalossa taas fyysisiä esineitä ei ole olemassa ellei Marion soihtupuku heitä valokeilaa niihin. Kun liekki sammuu, myös lattia katoaa alta.
Pora kourassa Mario kaivaa tiensä läpi vaikka harmaan kiven. Poraaminen on yllättävän hauskaa, sillä kenttä pitää ensin tiedustella tarkkaan, jotta pystyy arvioimaan mistä kohtaa kaivautumalla pääsee oikeaan paikkaan murikan varjopuolella.
Vaihtelua suo myös Marion dinosaurusratsu Yoshi, joka pystyy tahmakielellään tarttumaan esineisiin, napsimaan niitä suuhunsa tai flengaamaan tankojen varassa kauemmas kuin hyppy yltäisi. Yoshi ei käytä asuja vaan saa lisävoimia käyttöönsä HeViä popsimalla. Chilin syömällä vauhti kiihtyy Sonic-siilin veroiseksi, jolloin Yoshi ravaa perä tulta leiskuen pystysuoria seiniä ylös. Ilmamarja taas turvottaa Yoshin palloksi, jonka selässä Mario leijuu yläilmoihin kaasun vapautuessa. Kiitos Superselitysmies, ymmärsin jo molemmat.
Elä etelänmies huio
Huiman tunnin pelaamiseni perusteella Mario Galaxy 2 vaikuttaa paremmalta peliltä kuin ykkönen. Ainoastaan Motella huitominen tuntuu edelleen turhalta lisältä, jota ei liikeohjauskonsolin lippulaivasta kehdattu jättää poiskaan. Koopa-pelissä vieruskaveri voi osoitella Motella kerättäviä kiviä, mutta ei se kenttäkokeissa muksun pelivuoron kärttämistä vähentänyt.
Fiilis nojaa samaan kuin ykkösosassa. Maailma ammentaa Marion monikymmenvuotisesta perinteestä, sillä peli vilisee intermediaalisuutta kenttäideoita ja musiikkeja myöten. Kappaleiden tyylilaji vaihtelee hienosti orkesterisovituksista NES-henkiseen konemusiikkiin.
Ensimmäinen Super Mario Galaxy oli erinomainen läpiloikinta, mutta vaikeustaso jäi omaan makuuni turhan kuluttajaystävälliseksi. Kakkososassa haastetta saa jo ennen ensimmäistä läpipeluukertaa, mikä on erinomainen suunta. Ei Galaxy 2 silti mikään luoksepääsemätön korpimaa ole vaan varsin leppoinen nykypeli.
deadspace.ea.com
Dead Space 2 on väkivaltaista roskaa, mutta rakastettavaa sellaista.
Ulkoavaruuden pelastusteknikon on pakko olla maailman vaarallisin ammatti. Itse en suostuisi lähtemään ”rutiininomaiselle tarkastusreissulle” viestiyhteytensä katkaisseelle aavealukselle. Dead Spacessa kaivosalus USG Ishimura osoittautui juuri sellaiseksi kuolemanloukuksi kuin kotikatsomossa osattiin pelätä. Ishimuralle levinnyt avaruuspöpö on muuttanut aluksen miehistön vastenmielisiksi ihmishirviöiksi, nekromorfeiksi, joille kaivostöiden sijaan maistuu enää verityöt. Paikalle saapunut pelastusryhmä voi pelastaa vain itsensä.
Asetelma on sama kuin lukemattomissa zombipeleissä, paitsi Dead Spacen avaruuszombit ovat niin sitkasta sorttia, että ne höökivät päälle vaikka ilman päätä tai jalkoja. Varmuus saadaan vain viipaloimalla vastustajat toimintakyvyttömyyteen asti. Rynnäkkökiväärillä ei näissä juhlissa juhlita, joten pelastusteknikko Isaac Clarken luottoase on raajoja katkova plasmaleikkuri. Zapp!
Ykkösosan shokkilopetuksesta huolimatta kovaonninen Clarke on yhä järjissään ja tällä kertaa jopa puhutussa roolissa. Saturnuksen Titan-kuussa toipuva Iisakki joutuu todistamaan siirtokunnassa puhkeavaa nekromorfiepidemiaa sen alkuhetkistä lähtien. Titanille rakennettu kaupunki The Sprawl muuttuu tuota pikaa kauhujen taistelukentäksi.
Miljöön vaihtumisesta huolimatta Electronic Artsin Spring Showcase -tapahtumassa esitelty Dead Space 2 vaikutti kovin tutulta. Isaac Clarke astuu pimeään huoneeseen ja kas, rujot viholliset vyöryvät varjoista esiin. Taistelun uusi jippo on hirviöiden telekineettinen seivästäminen. Läpäiseväksi esineeksi kelpaa mikä tahansa terävä metallinkappale tai vaikka vihollisen oma irtoraaja. Aivan kuin seinään naulitsemisessa ei olisi tarpeeksi, olennon voi paistaa karrelle tulella ja sähköshokeilla.
Dead Space 2 ei tyydy vaurioittamaan pelkästään nekromorfeja, sillä myös ympäristöt saavat kyytiä. Mitään reikä seinässä -tyylistä menoa tuskin nähdään, mutta kaikki vähänkään heiveröisemmät rakenteet voi ampua palasiksi. Paineikkunoiden läheisyydessä kannattaa olla tarkkana, sillä harhalaukauksesta voi seurata katastrofaalinen alipaineistus koko huoneeseen. Jos ja kun kakka osuu tuulettimeen, sankarilla on vain silmänräpäyksellinen aikaa osua turvaluukun katkaisijaan. Vaaratilanteesta voi seurata jotain hyvääkin, jos nekromorfit ehtivät pyyhkiytyä ulkona odottavaan tyhjiöön.
Dead Space 2 siintää vielä kaukana ensi vuoden puolella, joten peli toivottavasti ehtii saada lisää lihaa luittensa ympärille. Se olisi jo jotain, jos jatko-osassa nähtäisiin jonkinlaista yhteispeliä muiden epidemialta säästyneiden ihmisten kanssa. Alkuperäisessä Dead Spacessa Isaac Clarke oli käytännössä mies yksin pimeässä.
