Bullfrogin vanha kyberpunk-toiminta taipuu ruotsalaisten käsissä moderniksi kyberputkiräiskinnäksi.
Deus Ex onnistui, kyberpunk ja nostalgia ovat vaihteeksi in. EA lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja herättää eloon 90-luvun alun suosikin Syndicaten. Bullfrogin peli muistetaan ultraväkivaltaisena isometrisenä paukutteluna, jossa megayhtiöiden kyberahdettu agenttinelikko taistelee markkinaosuuksista siviiliuhreista välittämättä.
Ruotsalaisen Starbreezen työstämä uusversio jatkaa samoilla urilla, mutta kamera on tippunut taivaasta ja näyttää maailmaa yhden miehen näkökulmasta.
Agentti, jumalan ruoska
Miles Kilo on Eurocorp-megayhtiön agentti, jonka tehtävä on valvoa työnantajansa etuja mihin hintaan tahansa. Tehostetuilla kyvyillä ja hyökkäysluokan sirulla varustettu Kilo pystyy räiskinnän lisäksi kontrolloimaan ympäröivää digitaalista maailmaa, johon lukeutuvat koneiden ohella myös muut ihmiset. Tämän takia yksi agentti vastaa pientä joukko-osastollista tavallisia rivisotilaita ja supermiehet lähetetään vain yrityksen kannalta kriittisiin tehtäviin.
Kyberpunk-fanille Syndicaten yhtiöjohtoinen tulevaisuus on juuri sitä mitä tohtori määrää. Utopistiselta näyttävän pintakiillon alla asuu synkkä alamaailma, jossa lakia ei ole ja kaikki pitävät huolta vain itsestään. Pitkin peliä sankari törmää uutispätkiin ja tiedonjyviin, jotka syventävät maailmaa ja tekevät siitä aidomman paikan. Kaikki tuntuu roolipeliä varten rakennetulta, mutta pelityyliksi onkin valittu suoraviivainen perusräiskintä.
Taustatyö ei onneksi mene kokonaan hukkaan, sillä Syndicate kuljettaa sankariaan yhtiöiden välisen valtapelin aallokossa. Välillä vastaan tulee jopa kohtia, joissa voi näennäisesti tehdä kovia valintoja. Todellisuudessa tarina ei haaraudu mihinkään, mutta valinnanvapauden illuusio antaa tapahtumille oman toimivan lisämausteensa.
Kummitusjuna jyrisee eteenpäin sen verran hyvin, että maailma ja tarina ovat uuden Syndicaten parasta antia, ajoittaisesta kliseilystään huolimatta. Vain loppu on harvinaisen tylsä töksähdys, joka jättää asiat täysin kesken.
Siru vastaan maailma
Korean kyberkuoren alla Syndicate on erittäin tavallinen perusräiskintä, niin hyvässä kuin pahassa. Hyvää on hektinen tekemisen meininki, sillä suojien takana piilottelun sijasta Kilo ryynää vihollisten päälle kuin panssarivaunu. Huonoa on liioiteltu putkimaisuus ja saman idea toistaminen väsymiseen asti.
Alussa sankarin hakkerointikyky tuntuu vielä uudelta ja piristää paukuttelua mukavasti. Kilo voi komentaa kohteen itsemurhaan, ylikuormittaa aseen hetkellisesti tai käännyttää uhrin omia kavereitaan vastaan. Ympäristön koneita, kuten hissejä, voi komentaa etäältä, ja kovempien vihollisten suojat täytyy hakkeroida kumoon ennen tappotöitä. Se on aluksi hauskaa, mutta kykyjen hyödyntäminen jää pian sivurooliin. Edes hankalimmalla vaikeusasteella hakkerointia ei tule pahemmin käytettyä, sillä riviviholliset kaatuvat helposti ilman kikan kikkaretta. Erilaisia kykyjä on liian vähän ja niillä on aseen ylikuumentamista lukuun ottamatta liian pitkä latausaika.
Aseita voi nykymuodin mukaisesti kantaa kerrallaan kahta erilaista, ja kaikissa tussareissa on mukavasti tehoa. Edes aloituspistooli ei ole täysi turhake. Useammissa aseissa on kaksi erilaista tulimoodia, joista osa läpäisee esteitä. Se toimii hyvin vihollisia korostavan ja aikaa hidastavan erikoismoodin kanssa, joka saa käyttövirtansa adrenaliinista. Lisää käyttövoimaa saa vihollisia vaientamalla ja hakkeroinnissa kriittisesti onnistumalla, joten isoissa kohtauksissa hidastusta voi käyttää varsin vapaasti. Dart-tilaksi kutsuttu ominaisuus tekee tavallaan pelistä liian helpon, mutta toisaalta se sopii kyberpunk-henkeen.
Vaikeustaso vaihtelee villisti. Rivivihut kaatuvat helposti erityisesti muutamissa alkuperäisen Syndicaten suuntaan nyökkäävissä osuuksissa, joissa vihollislaumoja möyhennetään minigunilla tai kärvennetään liekinheittimellä.
Harvinaisemmat pomotaistelut vihollisyhtiöiden agentteja vastaan vetävät mittarin toiseen äärilaitaan, ja heikommalla hermoimplantilla varustettu kotiagentti saattaa luovuttaa niiden kanssa kokonaan. Erityisesti viimeinen pomotaistelu nostatti verenpainetta, kunnes tajusin jutun jujun.
Tämä pätee kaikkiin haastavampiin kohtaamisiin: henki lähtee usein ja yllättäen niin kauan, kun ei ole vielä oppinut tapahtumien rytmiä. Tavallaan tämä on hauskan old school -tyylistä pelidesignia, toisaalta kuolemisen vaatiminen ennen onnistumista on turhauttavaa. Lisäkiusana vaikeustasoa ei voi vaihtaa lennossa kesken pelin.
Nurkanvaltaajat
Illassa ohi sujahtavan yksinpelin lisäksi uudessa Syndicatessa on yhdeksän tehtävän pituinen co-op-kimppamoninpeli, jossa neljä ihmisohjattua agenttia paukuttelee yhtiöjohdon komentamissa tehtävissä. Naavapartojen iloksi kenttien pitäisi löysästi perustua alkuperäisen Syndicaten tehtäviin. Arvosteluversiolla ei valitettavasti päässyt moninpelaamaan, joten sitä on mahdotonta arvostella. Esimakua co-opista sai kuitenkin Xboxin ja PS3:n nettikaupoista löytyvästä yhden kentän pituisesta kimppademosta.
Demon perusteella nelinpeli ei pahemmin eroa sooloilusta, mitä nyt välillä jokaisen pitää muistaa hoitaa oma leiviskänsä erilaisia päämääriä tekemällä. Hyvänä puolena erilaisia hakkerointikykyjä on selvästi yksinpeliä enemmän, ja niillä on myös enemmän käyttöä. Halutessaan voit erikoistua esimerkiksi muita suojaavaksi ja parantavaksi tukihahmoksi tai edessä juoksevaksi tehonyrkiksi. Demon ainoa tehtävä oli vielä erittäin helppo, mutta tekijät lupailevat vaikeustason nousevan myöhemmin. Maistiaisen jälkeen en varsinaisesti jäänyt kaipaamaan lisää co-opia. Se on sujuvaa, mutta yksinpelin tavoin melko geneeristä räiskintää. Palaamme asiaan, jos tarvetta löytyy.
Syndicate ei missään nimessä ole huono peli, mutta se ei alun jälkeen sytytä mitään erityisiä intohimoja. Visuaalinen tyyli on ehtaa kyberpunkia ja esikuvan armoton asenne on entisellään. Mutta kaikki on erittäin nähdyn oloista, eikä räiskinnässä ole mitään erikoista uutta. Kyllähän tämän mielikseen pelaa, kun ei odota Deus Exin ihmeen toistuvan.
80
