Tanssipelaaminen on japanilaisten keksintö ja parasta, mitä pelimaailmaan on keksitty.
En muista missä ja milloin kuulin ensimmäisen kerran rytmipeleistä. En arvannut, miten hauskasta pelaamisesta on kyse. Sivuutin asian epämääräisenä japanilaisena hupsutuksena, joka ei ikinä rantaudu Japanin peliluolien ulkopuolelle. Onneksi olin totaalisen väärässä.
Ensimmäinen varma havainto bemanihuumasta on useiden vuosien takaiselta Lontoon-lomalta. Perinteisiin lomanviettotapoihini kuuluu vierailla paikallisissa peliluolissa ottamassa muutamat matsit Bust-a-movea ja seuraamassa samalla, mitä paikallinen väki tykkää pelata.
Jo ovella huomasin ihmispaljouden yhden pelilaitteen edessä. Joukon keskeltä löytyi pari itämaista kaveria steppaamasta uskomatonta vauhtia japanilaisen diskopopin tahdittamana. Mieli teki kokeilla hyppimistä itsekin, mutta katsojien runsaus vei kokeiluhalut. Ei huvita kompuroida, kun läsnä oli ilmeisiä alan virtuooseja töppökoipimenoa vahtaamassa. Ehkä joskus, jos peliä saisi ensin treenata kotona noin viidenkymmenen vuoden ajan...
Tanssikisat
Kotitreenaus alkoi PSOnella Konamin Dance Dance Revolutionilla (DDR) vuonna 1999, eli heti kun tarvittavat välineet sai hankittua. Tanssimatto löytyi nettikaupasta, ja hyvin on Konamin virallinen ohjain vuosien kulutuksen kestänyt. Omat taidot ovat silti kaukana taiturien suorituksista, vaikka kotikoneella on tähän päivään mennessä pyörinyt jo useampikin versio tanssaamisesta. Konamin bemanipelit ovat vuosien kuluessa luoneet vankan standardin, joihin uusia tulokkaita väkisinkin vertaa.
Bemani on japanilaisten keksimä lyhenne Beatmaniasta, joka on Konamin ensimmäinen musiikkipeli. Erisnimestä on tullut yleisnimi, ja bemani tarkoittaa nykyään mitä tahansa tanssi-, musiikki- tai rytmipeliä.
Maailmalla bemani-innostus on poikinut tanssikilpailuja. Taitokisoissa (technical tai perfect attack) tavoitellaan piste-ennätystä. Freestyle-kisoissa pääpaino on yleisön viihdyttämisellä kunnon show'lla ja rytmissä on pysyttävä siinä sivussa. Huiput pystyvät pelaamaan kokonaan yleisöön päin kääntyneinä ilman koneen suoltamien askelmerkkien apua. Mikäpäs siinä, oppiihan ihminen ulkoa satoja numeroita piin arvosta, miksei myös liutaa askelsarjoja.
Jos taidonnäytteet kiinnostavat, osoitteessa www.bemanix.com on videopätkiä amerikkalaisten tanssikisoista. Niissä on palkintorahoina tuhansia dollareita, joten pelkän maineen perässä ei tarvitse harjoitella.
Kun ilmakitaran soitossa kisataan jo vuosittain, koska valitaan ensimmäiset Suomen bemani-mestarit?
Kilpailu kiristyy
Dance Dance Remixin erilaisia kotipeliversioita on myyty maailmanlaajuisesti jo 6,5 miljoonaa kappaletta. Melkoinen saavutus, sillä ensimmäinen DDR ilmestyi kolikkopelinä vasta 1998. Uusinta uutta on Yhdysvalloissa ilmestynyt XBox-versio DDR Ultramix. Mukana on XBox Live -tuki, jolla voi imuroida peliin uusia kappaleita. Xbox-versio ilmestyy Suomessa kevättalvesta.
Konami on näihin päiviin asti ollut yksi harvoista varteenotettavista musiikkipelitaloista, mutta kilpailevia tuotteita alkaa pikkuhiljaa putkahdella markkinoille. Perusidea kaikissa tanssipeleissä on sama kuin jo Konamilla aikanaan: ruudulla liikkuu symboleja, joiden mukaiselle nuolelle pitää astahtaa musiikin tahtiin.
Pop Idol
www.codemasters.com/popidol
PS2
Hothouse Creation/Codemasters
Versio: Myynti
Moninpeli: 2-4 pelaajaa
Ikäsuositus: 3
Kolmesta arvosteltavana olleesta tanssipelistä Pop Idol on ainoa lisenssipeli, ja sen huomaa. Lisenssitekele häviää parin poptähden mitalla muille arvostelluille tanssittajille. Ja juu, kyse on meilläkin pyörivästä kansallisuuksien rajat ylittävästä Reality TV -formaatista.
Meidän ikiomia nannojamme on turha haikailla, vaan saamme tyytyä kuuntelemaan herjaamista brittiaksentilla. Pop Idolsin teemat ovat mukana aina stailausta myöten, joka tosin näyttää nykyään olevan monen muunkin pelin lisukkeena (My Street, Tony Hawk Underground).
Tanssipelissä hahmojen viilaaminen ärsyttää, sillä touhu hidastaa tanssimaan pääsyä. Lisäksi hitautta korostavat pitkät latausajat ja latauksia riittää joka väliin. Ei tällaista tökkimistä pitäisi sallia myyntiin tulevissa peleissä! Kun tähän lisätään vielä välikkeet eli tuomarien horinat ja jatkoon pääsevien iloiset hyppelyt, oma hyppely jää lähinnä kevyeksi satunnaiseksi lämmittelyksi.
Pelimuodoista tärkein on kilpailu, jossa edetään kuten tv-ohjelmassa koelauluista karsintojen kautta finaaliin. Eteneminen on aluksi helppoa, ja samalla peli lataa uusia vaateparsia varastoon. Uusia biisejä on luvassa, jos tanssi sujuu kuin tanssi. Askelkuviot vaikeutuvat reippaasti vasta finaaliin päästessä, eli vaikeusaste ei ole looginen eikä siis palkitsevakaan.
Yksinpelin lisäksi voi kilpailla enintään kolmea kaveriaan vastaan, mikä on paras tapa huvitella Pop Idolsin kera. Karaoke on tylsää, ja jukebox sen kun soittelee niitä samoja poppikappaleita, joita on saanut juuri kyllikseen tanssahdella.
Pop Idolsin kuvitus on rumaa, vastenmielistä ja karkeaa. Tanssipelissä grafiikka ei ole se olennaisin asia, mutta jonkinlaisen tason säilyttäminen olisi silti suotavaa.
Mä osaan laulaa
Koreografiat ovat peruskamaa. Pop Idolsissa askelmerkit kiitävät neljältä suunnalta kohti keskustaa, ja kun merkki osuu keskelle, on jalankin tarkoitus osua juuri samalla hetkellä kyseisen merkin päälle. Liu'utukset ja tuplahypyt ovat mukana askelvalikoimassa. Konamin pelejä pelanneiden on aika helppo omaksua systeemi, mutta pientä uutta virittäytymistä selkäydin kumminkin kaipasi.
Musiikki on tuttua listapoppia: Britney Spearsia, Robbie Williamsia, Kylie Minogueta. Tuttua, taattua, turvallista, ihan kivaa mutta yllätyksetöntä, kuten epäilemättä livenä kisanneitten kappalevalinnat aikanaan.
Suositellaan vain kiihkeille Pop Idols -faneille, muut löytävät parempaa tanssittavaa Konamilta ja Dance UK:sta. Sijoitus ehdottomasti vihoviimeinen arvostelluista peleistä, ja todennäköisesti myös niistä, jotka jäivät vielä arvostelematta.
Hyvää
Musiikki miellyttänee monia.
Huonoa
Grafiikka yököttää.
Tanssimaan ei pääse kunnolla missään vaiheessa.
Hitaita latauksia vielä tällä vuosituhannella!
Hutaisten tehty sokellus.
1 tähti
Dance UK
www.bigbeninteractive.co.uk
PS2
Broadsword Interactive/BigBen Interactive
Versio: Myynti
Moninpeli: 2-8 pelaajaa vuorotellen
Ikäsuositus: 3
Dance UK on kunnianhimoinen yritys horjuttaa Konamin yksinvaltaa tanssipelaamisessa, eikä huono yritys olekaan. Pääpeli on jaoteltu kolmeen esikisaan ja finaaliin. Jokaisessa esikisassa pitää tanssia kolme kappaletta riittävän hyvin, jotta joraus voi jatkua, ja finaalissa on vielä viisi kipaletta selvitettävänä.
Toisin kuin Konamin peleissä tanssittavaa saa valita vain kolmesta ehdokkaasta kerrallaan. Kun finaali on selvitetty, peliin avautuu omien askelsarjojen rakenteluosio.
Vaikeustasoja on kolme, ja jo helpoimmalla nelinuolisella tasolla pääsee hyvään hikeen. Keskimmäinen ja vaikein taso puskevat nuolta kahdeksasta eri ilmansuunnasta, eikä sujuva silmä-jalkayhteistyö irtoa ihan pienellä treenillä. Lisäksi tanssiminen vaikeutuu koko ajan sitä enemmän mitä pidemmälle kisa etenee. Dance UK on taattua brittitavaraa eli masokistisen vaikea edettävä.
Kolmiulotteista tanssia
Nuolet tulevat kohti pelaajaa kolmiulotteisesti eli näkyvät ensin pikkupieninä, suurenevat hurjaa kyytiä kiitäessään kohti tanssijaa ja suhahtavat hetkessä maalinuolen ohitse. Ensi alkuun on vaikea tajuta, milloin mattoa pitää oikein polkaista, mutta vähitellen homma hahmottuu paremmin. Rytmitys auttaa osaltaan oikea-aikaista tallailua ja biisit pystyy tanssimaan, vaikkei ehkä yhtä letkeästi kuin Konamin peleissä.
Jukebox-osio ei ole pelkkä soittorasia vaan pelin osa. Biisejä voi pelata yksi kerrallaan ja tavoitella piste-ennätyksiä. Ken haluaa, voi hankkia itselleen koko paketin eli pelin, maton ja langattoman mikrofonin karaokea varten. Peli toki toimii muillakin kuin nimikkomatolla. Mikin puuttuessa karaokea ei (onneksi) päässyt testaamaan.
Musiikki on dancen sorttista tai popahtavampaakin tyyliin Sugababes, Run DMC, Five, Sophie Ellis Baxter.
Dance UK on nyt arvosteltujen tanssipelien kirkas kakkonen, ja erittäin hyvä vaihtoehto, jos jostain syystä ei halua taattua Konami-kamaa. Tanssittaa ja hikoiluttaa kuten pitääkin.
Hyvää
Tanssituttaa!
Hiki lentää ja rytmi raikaa.
Huonoa
Liikaa outoa tanssimusaa.
Brittiläisen korkea vaikeustaso ei oikein sovi muille kansakunnille.
4 tähteä
Dancing Stage Fever
www.konami-europe.com
PS2
Konami
Versio: arvostelu
Moninpeli: 2 pelaajaa
Ikäsuositus: 3
Vain muutama kuukausi sitten intoilin Konamin Dancing Stage Megamixistä (Pelit 8/02, 90 pistettä). Hikipisarat eivät ole ehtineet kuivua, kun tarjolla on jo seuraava teemapäivitys, Dancing Stage Fever. Ei yllätys eikä edes mautonta rahastusta, sillä uusia kappaleita tarvitaan, jotta tanssiminen maistuu.
Dancing Stage Feverin kontrollit ovat entisenlaiset. Ruudulla näkyy alhaalta ylös kulkevia nuolia, jotka osuvat ruudun yläreunassa olevan nuolen päälle. Kun näin käy, pitää tällätä jokin raajoista tanssimaton vastaavalle nuolelle. Nuolet osuvat kohdalleen kulloisenkin kappaleen rytmin mukaan, ja oikeassa rytmissä tanssahtelu auttaa osumatarkkuutta kummasti. Virheitä peli sallii totutun armollisesti eikä muutama huti haittaa etenemistä tai muserra naapurin varpaita.
Automaattinen ennätysten tallennus, kaloreita laskeva hikijumppaosio, kahden pelaajan mahdollisuus ja neljä vaikeustasoa ovat tuttuja aiemmista versioista. Jo pari helpointa vaikeustasoa riittävät normaalijalkaiselle vallan mainiosti. Uutta aiempaan on omien tanssiaskelten sommittelumahdollisuus, joka löytyy myös Dance UK:n ominaisuuksista. Mitään läpipeluita ei nyt tarvita, vaan sommittelun saa aloittaa vaikka heti.
Tanssi kuin nainen
Uudet hittiveisut ovat nostalgissorttista poppiosastoa. Undertonesin Teenage Kicks ja Madnessin One Step Beyond miellyttävät meitä kasareita, Ace Of Base sekä Spice Girls edustavat nuorempaa tanssipoppia. Kivana pikku-uutuutena ovat mukaan lisensoidut videot, jotka rullaavat ruudulla standardi-vaikeustasolta eli toiseksi helpoimmalta tasolta alkaen. Mukavaa vaihtelua muutoin taustoina toimiviin piirrettyihin diskotanssijoihin ja muihin virityksiin.
Klooneja on aina vaikea arvostella. Sama pelihän tässä on kuin ennenkin, ja ihan varmasti sama peli nähdään PS2:n sisuksissa vielä tusinaan kertaan. Uutuuspisteitä ei voi antaa yhtäkään. Toisaalta yleinen ymmärrys antaa yhtä pahasta kertauksesta kärsiville ralli-, formula-, NHL- sun muille peleiksi nimetyille viihdykkeille vuodesta toiseen huippupisteitä. Formuloissa on uudet kuskit ja ruutu saattaa päivittyä hitusen aiempaa jouhevammin. Dancing Stage Fever ei päivity yhtään entistä paremmin, mutta radat ovat sentään upouudet.
Tuttuudesta huolimatta tanssiminen on edelleen hassunhauskaa ja nautinnollista. Jos haluaa tutustua nimenomaan Konamin tapaan tanssia, kumpi tahansa viimeksi julkaistuista bemanipeleistä toimii yhtä hyvin ensituttavuutena, sillä Dancing Stage Fever ei ole Dancing Stage Megamixiä parempi. Eikä kyllä huonompikaan.
Hyvää
Saa tanssia sydämen kyllyydestä.
Huonoa
Missä uudet kuviot luuraavat?
Viisi tähteä
