Buffyn päätyttyä olen siirtynyt kivuttomasti seuraamaan Angelia, mutta erillistä päiväkirjaa en siitä jaksa tehdä. Lähtökohta olisi niin eri kuin Buffyn kanssa. Päätin kuitenkin kirjoittaa Angelista aina jokaisen kauden jälkeen hiukan tunnelmia muistiin. Ensimmäinen kausi tuli viikonloppuna katsottua loppuun, joten nyt on ensimmäisen raportin aika.
En etukäteen oikein osannut odottaa Angelista mitään. Idea Angelin omien seikkailujen seuraamisesta ei ajatuksena tunnu lainkaan niin mielenkiintoiselta kuin slayerin kasvutarina. Toisaalta se on varmaan myös voimavara, näin sarjat ovat väkisinkin aika erilaisia.
Sarja alkaa aika tasapaksuna toimintasarjana, jossa Buffya murehtiva Angel etsii lohtua viattomien auttamisesta. Dialogi on paikoitellen ihan toimivaa, mutta mitään suurta tunnetta mukaan ei saada rakennettua. Tyyli on enemmänkin jäyhän jököttävä, kun Angel välillä mättää kujalla demoneita ja istuu loppuajat pimeässä toimistossaan syntyjä syviä miettien.
Muista hahmoista Cordelian mukaan tuleminen toimii yllättävän hyvin, sarja tarvitsee vakavan Angelin rinnalle jonkun iloisemman henkilön. Cordelian surkeaa elämää ei kuitenkaan oikein osata käyttää hyödyksi, ja sen yli hypätään aika nopeasti. Siitä olisi voitu saada irti paljon enemmänkin.
Demoni-Doyle sen sijaan on äärimmäisen tylsä plot device, jonka ainoa tehtävä on nähdä näkyjä, joiden avulla Angel pystyy pelastamaan viattomia. Onneksi tekijätkin tajusivat hahmon tylsyyden ja Doyle tapetaan pois pikatahtia. Tilalle tuleva Wesley pääsi yllättämään minut täysin, sillä vihasin takakireää hahmoa Buffyssa. Nyt hahmoa on muutettu enemmän elämää nähneeksi ja pahin kireys on karissut pois. Kauden edetessä Wesley hitsautuu hyvin mukaan muuhun ryhmään.
Yleensä mikä tahansa sarja on ensimmäisellä kaudellaan korkeintaan siedettävä. Tähän mittakeppiin verrattuna Angelin ensimmäinen kausi on yllättävän laadukas ja siinä on paljon mukavaa katsottavaa. Buffyversen täytyy olla hallussa, tai asioista puolet menee hukkaan. Ensimmäisen kauden nostoapua otetaan Buffyn puolelta useilla eri cross-overeilla, kun muun muassa Spike käy kiusaamassa Angelia ja Buffy vierailee LA:ssa peräti kaksi kertaa. Tämä toimii, ja Angel laajentaa Buffysta tuttuja hahmoja entisestään. Esimerkiksi itse Buffy on Sanctuary-jaksossa yllättävän verenhimoinen, jopa niin paljon, että sitä ei slayerin omassa sarjassa tulisi ajatelleeksi. Käytös kuitenkin sopii hahmoon, kun asiayhteyttä miettii tarkemmin.
Kaudella ei ole yhtään todellista huippujaksoa, mutta käynnistymisvaikeuksissa köhivän alun jälkeen päästään pääosin hyvin viihdyttävälle perustasolle, jonka keskellä on välillä loistavia kohtauksia. Ensimmäinen paikoitellen ihan toimiva jakso on RM W/A VU, jossa Cordelia muuttaa kummitusten asuttamaan kämppäänsä. Siinä on paljon huonoa, mutta dialogi toimii ja kummitusten kanssa säätämisessä on hyvä tekemisen meininki.
Kahdeksannessa jaksossa (I Will Remember You) Buffy tulee oman kiitospäiväepisodinsa (Pangs) jälkeen käymään LA:ssa ja Angel muuttuu aika epäuskottavan säädön jälkeen ihmiseksi. Parin välillä on muutamia hienoja kohtauksia ja etenkin loppu on komea, kun Buffy paniikinomaisesti keittiössä hokee "it's not enough time" viimeisen yhteisen minuutin nakuttaessa tyhjiin. Tämä on ensimmäisen kauden selvästi paras yksittäinen kohtaus. Muuten jakso on hyvää perusviihdettä, vaikka Buffyn vierailu tuntuu hiukan pikakelatulta.
I Will Remember Youn myötä sarjan taso nousee selvästi ja jaksot ovat mainioita viihdettä aina kolmanteentoista jaksoon (She) asti. She on jopa viikon hirviö -jaksona todella surkea, toisesta ulottuvuudesta tulevat hehkuvat feministit ovat käsittämättömän surkea idea. Ajatus avaruusfemakoista on varmaan ostettu samasta Star Trek -tapaamisesta kuin naurettavasti meikatut Powers that Be -oraakkelit.
Shen jälkeen sarja palaa taas omalle tasolleen ja eteen tulee pian ensimmäisen kauden paras jakso, The Prodical. Tuhlaajapoikatarina kertoo hienosti ristiin flashbackeja Angelin muuttumisesta vampyyriksi ja nykypäivää poliisietsivän (Kate) isän sekaantumisesta demoneiden hämärähommiin. Angelus varastaa koko shown ja hahmo todella tuntuu sairaan väkivaltaiselta, moraalittoman kieroutuneelta pedolta. Tunnelma on todella vahva, kun Angelus saapuu kotiinsa tappamaan entisen perheensä. Kuva seinää vasten lyyhistyneestä Angelin tappamasta pikkusiskosta on hyytävä yksityiskohta. Siirtymät menneisyyteen toimivat hyvin ja tunnelmaa lisäävät erinomaiset musiikit. Kaiken kaikkiaan erinomaista viihdettä.
Angelus ilmestyy hetkeksi kuvioihin vielä myöhemmin jaksossa Eternity. Silloin idea tosin on vähintäänkin pakotettu, kun Angel muka kokee täydellistä onnea pienen ekstaasitripin takia ja muuttuu Angelukseksi vain väliaikaisesti. Aineen kuluttua pois hän palaa takaisin omaksi itsekseen. Aika väkinäinen idea, vaikka Angelusta onkin aina hauska seurata. Muuten jakso on perusviihdyttävä paketti.
Kauden viidenneksi ja neljänneksi viimeiset jaksot tuovat Faithin LA:han. Ruumiinvaihtokikan mentyä pieleen hän pakenee Buffya suurkaupunkiin entistä verenhimoisempana, mikä Buffyn nähneelle tuntuu ensin vähän yllättävältä. Buffystahan Faith lähtee pois pahuuttaan epäröivänä hahmona, nyt hän saapuu Losiin ja ryöstää heti ensimmäisen vastaantulijan. Jakson edetessä hahmon epäröinti kuitenkin palaa kuvioihin ja kokonaisuus on hyvin kirjoitettu.
Seuraavassa jaksossa (Sanctuary) Buffy saapuu paikalle Faithin perässä juuri sopivasti silloin, kun Angel on saamassa kontaktin Faithiin. Erinomaisessa dialogipätkässä Faith yrittää pyytää anteeksi Buffylta, joka kuitenkin keskeyttää tämän ja toteaa kylmäverisesti "If you apologise to me I'll beat you to death". Buffya ei varmaan koskaan ole nähty näin murhanhimoisena. Faith-parijakso on mainiota viihdettä ja päättyy hienosti Buffyn ja Angelin nokitteluun.
Viihdyttävä taso jatkuu kauden loppuun asti. War Zonessa esitellään ilmeisesti uusi vakkari Gunn, joka alussa tuntuu hiukan liian tavalliselta attitude-gangstalta. Jakson loppupuoli on hyvä, kun Angel kovistelee vampyyrit pois tappelusta esittämällä Angelusta.
Toiseksi viimeinen jakso Blind Date on yhdistelmä viikon hirviötä ja eräänlaiseksi pääpahaksi kohonnutta Wolfram & Hart -lakiasiaintoimistoa. Alussa Angelilla on toimiva yksinpuhelu siitä, miten vampyyrina oleminen on pitkälti samanlaista kuin lakimiehenä oleminen. Puhdas päämäärä vailla moraalisia hidasteita. Angel muistelee asiaa melkein kaiholla. Hyvä idea on myös lakitoimiston epäröivä mies (Lindsey), joka päätyy auttamaan Angelia. Lopun käänne on hyvä, kun Lindsey saakin ylennyksen ja päättää jäädä W&H:n palvelukseen.
Kausi ei pääty mitenkään erityisen isolla rytinällä, koska tarjolla ei varsinaisesti ole oikeaa pääpahaa. Viitassa heiluva demoni on aika naurettava otus, mutta jaksossa on silti hyvä tekemisen meininki. Alussa Angel on hienosti vailla päämäärää, kun kaikki tuntuu turhalta. Lopun lohtua tuova ennustus Angelin muuttumisesta joskus ihmiseksi tuntuu kuitenkin todella pakotetulta idealta, sillä Angel on kauden aikana hylännyt normaalin elämän jo kahdesti (supersormus ja ihmisyys). Miksi se nyt sitten muka äkkiä antaa Angelille voimaa jatkaa eteenpäin? Loppu on mainio, kun paljastuu, että W&H kutsui rituaalilla Darlan takaisin kuolleista. Tästä voidaan saada aikaiseksi jotain todella mielenkiintoista.
Kokonaisuutena Angelin ensimmäinen kausi on muutamia notkahduksia lukuun ottamatta toimivaa viihdettä. Selvän pääpahan puuttuminen ei oikeastaan haittaa ja yksittäisiä asioita toisiinsa sitova W&H-asianajotoimisto on mainio idea. Se sopii LA:n henkeen erinomaisesti. Angelin oma etsivätoimistojuttu sen sijaan ei tunnu kovin hyvältä idealta, se vaikuttaa jotenkin pakotetulta keinolta saada hahmo joka viikko uusiin seikkailuihin. Onneksi toimisto räjäytetään kauden päätöksessä komeasti tuhannen päreiksi, joten ainakin toimitilan vaihdos on varmasti edessä.
Parhaimmissa osissa keskitytään enemmän Angeliin ja tämän luonteeseen, sillä sielustaan huolimatta Angel kuitenkin on yhä 250-vuotias vampyyri. Hahmosta väläytellään välillä erilaisia harmaita sävyjä pelkän mustavalkoisen hyvä/paha-asetelman sijasta. Tästä voidaan tulevaisuudessa saada aikaiseksi mielenkiintoista draamaa.
Kuvaus ja valaisu ei yllä aivan samalle tasolle kuin Buffyssa, mutta varjoja osataan silti hyödyntää paremmin kuin useimmissa tv-sarjoissa. Musiikki on paikoitellen erinomaista ja lisäpisteitä on pakko antaa komeasta tunnuskappaleesta. Buffymaisen renkutuksen sijasta se on Angelin henkeen sopivasti jousivoittoinen, osuvasti vanhaa ja uuttaa yhdistelevä.
Jos jotain erityistä valitettavaa täytyy keksiä, niin se on maskeeraus. Demonit ja muut otukset ovat koko kaudella pääosin joko typeriä tai sitten täysin naurettavia. Doylen piikkinaamasta lähtien vastaan ei tule oikeastaan yhtään toimivaa otusta. Hassuin on varmasti Expecting-jakson "iso" demoni, joka näyttää juuri siltä mitä onkin, pieneltä haalareihin ja kuminaamariin puetulta pönäkältä mieheltä. Päätösjakson naamiaismaskiin ja huvittavaan larp-viittaan pukeutunut demoni on myös aika typerä, vaikka maskin poistamisen jälkeen matojen peittämät kasvot ovatkin tyylikkäät.
Näyttelijät hoitavan hommansa hyvin. Boreanazilla ei ainakaan vielä ole roolissa kovinkaan paljon liikkumavaraa, mutta esimerkiksi pienet muutokset Angelin ja Angeluksen välillä tulevat hienosti ilmi jo pelkästä puhetyylin vaihtelusta.
Kokonaisuutena Angelin ensimmäinen kausi jättää sarjasta yllättävän positiivisen kuvan. Ennen valaistumistani ajatus Buffyn spin-off-sarjasta tuntui lähinnä säälittävältä, mutta totuus on onneksi tällä kertaa tarua ihmeellisempää. Angel jaksaa seisoa omilla jaloillaan, mutta se laajentaa mielenkiintoisesti Buffyverseä. Ensimmäiseltä kaudelta en odottanut mitään, nyt odotukset toiselle kaudelle ovat jo kohtalaiset. Sarjassa on oma vakava tyylinsä ja käynnistysvaikeuksien jäätyä taakse se voi vielä päästä yllättämään.
