Ei kai avokki vain nähnyt, kun stailaan kymmenettä kertaa salarakastani? Jaahas, taitaa tulla avokista.
Katu- ja virtuaalitaistelijan haastajaksi luotu Tekken nousi 1990-luvulla yhdeksi kamppailupelien kulmakivistä. Tyylikäs grafiikka, hienot hahmot ja helppotajuinen taistelusysteemi yhdistettynä erinomaisiin konsolikäännöksiin tekivät Tekkenistä kansan syvien rivien suosikin. Tekken 6 tietää vahvuutensa ja rakentaa niitä maltillisesti eteenpäin, nyt PS3:n lisäksi myös Xbox 360:lla.
Kuudenteen Rautanyrkin kuningas -turnaukseen saapuu huimat 40 kamppailijaa koko sarjan historian ajalta. Vanhat parrat 15 vuoden takaa kohtaavat viime vuosina kehään saapuneet tuoreet kaverit. Järjestysnumeroa mukaillen täysin uusia tappelupukareita on kuusi, joista ex-Tekken Force -upseeri Lars ja nätti robottityttö Alisa kuuluvat taustatarinan keskiöön. Korskea härkätaistelija Miguel, läski jenkkikyttä Bob ja itämaista mystiikkaa tihkuva seksikäs Zafina ovat mieleenpainuvimpia debytantteja. Sarjan papparaiset ikääntyvät tyylillä: ryppyjä, karvoitusta ja harmaita hapsia.
Kaikki kamppailijat ovat heti käytössä, mutta sisäisiin metsästäjäkeräilijöihimme vedotaan silti. Kamppailijoilla on hyllymetreittäin otteluiden voittorahoilla hankittavia vaatteita, varusteita, värejä ja kampauksia. Valikoimissa on kokonaisia pukuja, sikin sokin sopivia ylä- ja alaosia, kenkiä, hattuja ja sekalaista kustomointikrääsää. Pukurumba saavuttaa tavoitteensa, sillä nukkeleikkejä parempaa syytä mätkintöjen yksinpelin junnaamiseen ei ole. Sitä paitsi pitäähän netissä esiintyä persoonallisella taistelijalla.
Tivoli Tekken
Itse asian ydin on rautaisessa, ellei peräti teräksisessä kunnossa. Matsit ovat ehtaa iskuyhdistelmiä painottavaa tekkeniä, jossa jokaista kamppailijan raajaa vastaa yksi näppäin. Toisin kuin Street Fighterissa, arcadetikku ei ole pakkohankinta, sillä Tekkenissä käytetään harvoin vaikeita ohjainkoukauksia. Erilaiset lyönnit, potkut ja niiden yhdistelmät irtoavat iskunäppäinten ja yksinkertaisten suuntien näpyttelyllä. Tekken vaatii lähinnä rytmitajua, ei niinkään streetfightermaista fyysistä taituruutta.
Kun looginen luukutus yhdistetään puoliautomaattiseen torjuntaan, Tekkenistä muovautuu selvästi kilpailijoitaan aloittelijaystävällisempi mätkintä. Ottelija torjuu itse ylös ja keskivartaloon osuvat tällit, jos kontrolleihin ei koske lainkaan. Alas suuntautuvat iskut vältetään kyykkäämällä, jolloin taas keskilinja avautuu hyökkääjälle. Arcademätkintöjen pyhän kolminaisuuden mukaisesti blokin voittaa heitolla, joten vaivattomasta torjunnasta huolimatta ratkaisun avaimet säilyvät aktiivisen hyökkääjän käsissä.
Taistelun komboluonteesta johtuen ajoituksella ja kamppailijasta riippuvalla etäisyyden hallinnalla pärjää pitkälle. Liikesarjojen opiskelu laajentaa toki hyökkäysarsenaalia, mutta mikään ei korvaa ottelusilmää: vastustajan rytmin lukemista ja hyödyntämistä. Pidemmälle ehtineet tekkenistit sekoittavat kuvioita hakemalla avopaikkoja sivuaskelilla. Tekkeniä voi pelata alkuaikojen tapaan 2D-mättönä, mutta kolmannen ulottuvuuden sisäistäminen avaa, köh, uuden ulottuvuuden.
Tekkenin toinen tavaramerkki on jugglaus eli pompottelu, jossa osumasta ilmaan singahtanutta kamppailijaa mäiskitään lisää, jolloin uhri pysyy ilmassa pidempään ja ottaa enemmän lämää. Sopivalla yhdistelmällä jugglaus saattaa ratkaista koko erän sata-nolla. Homma toimii vielä helpommin ja tehokkaammin, jos operaatioon yhdistetään seinä, josta ukko kimpoaa takaisin nyrkkiin. Tai kutosessa lanseerattu lattia, jonka läpi pudotaan uudelle taistelualueelle.
Team Tekken
Koneen äijiä kurmotetaan nykymuodin mukaisessa arcadesimulaattorissa, jossa on alku, mutta ei loppua tai tarinaa. Vastustajia lappaa kehään niin pitkään kuin padi pysyy hyppysissä. Tekoäly tappelee kohtuullisen ihmismäisesti. Nujakoissa tulee harvoin rumasti pataan, vaikka vastustajien vaikeustaso elää ottelusta toiseen. Voitoista tienataan vyöarvoja ja taskurahoja hahmojen vaateostoksiin.
Rytkyrahat kootaan vähintään kymmenen kertaa tehokkaammin scenario campaign -mätkintäseikkailussa, joka kertoo Tekken 6:n tarinan. Seikkailun kentät ovat lyhyitä, pari minuuttia kestäviä putkimaisia rykäisyjä, joissa kaksi sankaria ottaa mittaa viidestä, kuudesta tusinaroistosta kerrallaan. Kentät päättyvät jonkun tunnetun Tekken-naaman rökittämiseen. Maastossa lojuu laatikoita, joissa on aseita, ominaisuuksia parantavia asujen osia, energiabonuksia ja krediittejä. Kentän läpäisy palkitaan tuhdilla rahapinkalla. Seikkailua ei voi pelata kimpassa kaverin kanssa samalla koneella, sillä se olisi aiheuttanut kameraongelmia. Onneksi kimppapeli toimii nettiyhteyden läpi.
Vaikka mätkintäseikkailu on mukiinmenevää rämpytysviihdettä, se on edelleen bonuksen makuinen lisuke, josta en erikseen maksaisi monta euroa. Ilman ilmaisia pukujen osia, krediittejä ja kömpelöä maailmanvalloitus-sekundatarinaa en uhraisi siihen aikaani lainkaan. Seikkailun kartalta löytyy kaksintaisteluareena, jossa jokainen hahmo kohtaa perinteiseen arcadetyyliin tietyn setin kamppailijoita. Lyhyen ketjun viimeinen vastustaja on kookas ja klassisen halpahintaisesti taisteleva Azazel-pomomörri. Voitto avaa kyseisen hahmon epilogianimaation.
Moninpelin vaihtoehdot ovat kaksintaistelu ja korkeintaan kahdeksan kamppailijan tiimi, jossa voittaja jää kehään. Saman koneen kamppailujen tuloksia ei tilastoida, mikä on takapakkia takavuosiin verrattuna. Arvosteluversiolla nettimoninpelin sujuvuus jäi arvoitukseksi. Ihmiskaverin kanssa kimpassa pelattuna mätkintäseikkailukahakoista pitäisi ainakin irrota enemmän hupia.
Tekken 6 luottaa kautta linjan maltilliseen ja hienovaraiseen evoluutioon revoluution sijaan. Kuudes Tekken on ehdottomasti samaa kaliiberia kuin alkuvuonna säväyttänyt Street Fighter IV, mutta asteen aloittelijaystävällisempi. Mätkintäfanien juhlavuosi 2009 lähestyy Tekken 6:n myötä loppuaan erittäin vakuuttavissa merkeissä.
91
