Suositun Toca-sarjan uusin tulokas Toca Race Driver uudistaa ajopelikaavaa lisäämällä tarinan kierrosaikojen höysteeksi.

Toca Race Driver on järjestyksessä Toca-sarjan neljäs osa. Se on henkistä jatkoa World Touring Carsille, jossa ajetaan vakioautoja eri puolilla maailmaa. Vakioautokisat koetaan Ryan McKanen silmin ja miehen uran kehittymistä seurataan pienen juonen säestämänä.

Ryan McKane näki pikkupoikana isänsä menehtyvän kilpailussa. Traumasta huolimatta Ryan on nykyään itse kilpa-ajaja, mutta isän maine varjostaa uraa. Vain ajamalla McKane voi todistaa itselleen ja muille, että hänessä on ainesta mestariksi. Vaikka juoni ei ole kovin ihmeellinen, oikeaan väliin tuupattu animaatio kohottaa tunnelmaa kummasti. Ajaminen on mielenkiintoisempaa, kun joku kisassa töytäisty säntää toimistolle huutamaan naama punaisena "Ääliö!"

Haukkujen lisäksi toimistoon saa myös sähköpostia, jolla tallit lähettävät työtarjouksia Ryanille. Alussa aukeaa vain testikuljettajan pesti ja ajotaidot pitää todistaa alittamalla asetettu tavoiteaika. Jos ei onnistu, niin soonmoro, kiitos ja näkemiin.

Yksi kausi koostuu kuudesta osakilpailusta, joissa kerätään mahdollisimman paljon pisteitä. Alun tavoitteet ovat helppoja, autoa ei juuri tarvitse säätää ja sarjavoitto heltiää pisteille tasaisen varmasti ajelemalla. Jostain syystä tilanteen tallennus onnistuu vain joka toisen kisan jälkeen.

Menestys tuo lisää hyviä työtarjouksia ja köröttelijät kelpaavat vain ruputalleihin. Lisäporkkanana kilpailevan tallin lyömisestä tai muun tavoitteen täyttämisestä saa tukun tuohta. Kiva juttu, mutta en keksinyt mihin olisin rahani laittanut tai sitten minulta meni jotain pahasti ohi.

Silloin tällöin McKane saa tuurauskeikkoja, joissa ajetaan vain yksi osakilpailu tarkoituksena napsia tallille hyvät pisteet. Pisteistä on hyötyä myös itselle, sillä kaikki saavutetut pinnat lasketaan yhteen. Kun niitä on tarpeeksi, pääsee seuraavaan autoluokkaan ajamaan entistä kovempia kisoja. Uran kohokohta on Lola-mestaruussarja ja sen voittaminen.

Ratti takaa ajonautinnon

Toca Race Driverin tukeva kumijalka lepää sen fantastisessa ajotuntumassa. Tuntuma on hienostunut ja riittävän selkeä, jotta aloittelijakin sen oppii. Helpointa auton käskyttäminen on voimapalautusratilla, joista ainakin Logitechin Force Feedback -rattia tuetaan. Hätätilassa ohjaaminen onnistuu padilla, mutta kovin riemastuttavaa se ei ole.

Uramoodin ulkopuolella voi harrastaa kaikkea tavanomaista kilpailutoimintaa: yksittäisiä kilpailuja tai aika-ajoja ja kaverista voi ottaa mittaa kaksin, kolmin tai nelisin. Esimerkiksi USB-ratilla ja kahdella padilla pääsee kisaamaan kolme sälliä ilman multitapia. Koneen ohjaamat autot on jätetty suosiolla pois.

Ulkoasultaan Toca Race Driver on vain keskitasoa. Naama kiinni ruudussa ajettaessa sahalaidat näkyvät selvästi. Rata näkyy pitkälle, mutta pientareelle putkahtaa tyhjästä puita ja rakennuksia. Ruudunpäivitys rullaa kohtuullisen jouheasti, mitä nyt vähän yskähtelee kunnon kolarisuman sattuessa kohdalle. Pelin sujuvuuteen kosmeettisilla pikkuvirheillä ei ole mitään merkitystä. Kokonaisvaikutelmaa kohentaa erinomainen uusintatila, joka vetää vertoja Gran Turismon vastaavalle.

Codemasterit ovat saaneet peliinsä mukaan oikeat radat ja automerkit. Autot voivat myös hajota kilpailun kuluessa. Pellit vääntyvät ja osat putoavat radalle lojumaan muiden kiusaksi. Vahingot eivät vaadi yletöntä kurittamista, mutta yllättävän vähän iso kolhu auton käyttäytymiseen vaikuttaa.

Sataa tai paistaa, ajaminen maistaa

Aina ei kurvailla poudalla. Tihkutti tai myrskysi, näkyvyys pysyy suunnilleen samana, ainoastaan radan pinta muuttuu liukkaaksi. Konekuskeja sade ei näytä haittaavan, vaan ne tekevät suunnilleen yhtä paljon virheitä kuin kuivallakin.

Äänet ovat asiaan kuuluvaa moottorin murinaa. Musiikkia kuullaan lähinnä tauolla, ja olin lentää pyrstölleni, kun ilmoille pärähti Lynyrd Skynyrdin Sweet Home Alabama. Radalla kuulokkeista kajahtavat tallipäällikön lyhyet kommentit, joiden informaatioarvo on hyvin vähäinen.

Ennen kisoja ei ole turhanpäiväisiä aika-ajoja, vaan lähtöruutu arvotaan, mikä saattaa joitakin ärsyttää. Muiden takaa starttaaminen ei silti ole katastrofi, varsinkin jos radassa on jyrkkiä mutkia. Tekoäly ajaa kiharat ylivarovaisesti, mikä tekee ohittamisesta helppoa. Vastapainoksi koneen ohjaamat autot saavat suorilla muutaman ylimääräisen hevosvoiman.

Lyhyissä, parin kolmen kierroksen spurteissa ei tarvitse käydä varikolla, mutta pidemmissä kisoissa se on pakollista. Sikailusta tai oikomisesta ei rokoteta, mutta jos pakollinen varikkokäynti jää väliin, on kisa auttamatta hylätty.

Pelilliset uudistukset eivät ole radikaaleja. Niin mukava piriste kuin uramoodi onkin, se olisi voinut olla paljon enemmän. Myös auton hajoaminen olisi voinut vaikuttaa sen ajo-ominaisuuksin napakammin ja palkintorahoille olisi voinut keksiä jotain käyttöä. Race Driver päivittää sarjan teknisesti nykyaikaiseksi ja pisteet tulevat puhtaasti uskomattoman onnistuneesta ajotuntumasta.