Codemastersiin on opittu luottamaan, sillä pelitalon vahvuus on sama kuin PlayStationin: autopelejä osataan tehdä ja niistä tulee puoliväkisinkin hyviä. World Touring Cars ei tee poikkeusta tähän luonnonvakioon.
Codemasters teki erikoisen tempun. Se ei lisännytkään TOCA-sarjan kolmososaan järjestysnumeroa, sillä heidän mielestään kyseessä on aivan eri peli. TOCA-sarjan kaksi ensimmäistä osaa keskittyivät brittien vakioautosarjaan, mutta epävirallinen kolmososa TOCA World Touring Cars nostaa katseen saarivaltiosta ja suuntaa sen maailman autoradoille. Vakioautoja ei ole hylätty, vaan kaupunkiliikenteessäkin näkyvillä automerkeillä kisataan formularadoilla jopa jännittävämpiä kisoja kuin aidot formulakisat.
Pelivaihtoehdot ovat varsin perinteiset. Oman minisarjan voi perustaa, jolloin voi päättää ajettavien kierrosten ja kisojen määrän, yksittäisen kisan voi ajaa ja uusia kierrosennätyksiä pääsee ajamaan radalle yksinään. Vaihtoehdot ovat kuitenkin vain sivuosassa, sillä pääosan vie kausipeli. Siinä päästään ajamaan vakioautosarjaa ensin kansallisiin kisoihin, sitten maanosan mestaruuksista ja lopulta maailmanmestaruudesta.
Aikaisemmista osista tuttua ja turhauttavaa pisteiden jahtaamista ei WTC:ssä ole. Kauden alussa saa tavoitteen, kuten tietyn määrän palkintopallisijoituksia tai kakkoskuskin roolin, jolloin vastustajatallin kakkoskuskin peittoaminen riittää. Epäonnistumisesta ei rangaista pelin päättymisellä, mutta tavoitteen täyttyminen palkitaan bonusradoilla ja muulla mukavalla.
Menestyjiä palkitaan muutenkin koko ajan, sillä uusia autoja saa aina ajettujen pisteiden mukaan. Codemasters aikoo jopa pistää nettisivuilleen erilaisia kilpailuja kierrosennätyksistä ja muista peliin liittyvästä. Tulokset tarkastetaan pelin ilmoittamien koodien perusteella.
Tuuripeliä
Kilpailukausi kestää yleensä kuusi kisaa, jotka ajetaan usein parilla kolmella eri radalla ja pisteitä jaetaan formulatyyliin kuudelle nopeimmalle. Kisasysteemissä on huonoa se, ettei aika-ajoja ole lainkaan. Kaikki lähtöpaikat arvotaan, jolloin pelaaja saattaa startata yhtä hyvin kärkinelikosta kuin joukon viimeisenäkin. Varsinkin nopeilla radoilla ja parin kierroksen kisoissa tämä ärsyttää, sillä koneen alussa saamaa etumatkaa ei välttämättä ehdi kuroa kiinni. Kaksinpelissä ihmiset onneksi sijoitetaan tasapuolisesti joukon hännille.
Pidemmissä kisoissa on pakollinen varikkopysähdys, joka kuuden kierroksen kilpailuissa tuntuu turhalta, renkaat kyllä kestäisivät maaliin asti. Varikolla on kuitenkin käyttöä, sillä pellit ruttaantuvat ja irtoavat ilmavirrassa, renkaat puhkeavat ja moottori syttyy ilmiliekkeihin kolareissa. Osaavat varikkomiehet korjaavat onneksi auton kuin auton, esimerkiksi liekehtivän moottorin mekaanikot vaihtavat tuliterään vaivaisessa kymmenessä sekunnissa. Maailma saisi muutenkin olla julmempi paikka, sillä haluaisin edes mahdollisuuden lisätä autojen vaurioherkkyyttä. Tällaisenaan ne kestävät enemmän kuin tankit.
Ajotuntuma on juuri niin herkullinen kuin Codemasterilta on lupa odottaa. Ensimmäisiin TOCA-peleihin ihastuneille se tosin voi helppona ja mutkattomana olla pieni pettymys. Autot käyttäytyvät voimansiirtonsa mukaan, sillä etuvetoiset puskevat mutkissa kun takavetoisella voi kaasulla heittää kurvin ympäri. Ainoastaan autojen jarrut tuntuvat olevan aina lukkiutumattomat. Piiiitkillä napinpainalluksilla auto liukuu renkaat savuten, mutta naputellessa viive saisi vastata paremmin pumppujarrutusta. Jarrupolkimen vapauttaminen ei auta mitään, jos ei anna renkaiden välillä pyöriä auton vauhtia.
Tietokone ajaa oikeilla ajolinjoilla, mutta sen huristelussa on muutamia perusvirheitä. Eniten ärsyttää se, että tekoäly aloittaa jarruttamisen aina parisataa metriä ennen mutkaa. Sunnuntaiköröttelijän tuntuisesti kilpakumppanista ehtii kivasti ohi ja vielä palaamaankin parhaalle ajolinjalle ennen mutkaa, mikä näyttää pikemminkin kierroksella ohittamiselta kuin kilpa-ajolta.
Kone paikkailee puutteitaan selvästi tehokkaammilla autoilla, sillä sen autot kiihtyvät pelaajan koslaa ärhäkämmin. Onneksi tehoetua ei käytetä lähtökiihdytyksissä. Startissa pärjää sitä paremmin mitä tarkemmin aavistaa valojen vaihtumisen ja mitä vähemmän renkat jäävät sutimaan.
Koska koppiautoilu on kontaktilaji, tekoäly suorastaan hakee kolareita. Ohituksissa ei kannata ajaa aivan kylki kyljessä, sillä on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ohitettu nojaa nokallaan auton takakulmaan. Koneen autot onneksi tönivät toisiaankin, joten tekoälyn sikailu tuo tunnelmaa mukaan. Aina silloin tällöin joku kilpakumppaneista pyöräyttää itsensä radalta aivan omaa tyhmyyttään jopa yksinpelissä. TOCAn letkassa sijoituksista kamppailu tuntuukin enemmän kilpa-ajolta kuin Gran Turismon kasassa köröttely.
Paikat tunnistaa
Radat ovat kopioita aidoista esikuvista, mutta ne ovat silti harvinaisen monipuolinen ja kiinnostava valikoima. Useimmilla radoilla joutuu tosissaan ajamaan eikä tylsä ympyrän kiertäminen tule kuin harvoin mieleen. Välillä seistään jarrun päällä tiukoissa mutkissa tai päästellään kovavauhtisia kaarteita leveällä radalla, tiukimmassa kurvisarjoissa rattia saa vääntää ääriasennosta toiseen niin että ruuvit natisevat ja pöytä huojuu.
Ratojen erot eivät jää rataprofiiliin, vaan niissä on muitakin yksilöllisiä eroja. Joitain ratoja reunustaa nurmikko, joka liukkaana tahtoo kammeta auton poikittain, toisten reunoilla väijyvät upottavat sorakasat ja kolmansien reunustat ovat vain aavistuksen rösöisempää betonia, kuten Schumacher toivoisi. Betonireunuksilla voi tosin ohitella mielensä mukaan, sillä radalla pysymistä ei pahemmin vaadita.
Maisemiin on etsitty tv-kuvista tuttuja elementtejä ja ainakin formularadat tunnistaa jo parilla ensisilmäyksellä. Kokonaisuus on kunnossa, sillä maisemat näyttävät komeilta ja ennen kaikkea pyörivät vikkelästi jopa auton sisältä katsottuna. Ainoastaan iltakisojen ajovaloja matkivat kummalliset rasteripinnat näyttävät typeriltä, vähän samoilta kuin Colinin tummennetut ikkunat.
Parempi kuin toka
Äänet koostuvat melkein pelkistä moottoriäänistä ja toimivat ihan passelisti. Autot kuulostavat yksilöllisiltä, vaikkei merkkejä pärinästä voikaan tunnistaa. Maukkaana yksityiskohtina neulansilmästä kiihdyttäessä kuulee, kuinka kilpailun viimeiset autot syöksyvät saman mutkan jarrutukseen, vaikkei niitä ruudulla näkyisikään.
Moninpeli tukee Multitapia, mutta TOCA on parhaimmillaan yksinpelinä mestaruuksista ajettaessa. Jaetun ruudun kaksinpeli on paljon tylsempää kaveria ja neljää tietokonekaaraa vastaan kuin normaali kahdentoista auton vakioautokahina. Moninpelissä on ajotuntumassa, autojen vauriomallinnuksessa ja varsinkin grafiikassa jouduttu karsimaan niin paljon, että se vaikuttaa jo tunnelmaan.
World Touring Cars on vuoden ehdottomia autopelitapauksia. Minusta ensimmäiset TOCAt olivat erinomaisia autopelejä, mutta aavistuksen kuivakkaita juuri pakkomenestyksen takia. WTC:ssä on onnistuttu yhdistämään TOCAn mainio realismi arcadekaahauksen vauhdikkuuteen. Tätä on viime aikoina hoettu joka toisen pelin kohdalla, mutta jos joku pystyy vielä tekemään paremman näköisen pelin nyky-Pleikkarille niin ihmettelen. Tiedä sitten vaikuttiko pelkkä kolmosen jättäminen nimestä pois, mutta WTC tuntuu uudelta ja tuoreelta peliltä pikemmin kuin pelkältä jatko-osalta.
