Vapaata maailmaa uhkaa jälleen terrorismin aalto. Kun neuvottelut ja myönnytykset eivät ole vaihtoehtoja, asialle lähtevät erikoismiehet kovat piipussa.

Rainbow Six 3:ssa hypätään nelihenkisen erikoisjoukon johtajan Domingo "Ding" Chavezin maihareihin. Ilkeät terroristit tekevät kaikkensa sabotoidakseen Venezuelan öljykaupan Yhdysvaltojen kanssa, ja erikoisjoukko joutuu matkustelemaan ympäri maapalloa siivoamaan terroristien luomia sotkuja.

Xbox-Rainbowissa tehtäviin hypätään suoraan ilman erillisiä suunnittelusessioita ja tiimi koostuu aina samoista naamoista. Tiimikaverit eivät voi kuolla, riittävästi osumaa saatuaan ne heittävät lopputehtäväksi rukkaset naulaan. Vain jos luoti sanoo Dingin päässä dong, tehtävä epäonnistuu.

Kentät ovat tiiviitä, monipuolisia ja toimintaa täynnä. Hienoin kokemus oli panttivankien vapauttaminen hulppeasta luksushuvilasta Ave Marian soidessa taustalla. Terroristeja on siroteltu mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin ja silmät täytyy pitää koko ajan auki, jos haluaa pitää kiinni henkirievustaan.

Yksinpeliin uppoaa noin kymmenisen tuntia tehokasta peliaikaa ja se on melkoista putkijuoksua. Valintatilanteita tulee vastaan tosi harvoin, muuten edetään rauhallisesti suoraan eteenpäin. Rainbow Six 3 on täynnä skriptattuja tapahtumia, ja samat viholliset löytyvät aina samoista paikoista samaan aikaan. Vaikeissa kohdissa yhtä kohtaa sahataan useaan kertaan vihollisten liikkeiden ulkoa opettelemiseksi, mikä käy hermoille.

Terroristien älykkyyttä ei voi kehua. Joko rynnätään karjuen kohti kuolemaa, jäpitetään paikoillaan vaikka kaverit putoilevat vieressä tai sitten kyyristellään suojien takana niin että päälaki vilkkuu. Omat toverit tulevat usein tulilinjalle jolkottelemaan, mutta suurimman osan ajasta kaiffarit hoitavat hommansa jokseenkin moitteetta.

Silmät kiinni, suu auki

Ääni- ja grafiikkaefektit ovat vakuuttavia. Aseiden äänet ja räjähdykset ovat miehekkäitä, eikä grafiikasta löydy suuremmin motkottamista. Kun vahingossa menin flashbang-kranaatin alueelle niin että Dingin silmissä valkeni ja korvissa vinkui, aloin vaistomaisesti flashbängätessä pitää omat silmäni kiinni omalla kotisohvallani. Outoa, mutta hienoa.

Kontrollit ovat sulavat ja toimivat. Kuulokemikrofonin omistajat voivat käskyttää tiimikavereitaan myös puhekomennoilla, jolloin myös muu radioliikenne kuuluu ainoastaan korvakuulokkeen kautta, mikä kiskaisee tunnelmaa kohti kattoa. Äänikäskyt muuttuvat nopeasti toiseksi luonnoksi, kun päättää ettei yksinään puhuminen ole merkki orastavasta hulluudesta. Kun alussa pyytää kauniisti "Regroup, please", lopussa ärjyy mikrofoniin suu vaahdossa, kun miehet eivät tahdo muuten totella. Puheentunnistus ei ole täydellistä, mutta minunkin tankeroenglannillani yllättävän hyvää.

Moninpeliä tahkotaan Livessä viidessä eri pelimuodossa, joista kolme on pyhitetty toisia vastaan matsaamiselle - joukkueena tai ilman. Moninpelaamisen kohokohdat ovat kaksi co-operative-pelimuotoa, joissa pääsee neljän hengen ihmisryhmissä ottamaan mittaa koneterroristeista joko yksinpelin tehtävissä tai vapaamuotoisessa terroristijahdissa.

Ihmiskumppaneiden kanssa terroristien jahtaaminen muuttuu kertaheitolla monta pykälää mielenkiintoisemmaksi, ainakin jos pelikumppanit ovat sisäistäneet tiimityön merkityksen. Puhekäskyt menevät paljon paremmin perille, tai jos eivät mene, yleensä saa sentään kuulla tukun selityksiä. Suurin ongelma moninpelissä on lagaaminen, joka nostaa rumaa päätään liiankin usein.

Ilman moninpeliä Tom Clancy's Rainbow Six 3:sta ei olisi kerrottavaa jälkipolville. Yksinpelin pelaa mielellään kerran läpi, mutta kun vihollisten temput on kertaalleen nähnyt ja niihin on keksinyt sopivat vastatoimet, niitä ei halua enää toista kertaa nähdä. Onneksi on Live.