Tissit, tosi isot tissit. Vaikka lauseen lukisi väärinpäin, on silti kyseessä aivan sama asia kuin ensimmäisellä kerralla. Tai vaikka edestakaisin niin monta kertaa kuin sielu sietää. Ja Tomb Raider -fanaatikkojen sieluhan näyttää sietävän, sillä Coren jo kolmas episodi sähäkän seikkailijattaremme edesottamuksista myy kuin jäävesi saharassa.
Harvemmalle ei ole tuttu tuo ökyrikas brittiläinen hienostopimu, Lara Croft, joka viettää vapaa-aikaansa sonnustautumalla tankkitoppiin ja maastohousuihin. Coltit vyöllään hän könyää luolissa ja katakombeissa, viemäreissä ja viidakoissa etsimässä muinaisaarteita kuin feminiininen Indiana Jones ikään. Erittäin feminiininen, mutta toisin kuin monet Lara-ilmiön innoittamat myöhemmät pelit, Tomb Raider oli sen verran vahva pelillisesti, että se myi muillakin kuin sankarittaren strategisilla mitoilla.
Kolmannesta persoonasta seuraava kamera kieppuu Laran ympärillä hyvin elokuvamaiseen malliin, kun hän hyppii padinvispauksen ja näppäinyhdistelmien avulla kallionkielekkeiltä toisille, tekee huimia voltteja ampuen samalla vaarallisilla matkoillaan kohtaamiaan petoja ja muita ilkkiksiä molempikätisesti kuin Woo-leffassa ikään. Hän ryömii, kiipeilee, juoksee, ui ja sukeltaa kolmiulotteisessa ympäristössä, ratkoen siinä sivussa salaovien mysteereitä ja vältellen parhaansa mukaan äärimmäisen kuolettavia ansoja kuten asiaan kuuluu.
Mutta onko Core saanut pumpattua uutta ilmaa hunajapupuseensa, vai onko kaikki vanhan toistoa? Kuka sitä lypsävää lehmää listisi, mutta maitoonkin kyllästyy joskus.
Joten jotain uuttahan oli kolmososaan keksittävä. Nyt Laralla on liuta erinäisiä uusia liikkeitä. Joissain paikoissa hänen on ryömittävä päästäkseen eteenpäin, vaikkakin tuskallisen hitaasti. Nelinkontin ryöminen on toteutettu yhtä sulavasti kuin Laran liikkeet yleensäkin, mutta näyttää lähinnä koiran tallustelulta, mikä herätti miesvoittoisessa testiporukassa suurta hilpeyttä.
Sivuttain askeltamiseen on nyt lisätty myös käsien varassa eteneminen vaikkapa verkoissa tai köyttä pitkin. Lopulta yksinkertaisin uudistus on kuitenkin usein käyttökelpoisin. Lara pystyy normaalin hölköttelyn ja varovaisen kävelyn lisäksi myös lyhyisiin pyrähdyksiin, joita voi käyttää joko juoksun ryydittämiseen ilkkiksiä paetessa tai vaikkapa hypyn pituuden lisäykseen. Muuten Laran kontrollit ovat peruspadilla raivostuttavan yliohjautuvat. Kun johonkin suuntaan alkaa kääntyä, kuvakulma liikkuu ensin tuskallisen hitaasti, mutta ponnahtaa sitten äkisti kuin kuminauhan sinkauttamana. Analogiohjain auttaa jonkin verran.
Vaikka Laran uusi liikerepertuaari onkin vielä kaukana siitä mitä ihmisellä todellisuudessa on, enää ei pääse ihan niin pahasti häiritsemään pelin tasojen räikeä esteratamaisuus. Ja tasonsuunnittelijoilla on myös vapaammat kädet suunnitella joustavampaa ja monipuolisempaa tasoarkkitehtuuria, joka tuo enemmän mieleen todellisuuden kuin pelkän kolmiulotteisen tasohyppelyn.
Jotain uutta, jotain vanhaa
Vaikkei Core ole saanutkaan aikaiseksi kokonaan uutta peliengineä, se on viritellyt vanhaa yhä kireämmälle. Tasosuunnittelun arkkitehtuuri on nyt melko paljon monipuolisempaa, ja uudistetut erikoisefektit luovat edelleen lisää tunnelmaa "siellä olosta". Sellaiset läpikuultavuusefektit kuin pakkasessa höyryävä hengitys, aseiden suuliekit ja leiritulet parantavat yleisilmettä huomattavasti. Valaistusefektit on remontoitu paljon paremmiksi, ja nyt vesikin liplattaa iloisesti heijastellen. Puhumattakaan vaihtuvista säätiloista.
Clipping-ongelmia eli hämmentäviä polygonisekoiluja on yhä, muttei läheskään niin paljon kuin ennen. Tässä alkavat jo vakaan vanhan Pleikkarin grafiikkarajoitukset tulla vastaan. Vaikka Core on tehnyt parhaansa siistiäkseen tekstuureita, ovat seinät usein niin riemunkirjavia läheltä katsottuna, että vipuja ja sen semmoisia on turhan vaikea havaita pikselien joukosta.
Myös Laran vastustajien 3D-malleja on paranneltu, ja nyt ne liikkuvatkin jo lähes yhtä luontevasti kuin sankarittaremme. Myös Laraa itseään on hiukan muotoiltu yllättävää kyllä vähän pehmeämpään suuntaan. Tyttöparalle on niinsanotusti tehty barbiet. Mutta haluaisin edelleen tietää mistä helkkarista nämä juoksevan, hyppivän ja pomppivan sankarittaren WonderBrat on tehty? Valuraudasta?
Raudasta puheenollen, mitä nämä jatko-osat olisivat ilman uusia aseita ja ajoneuvoja? Pyssyköissä aletaan mennä jo doomilinjalle, kun hento sankarimme raahaa mukanaan jo kranaattikivääriä ja sinkoa normaalien tuliaseiden lisäksi. Mutta on niiden räjähdyksiä kiva katsella. Menonälkää tyydyttävät maastomönkijä, kajakki ja sukeltajan skootteri.
Uzi Tours esittää: maailmalla Laran kanssa
Tasojen suunnittelussa on myös pyritty eroon lineaarisuudesta. Tarina on jaettu muutaman tason eri "episodeihin" eri maailman kolkissa perinteiseen Indiana Jones -tyyliin. Ensimmäinen ja viimeinen episodi on pelattava luonnollisesti ensimmäisenä ja viimeisenä, mutta välissä olevat kolme episodia voi koluta läpi kuten haluaa. Tallentaminen tasoissa tapahtuu uudella tavalla, "tallennuskristalleilla", joita voi poimia mukaansa sieltä täältä ja käyttää minä hetkenä haluaa. Vaan ei ikävä kyllä niin usein kun haluaa.
Episodien lukaalit vaihtelevat Intian viidakoista sumuiseen Lontooseen ja Etelämeren saarelta Nevadan karuun autiomaahan. Lopulta on edessä Antarktiksen armoton pakkanen, joten vaihtelusta ei ainakaan tule pulaa. Sen kummempia paljastamatta: tällä kertaa Lara listii enemmänkin ihmisiä ja viattomat luontokappaleet saavat jäädä vähemmälle. Ei tietenkään kokonaan pois.
Tasojen välillä juonta pyöritetään tuttuun tapaan lyhyehköillä animaatiopätkillä, jotka on toteutettu pelin omalla enginellä. Ihan hyvä, että kaikelle hyppimiselle ja pomppimiselle koetetaan parhaan mukaan antaa jotain sisältöä ja merkitystä.
Kaikista tervetulleista uudistuksistaan huolimatta itse peli on tismalleen sitä samaa kuin ennenkin. Hyppää sinne, juokse tänne, ammu toi, vältä ansa, löydä tason ulospääsy ja tee sama uudestaan seuraavalla. Laraan ikuisesti rakastuneet tietysti tykkäävät siitä kuin hullu puurosta, mutta satunnaisempia suhteita harrastavia luulisi jo alkavan pikkuhiljaa kypsyttää.
85
