Tombi! 2: The Evil Swine Return (PSone) – Viidakkovekara ja lentävät possut

Millä on pinkki rokkitukka, mahtavat hartiat ja luontainen vastenmielisyys sikoihin? Se on Tombi, joka seikkailee jälleen parin vuoden tauon jälkeen.

Tombi (joka tunnetaan Euroopan ulkopuolella nimellä Tomba) oli aikanaan lupaava tulokas uudessa lajityypissä, jossa yhdistettiin kolmiulotteinen grafiikka jo iankaikkisen vanhoista tasohyppelyistä tuttuun kaksiulotteiseen liikkumiseen. Lisäksi mukaan oli pelkän hyppelyn lisäksi ympätty seikkailullisia ja jopa roolipelillisiä elementtejä.

Tombin jatko-osassa kuviot ovat tutut, mutta pelimaailmaa on kehitetty entisestä. Nyt niin Tombi itse kuin maailman muutkin hahmot ovat kolmiulotteista grafiikkaa. Myös maailma on kolmiulotteinen, mutta siinä liikkuminen tapahtuu ennalta määrättyjä polkuja pitkin.

Tietyissä risteyskohdissa voi valita reittinsä, jolloin kamera lähtee seuraamaan uuteen suuntaan. Tämä puolittainen liikkumisen vapaus on tehty niin hämäävän luistavasti ja näyttävästi, että pelatessa melkein unohtaa itse asiassa etenevänsä määrättyä reittiä kuin kiskoilla.

Tyttöystävää pelastamassa

Tombi 2:ssa selvitetään jatkuvasti erilaisia pikkutehtäviä. Taustalla on toki pääjuoni, eli Tombin tyttöystävän Tabbyn pelastaminen. Alkuun jopa hieman lapsellisilta vaikuttavat ongelmat vaikeutuvat pelin edetessä ja niiden ratkominen vie mennessään aivan huomaamatta.

Tehtävät vaihtelevat rutiininomaisen helposta esineen kiikuttamisesta tiettyyn paikkaan aina vaativiin hyppely- tai toimintaosuuksiin. Aivojakin pääsee käyttämään kinkkisimmissä ongelmissa.

Juuri laajuus tekee muuten yksinkertaisesta pelistä kiinnostavan. Mitä pidemmälle pääsee, sitä useampia uusia mysteerejä tuntuu aukenevan. Tombin on sukkuloitava jo "suoritettujen" kenttien välillä, kun paljastuu, että jotakin on vielä tehtävissä.

Maailmoja yhdistävät ongelmat ja hauskat alipelit ovat Tombi 2:n suola. Koluttavaa riittää, sillä kaikkialta löytyy salaovia ja aarrearkkuja, joiden avaaminen vaatii muualta hankitun erikoisominaisuuden. Lisää hyödyllisiä esineitä saa suorittamalla alipelejä, jotka vaihtelevat resiina aika-ajoista likaisten kujara-lintujen pesemiseen.

Tombilla on tilava selkäreppu, johon mahtuu valtavasti matkan varrelta löytyviä aseita, apuvälineitä ja muita esineitä. Erilaiset viholliset taintuvat tietyillä aseilla ja monet lisävarusteet ovat suorastaan elintärkeitä hankalia paikkoja selvittäessä. Varsinkin liito-oravapuku auttaa kummasti pitkissä hypyissä.

Yksinkertaista ja kivaa

Useimpien hyppelyjen tapaan Tombissakin tallennus onnistuu vain tallennuspisteissä. Niitä on onneksi suhteellisen tiheässä. Hermot eivät pala onneksi missään kentässä, sillä osatehtävät ovat sen verran yksinkertaisia ja palkitsevia, että samaa tasoa jaksaa jatkaa pidempäänkin.

Piristystä ja ehkäisyä kyllästymiseen tarjoavat myös vaihtelevat maisemat ja viholliset. Väliin tarjolla on iloista ja värikästä kylämaisemaa, välillä taas pistäydytään eteerisessä vesitemppelissä, synkissä kaivoksissa ja laavakuopilla.

Perusvihulaisia ovat Tombin periviholliset, siivekkäät possut, mutta sankari kohtaa muitakin otuksia ilkeistä linnuista tulipalloihin ja vesihirviöihin. Loppuvastustajia eli pahoja possuja on neljä, ja yllätyksiä on luvassa...

Pelattavuudesta voi olla kahta mieltä riippuen siitä, onko yhdistetyn 2D/3D-grafiikan ystävä vai ei. Alkuun Tombi tuntuu kankealta ohjailtavalta, mutta systeemissä on puolensa. Esimerkiksi korkealla sijaitsevissa hyppyosuuksissa auttaa kummasti, kun on yksi ulottuvuus vähemmän, mihin pudota.

Grafiikkaan on selvästi panostettu ja se on herttaisen herkullista. Äänet sen sijaan jättävät toivomisen varaa. Vaikka näyttelijät osaavat asiansa kohtalaisesti, on pelaajan korvissa useimmin kuuluva musiikki aivan äärettömän tylsää ja hyvin pian hermojen päälle käyvää renkutusta. Muutama lisäteema säästäisi samaa kenttää jauhavan pelaajan hermoja kummasti.

Tombi! 2 on virkistävää vaihtelua "oikeiden" kolmiulotteistentasohyppelyiden rinnalla. Se mitä vapaassa liikkumisessa menetetään, saadaan moninkertaisena takaisin persoonallisuutena, hyväntuulisena meininkinä ja kiinnostina tehtävinä. Koska tekemistä on aivan mahdottomasti, pelistä riittää hupia pitkäksi aikaa. Tombi 2 vie mennessään jokaisen hyppelyfanin.

85