Jos muurahaisten kärventäminen suurennuslasilla oli lapsuutesi suurimpia riemuja, Trapt on sinulle tehty.

Ainahan naiset virittävät paulojaan, mutta Traptin päähenkilö "Ansa" Ikonen ei metsästä hunajalla. Hänen ansoissaan särkyy muutakin kuin koti ja sydän.

Fronenburg on kaaoksen partaalla kuningasperheen jätettyä hallinnolliset asiat hunningolle. Mämmi osuu tuulettimeen, kun kuningas murhataan, ja satukirjavakio paha äitipuoli lavastaa kuninkaan tyttären syylliseksi. Prinsessa Allura pakenee vainoajiaan synkkään kartanoon, jossa yllätyksekseen saa demonin kirouksena voiman, jolla iskeä takaisin ja kovaa. Salaliitto täytyy paljastaa, vaikka se tarkoittaisikin vuosisadan verikekkereitä.

Trapt on Tecmon Deception-sarjan neljäs osa ja sarjan PlayStation 2 -esikoinen. Reippaasti kevyellä satanismilla aloittanut sarja on ilmeisesti saavuttanut kotimaassaan ja rapakon takanakin jonkinlaisen kulttistatuksen sadistisen viihteen ystävien keskuudessa.

Amiraali Ackbarin sanoin

Traptissa vastustajat hoidellaan suhteellisen omaperäisesti. Heiveröinen prinsessa ei pysty käsirysyyn, joten velhot, ritarit ja muut fantasian arkkityypit teurastetaan perinteisten menetelmien sijaan erilaisilla maagisilla ansoilla, joita prinsessa pystyy virittämään. Pelihahmoa käytetään vain hiirenloukun juustopalana. Ansoja voi yhteen huoneeseen asentaa kolme, yhden katosta tupsahtavan, yhden seinästä syöksähtävän ja yhden jalkojen alta laukeavan. Asentaminen hoidetaan kömpelöllä 3D-pienoismallilla, jonka kuvakulmat ovat ennalta määrätyt ja zoomi varsin riittämätön.

Ansavalikoima on laaja ja brutaali. On katosta putoavia henkilöauton kokoisia rautapalloja, seinästä syöksyviä keihäsviidakkoja, huoneen läpi ammuttavia sirkkeleitä sekä paljon muuta kivaa, joille sisäisen sadisti taputtaa pikku käsiään. Lisäksi uhri voi ottaa vahinkoa (ja tuottaa bonusta) huoneen vakioesineistä, esimerkiksi lentämällä lasiin. Kun kohde on kohdalla, prinsessa laukaisee ansan, jokaisen tyypin omalla nappulallaan. Jos omat ansat eivät riitä, tarjoaa peli myös kentistä valmiiksi löytyviä kuolemankojeita, joilla omien viritelmien vaikutusta voi terästää. Peli palkitsee sairaan mielen, sillä mitä pidempiä ja verisempiä ansayhdistelmiä tulee keksineeksi, sitä suuremmat ovat palkkiot. Ja niillä voi ostaa uusia ansoja. Komeimmat verilöylyt syntyvät osasta huoneita löytyvillä Dark Illusion-jättiläisansoilla, jotka vetävät nihilistisen väkivallan aivan överiksi. Näitä laitteita tosin ei löydä, ellei tiedä etsiä, sillä peli ei missään vaiheessa vihjaa moisten olemassaoloon.

Monipuolisesta ansavarastosta huolimatta taistelu on yksitoikkoista. Eri hahmoluokista ja ulkonäöstä huolimatta viholliset ovat tylsänharmaata massaa, joka ei edes pane kunnolla vastaan ennen manan majoille muuttoaan. Kerta toisensa jälkeen nuo hitaat, typerät elukat löntystelevät taistelupari kerrallaan terhakan prinsessan perässä, aina vain samoihin ansoihin kuin lampaat teuraalle. Ei kuoleman jakaminen ole yhtään hauskaa, jos uhrit tuntuvat melkein tyytyväisiltä kohtaloihinsa. Ikään kuin tarinan tahdittama tappaminen ei olisi tarpeeksi tylsää, pelattavaksi tarjotaan myös survival-tilaa, jossa ei muuta tehdäkään kuin massamurhataan kellon kanssa.

Valta ja kunta

Tarina nuoresta ja naiivista sankarittaresta, joka teurastaa muutaman rekkalastillisen verran ihmisiä demonisilla voimilla vain henkilökohtaisten motiiviensa tähden, olisi voinut olla varsin viihdyttävä, mutta Trapt ei edes yritä tehdä tilanteesta draamaa. Hahmot ovat paperinohuita, tarina tasapaksu ja tökerön huonosti kerrottu. Lisätään tähän halvan oloinen tekstitys japanilaiselle ääniraidalle, niin koko paketti alkaa maistua halpatuotannolta.

Visuaalisesti peli ei loista, mutta ei se rumakaan ole. Grafiikka on Sonyn konsolin alempaa keskitasoa, arkkitehtuuri sentään edustaa kivasti gotiikkahenkistä keskiaikaa. Musiikki on vaisua uruilla ja muilla raskailla soittimilla ääntelehtimistä, joka luo huvitusta tunnelman sijaan.

Ansaneitsyenä en uskalla arvata josko edellisten Deceptioneiden mahdolliset import-fanit pitävät sarjan tämänkertaisesta inkarnaatiosta. Hyvä idea, joka viilailun puutteessa jää kehnoksi kikkailupeliksi.