Jalkapallon EM-kisat pelastavat urheilukesän syksyn olympialaisia odotellessa, mutta kykeneekö virallinen EM-kisalisenssipläjäytys tekemään saman pelikesälle?
Virallinen lisenssi on pelin sisällön kannalta kaksipiippuinen juttu. Hyvänä puolena pelaajat ovat todellisia ja EM-turnaus täysin esikuvansa kaltainen, mutta toisaalta Euroopan ulkopuolisten maiden kansalliset joukkueet ja minkä tahansa maan seurajoukkueet loistavat poissaolollaan. Harjoitusottelu Brasiliaa tai Nigeriaa vastaan tekisi gutaa.
Todellisen EM-koitoksen ohella Euro 2000 tarjoaa niukasti pelattavaa. Repertuaariin kuuluvat ystävyysottelu, enintään kahdeksan joukkueen pikkuturnaus, tiettyyn maalimäärään asti pelattava Golden Goal, ja pelissä tarvittavat liikkeet opettava harjoittelu, joka on kieltämättä rautalankaimaisen havainnollinen mutta toisaalta aivan turha. Vaikeustaso täysille ja ei kun kentälle - siinähän sitä taitotaso nousee.
Päätapahtuma, Euro 2000 -turnaus onkin melkomoinen rypistys. Ilman karsintoja mukaan pääsevät ainoastaan isäntämaat Hollanti ja Belgia, muut saavat tahkota pitkään ja hartaasti ennen kuin kisapaikka varmistuu. Karsintalohkot voi halutessaan uudelleenarpoa, mutta peli ei käytä virallisia arvontasääntöjä, joten itselleen voi helposti järjestää hyvinkin helpon urakan (mutta karman laki takaa silloin sitäkin vaikeamman lopputurnausalkulohkon, väitän minä).
Kohti mestaruutta edetessä tekemistä riittää kentän ulkopuolellakin. Oma kokoonpano, pelikuvio ja taktiikka täytyy valita, kenties jopa vastustajan vastaavia analysoimalla. Erikoistilanteita voi harjoitella tyhjällä kentällä, ja B-maajoukkue pelaa mielellään harjoitusotteluita opponentin taktiikoita imitoiden. Kummallista kyllä, EM-kisoja ei voi pelata kaksinpelinä eri joukkueilla.
Tekniikka ratkaisee?
Toteutuksesta on vaikeaa löytää pahaa sanottavaa. Valikot ovat selkeitä ja toimivia, ja kentällä kipittävät pelaajat liikkuvat kauniisti sekä ennen kaikkea monipuolisesti. Esikuviaan äijät eivät tosin muistuta pätkääkään, hiustyypeissä vielä löytyy, mutta naamoja on vain muutama ja lisäksi kaikki kärsivät pahoista iho-ongelmista. Sääolosuhteet vaihtelevat lumisateesta helteeseen, mutta ovat pelkkää kosmetiikkaa.
Toimintaa voi seurata neljästä melko vapaasti käänneltävistä ja zoomattavista kuvakulmista, mutta vain korkealla tornissa sijaitseva antaa riittävän selkeän kokonaiskuvan. Tauoilla ohjaaja napsii lähikuvia, ja maalit näytetään hidastuksena useistakin suunnista.
Tapahtumissa kohtuullisesti mukana pysyvää selostajakaksikkoa kuuntelee ennemmin kuin on kuuntelematta, varsinkin kun kentän äänissä ei paljoa kuulemista ole. Valikkojen taustalla soiva musiikki jumputtaa keskinkertaisesti, mutta yksi kappaleista - "Paha Imperiumi" kuten sen nimeksi yön pimeinä tunteina muodostui - on suorastaan sykähdyttävä.
Kaikki ohjaimen napit ovat käytössä, ja toimintoja riittää yhdelle napille joskus useitakin. Suurinta osaa mitä moninaisimmista kikoista ja härvellyksistä ei tarvitse kuitenkaan välttämättä käyttää ,joten totuus on teoriaa yksinkertaisempaa: neljällä perusnapilla pääsee melko pitkälle.
Nuija, vihellä jo!
Vaikeustasoja on kolme, joista helpoin on sanalla sanoen naurettava. Kentän läpi voi kävellä kaikessa rauhassa, puolustajat vain morjenstavat ja antavat tietä. Tasoa nostamalla meininki muuttuu, mutta jälleen kerran haaste luodaan väärällä tavalla. Tietokoneen miehet kasvavat metrin lisää pituutta ja leveyttä per taso, juoksevat lopulta kuin Ato Boldon ja yltävät aivan käsittämättömiin yksilösuorituksiin. Peliäly on ja pysyy samana.
Kovempaa kuin herra Boldonkin pelaajat saa juoksemaan, mutta pelinopeuden muuttamista en suosittele kenellekään. Hidastus toimii väkinäisen oloisesti, ja nopeutus tekee pelistä ahdistavaa söhellystä.
Pelimekaniikka toimii muuten hyvin, mutta maalivahtipeli mättää. Mihajlovic saa laukoa hirmuvapaapotkujaan vaikka sata kertaa, mutta ei uppoa, ei sitten millään. Rangaistusalueen ulkopuolelta veskarit nappaavat käytännössä kaiken, mutta sen sisäpuolelta eivät juuri mitään.
Kone on kokonaisuutena hieman tylsä vastustaja. Se saattaa hyvinkin pitää palloa yli 60 prosenttia ajasta, mutta hävitä silti reilusti. Nopeat, läpisyöttöä hakevat vastahyökkäykset aiheuttavat tekoälylle Stalingradin toisensa jälkeen. Kaksinpeli puolestaan on hyvinkin addiktiivista, otteluiden ollessa yleensä tapahtuma- ja maalirikkaita. Vielä aamukymmeneltä heleästi raikuva revanssi-huuto kertoo jotakin.
Euro 2000 on sinänsä kelvollinen pelattava, mutta kerran EM-kisat tahkottuaan kaiken syvemmän sisällön on nähnyt. Kyseessä on täysin mielikuvitukseton kaikkia miellyttämään suunnattu jalkapallotuote, mutta sellaisena kieltämättä onnistunut.
84
