Nathan Nathan Drake kiipes vuorelle, lyijysade rankka terveyden vei. Huohotus armas kunnon kohensi, Nathan Nathan Drake kiipes uudelleen.
Nyt on pakko rypeä videopelien teknisen suorituskyvyn nyansseissa: Uncharted 2: Among Thieves -toimintaseikkailu hilaa konsolipelien graafiset vaatimukset kertaluokkaa ylemmäs. Näkyvyys, efektit ja maisemien yksityiskohtaisuus ovat huikealla tasolla, ja kun taiteelliseen puoleen on uhrattu yhtä hirmuisesti miestyövuosia, lopputulos tihkuu tyylikästä laatua.
Läheltä ja kaukaa vakuuttavat maisemat nousevat show’n polttopisteeseen, sillä tarinan sankari, aarteenmetsästäjä ja herrasmiesvaras Nathan Drake, on Tarzan-kaliiberin erehtymätön mestarikiipeilijä. Alunperin Marco Polon kadonneiden laivojen perään rynnännyt Drake ajautuu myyttisen Shambhalan alias Shangri-Lan jäljille. Turkkilaisen museon ja Borneon viidakon kautta retki etenee Nepalin temppeleihin ja ikilumen peittämille vuorille. Sankarin kantapäitä näykkii brutaali palkkasoturikenraali Zoran Lazarevic, joka haluaa Shangri-Lasta jotain rahaa arvokkaampaa.
Köyden jatkona
Paikasta ja kovaotteisista takaa-ajajista riippumatta Drake joutuu kiipeilemään jatkuvasti. Tai pääsee, sillä huimaavissa korkeuksissa temppuilu on dynaamista ja jännittävää touhua. Drake kapuaa seinillä, kallioilla ja köysissä orgaanisen luontevasti, kulmien ja muurien huippujen ohi tai yli kiepsahtaminen ei aiheuta mitään ongelmia. Heittäytymissuuntaa roikkumispaikoista ei tarvitse arvailla, sen näyttää Draken käden ojennus.
Kiipeilyä elävöitetään pienillä ylläripylläreillä, kuten käsiin hajoavilla putkilla ja sortumilla. Vaikka Drake onnistuu lähes aina pääsemään niukin naukin ajoissa turvaan, satunnaiset sattumukset tuovat korkealla kikkailuun mukavasti jännitettä. Vähän suuremmissa sattumuksissa muun muassa kokonainen rakennus rymisee aidon makuisesti alas, kun Drake ja seikkailua siivittävät kumppanit ovat sen sisällä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita sisältävä kiipeily tuo mieleen Prince of Persian, mikä ei ole ollenkaan huono juttu.
Elämyksiä junassa
Tomb Raiderin ja muiden kiipeilyvoittoisten seikkailujen tapaan Uncharted 2:ssa on vain yksi oikea reitti eteenpäin. Se häiritsee vain harvoin, sillä väylää etsitään toisinaan silmä kovana ja tutkimuksista seuraa suoraviivaisuutta rikkovaa edestakaisin häröilyä. Runsasmuotoiset ja rehevät maisemat pitävät huolen siitä, että kiipeilypaikat eivät ole itsestään selviä, vaikka Drake tarvitsee selviä ulokkeita vahvoille sormilleen. Vinkkinamiska auttaa kaltaisiani puusilmäisiä idiootteja talossa, puutarhassa ja vuorenrinteellä.
Myös seikkailu noin yleisellä tasolla on eteenpäin kiitävä elämysjuna. Toisinaan jopa kirjaimellisesti: hurjaa haipakkaa viidakon läpi vuoristoon kiitävän junan vaunujen sisällä, päällä ja kyljillä kiipeileminen ja taisteleminen on huikea kokemus. Lineaarisuuden negatiiviset lieveilmiöt minimoidaan kiitettävän tehokkaasti suhteellisen kookkailla ja avoimilla taistelutantereilla. Nyrkkitappeluissa on vähän taktiikkaakin. Kun vihollisen lihanuija suorittaa vastaiskun, aika hidastuu ja Drakella on tilaisuus näyttävästi kuvattuun lopetusliikkeeseen. Takaa salamuksittu konna on kerralla hoidettu.
Lazarevicin miehiä vastaan taisteleminen on sitä modernia suojien takaa präiskyttelyä, jossa haavat paranevat kun hetken huohottaa turvassa. Eloisan aggressiivisesti hyökkäävät roistot käyttävät näppärästi kranaatteja ja ristitulta hyväkseen, joten toiminta vain harvoin hyytyy suojassa kykkimiseen. Jos suojaa ei ole, lyijysateelta suojaudutaan kierähdyksellä tai mellakkakilvellä. Seinällä roikkuva Drake on suojaton, mutta voi sentään räiskiä takaisin vapaan käden pistoolilla. Draken kuolemattomat kaverit harrastavat lähinnä fiilisammuntaa.
Onnistuneesti rytmitetyt ammuskelukohtaukset eivät häpeä puhtaiden räiskintäpelien esityksille. Seikkailu ei siitä huolimatta ykkösosan tapaan rapaudu räiskintäpeliksi. Painopiste on ja pysyy kiipeilyssä sekä parhaimmillaan häikäisevän huikaisevan helmeilevän kauniiden miljöiden äimistelyssä.
15 tunnin leffa
Ammuskelu, kiipeily ja yleinen elämysmatkailu hitsataan tiukasti kokoon ammattitaitoisella käsikirjoituksella, jonka suuria linjoja en spoilaa sen enempää. Sivuhahmot ovat kiinnostavia ja hyvin näyteltyjä, esimerkiksi Chloe Frazerin äänestä vastaa Farscapen Aeryn Sunin roolissa nähty Claudia Black. Näyttelijöillä on ollut kunnolla duunia, sillä toiminnan lomassa heitetään runsaasti huumoripitoista, hahmojen persoonaa muovaavaa läppää. Draken geneerinen olemus antaa muille hahmoille mukavasti elintilaa.
Juonianimaatiot nivoutuvat toimintaan saumattomasti, sillä hahmojen ja animaation tarkkuus riittää uskottaviin lähikuviin. Toiminnan sekaan syötetään vähän väliä minianimaatioita, jotka tuovat särmää tapahtumien kulkuun. Pätkiä käytetään etenkin pienten onnettomuuksien dramatisoinnissa. Näyttävät animaatiot ovat niin lyhyitä, että kontrollin menetys ei ehdi vaivata. Kerronnan kliimaksit viimeistellään tarkkaan käsikirjoitetuilla toimintakohtauksilla, joissa ei ole juuri varaa virheisiin.
Kun kaikki tämä ynnätään yhteen, kokemuksesta tulee hyvin elokuvamainen. Olan takaa peliä seurannut kauniimpi osapuoli päivitteli, että voi kun tämän saisi elokuvana. No, tässähän se on, vaikka tv-sarjan kausiboksi on kenties lähempänä totuutta. Uncharted 2:n audiovisuaalinen vyörytys on sitä, mitä takavuosien interaktiiviset elokuvat halusivat tuottajien päiväunissa olla.
Ensimmäisen osan vinksalleen vääntyneen tasapainon korjaava Uncharted 2: Among Thieves on putkessa kiitävä elämysjuna, mutta taitavasti tehtynä se ei aiheuta mitään ongelmia. Se, mikä vapaudessa menetetään, voitetaan intensiivisyydessä tuplasti takaisin. Nathan Draken juna kiitää jyrkällä vuoristoradalla: matkalla on pirun jännää ja pois uskaltaa hypätä vasta maalissa.
ENNAKKO
www.us.playstation.com/uncharted/U2AT
Ensimmäinen Uncharted ei ehkä ollut sitä odotettua Indiana Jones -henkistä seikkailua, mutta sen sijaan se oli sujuvaa viihderäiskintää vehreässä viidakossa ja upeilla muinaismuistomerkeillä. Tällä kertaa Nathan Drake on Marco Polon jalanjäljillä.
Jatko-osa tekee Unchartedista täysipainoisen nykyräiskinnän lisäämällä siihen sekä monipuolisen kymmenen pelaajan nettitaiston että kolmen pelaajan yhteistyöpelin. Kesäkuinen moninpelin betatestaus osoitti, että tekniikka pelaa ja veijariräiskintä on entistä sliipatumpaa.
Yhteispelissä ei pelata yksinpelin juonitehtäviä, vaan omia co-op-kenttiä, joissa tyhjennetään alue kerrallaan kimppuun rynnivistä tusinavihollisista. Välillä kehään hyppää kovempi jässikkä. Samoja koviksia lienee odotettavissa yksinpelissäkin. Uudelle alueelle päästään yhteistoimin, esimerkiksi punnertamalla kaveri yläilmoihin avaamaan reittiä.
Kaveria ei tiimipelissä jätetä, vaan kuoleman kielissä olevan ehtii pelastaa nopealla kolmionapin ensiavulla. Jos ei ehdi, joukkueen uusintayrityksiä on kolme. Tiimipeli on hauskaa, mutta perstuntumana yksinpelikampanjan pelaaminen co-oppina olisi hauskempaa.
Kymmenen hengen pelissä pääsi kokeilemaan perinteistä deathmatchia ja lipunryöstöstä ammentavaa plunderia, jossa raahataan aarrepystiä omalle alueelle. Roudarin homma hidastaa liikkumista ja varaa toisen käden, joten räiskiä voi vain pistoolilla. Handicapin takia tehokas tiimityö onkin ainoa mahdollisuus hoitaa poika kotiin, jos vastus osaa asiansa. Hauskana tiimipelielementtinä aarrepystin voi nopeasti viskata kaverille.
Joukkueet jaetaan sankareihin ja ilkimyksiin. Sankareista yksi on Nathan, toinen ihana Elaine ei kun Elena, kolmas uusi ihastus ei kun tuttavuus Chloe ja neljäs vanha tuttu Sully. Vihollisjoukkue on mustaan erikoisjoukkopukeutumiseen hurahtanut rosvojoukko. Näistä voinee tehdä päätelmiä myös yksinpelin suhteen.
Taistelijan varustus on perussettiä: jääkärin morsian kiikaritähtäimellä tai ilman, haulikko ja niin edelleen. Varalla on pistooli ja napin painalluksen päässä kranaatti. PS3-ohjaimen tatit eivät nauti rajatonta rakkautta, mutta nyt työvälineestä on otettu kaikki irti. Unchartedin tähtäys ei häpeä yhdellekään padiräiskinnälle – se on nopeaa ja tarkkaa.
Kuvakulma on kolmannesta persoonasta, joten taistelutanner pysyy piilossa kyykkiessäkin hallussa. Suojautuminen on tärkeää. Voi helposti kuvitella, että tutulla porukalla treenaamalla syntyy komeaa ja taktista peliä, kun puolustus toimii. Liian ahkerasti ei parane kyykkiä samassa suojassa, kranaatti lentää pian jalkoihin! Niiden viskominen on nimittäin poikkeuksellisen helppoa.
Kämppimisen lisäksi voi kilpikonnailla luodinkestävän kilven takana. Sen suojissa voi liikkua hitaasti ja räiskiä pistoolilla. Sekään ei ole mitään mitä kranaatti jaloissa ei parantaisi!
Kiipeily on isossa roolissa, sillä kentissä on runsaasti korkeuseroja ja räiskiä voi nyt myös kesken kiipeilyn. Nyt nähdyt kentät olivat ränsistynyttä sota-aluetta. Saa nähdä, onko viidakko taakse jäänyttä elämää, mutta monipuolisia ympäristöjä on joka tapauksessa luvassa. Teknisesti jälki on viimeisen päälle tehtyä ja sulavaa – edes ruudun repeilyjä ei enää näkynyt.
Beta jätti hyvän maun. Eniten mietitytti, onko sujuvalle mutta pienen pelaajamäärän melko perinteiselle moninpeliräiskinnälle kysyntää, kun kilpailu on niin kovaa. Varsinainen nälkä syntyikin halusta päästä yksinpelin kimppuun.
91
