Uncharted 4: A Thief’s End - Viimeinen ryöstöretki

Kadonneiden aarteiden metsästäjä Nathan Drakella on paha tapa matkustaa eksoottisiin kohteisiin, löytää myyttisiä historian hukkaamia kaupunkeja ja jättää jälkeensä pelkästään niiden rauniot.

Uncharted: Drake’s Fortune oli ensimmäinen PS3-pelini, mutta se tuli konsolin kylkiäisenä, joten en tiennyt siitä etukäteen mitään. Ennakko-odotusten puute osoittautui siunaukseksi seikkailun tempaistessa mukaansa välittömästi. Rakastin jokaista elokuvallista hetkeä ja yllättävää käännettä. Natsien sukellusvene keskellä viidakkoa? Ei voi olla totta! Parasta pelissä oli kuitenkin sen nasevasti sanaileva sankarikaarti, Nate, Sully ja Elena, joihin kiinnyin kovasti seikkailun aikana.

Olen palannut Drake’s Fortunen pariin muutaman vuoden välein ja läpäissyt sen useammin kuin minkään muun pelin aikuisiälläni. Nautin jokaisesta jatko-osastakin, mutta mikään niistä ei ole yltänyt ensimmäisen, unohtumattoman, kokemuksen tasolle.

Ennen kuin nyt.

Fury Road -henkinen takaa-ajo on yksi pelin kohokohdista.

Grillausta ja pallopelejä

Sonyn lippulaivan paluuta on odotettu: Nathan Draken edellinen seikkailu ilmestyi 2011. PS3:lla ilmestyneestä trilogiasta julkaistiin viime vuonna remasteroidut versiot PS4:lle osittain odotuksen helpottamiseksi, mutta myös muistutukseksi: neljä ja puoli vuotta on pitkä aika pelimaailmassa.

On yllättävää, miten rauhallisesti A Thief’s End käynnistyy. Kaoottisen toimintamaistiaisen jälkeen palaamme Nathanin lapsuuteen tämän karatessa orpokodista tapaamaan vanhempaa veljeään Samia, josta ei ole mainittu aikaisemmissa osissa sanallakaan. Aikuisina veljesten tie johtaa panamalaiseen vankilaan suorittamaan tehtävää, joka näyttää päättyvän Samin kuolemaan.

Viisitoista vuotta myöhemmin Nathan jahtaa uutta saalista, mutta hän ei ole aarteen perässä, vaan työskentelee firmalle, joka pelastaa hylkyjä meren pohjasta. Työpäivän päätteeksi Nathan palaa omakotitaloonsa, muistelee menneitä seikkailuitaan, syö illallista vaimonsa kanssa ja riitelee tiskivuoroista.

Näin verkkaisen avauksen ei pitäisi toimia toimintapelissä, mutta Amy Hennigiltä pelisarjan perineet – ja myös Last of Usin ohjanneet – Neil Druckmann ja Bruce Straley tietävät, mitä tekevät. Alun kohtaukset paljastavat Nathanin luonteesta enemmän kuin yksikään aikaisempi pelisarjan osa ja saavat pelaajan samaistumaan päähahmoon silloinkin, kun hän tekee huonoja päätöksiä, jotka satuttavat hänen rakkaitaan. Nämä hiljaiset hetket auttavat ymmärtämään, minkä kaiken Nathan voi menettää, joten tulevat tapahtumat tuntuvat paljon merkittävimmiltä.

 

Veljensä vartija

Kun Nathanin elämä on asettunut uomiinsa, palaa hänen veljensä kuolleista sotkemaan sen. Vankilasta karannut Sam tarvitsee apua maksaakseen velkansa vaarallisille rikollisille. Onnekseen Samilla on johtolanka merirosvokapteeni Henry Averyn aarteesta, jota veljekset ovat jäljittäneet lapsuudestaan saakka. Seikkailu on valmis alkamaan ja, jukoliste, mikä seikkailu se onkaan!

Lähtökohdiltaan pelin tarina on tuttua kauraa kadonneeseen kaupunkiin piilotetusta aarteesta, mutta sen rinnalle muodostuu yhtä vahva kertomus kahdesta toisistaan vieraantuneesta veljestä. Lyhyt johdanto onnistuu luomaan uskottavan suhteen veljesten välille sekä selittämään, miksi Nathan ei ole koskaan Samia maininnut. Last of Usin lisäosan Left Behind mieleen tuovat, lapsuuteen sijoittuvat kohtaukset valottavat Nathanin menneisyyttä ja sen vaikutusta hänen persoonaansa. Niiden jälkeen en ihmetellyt hetkeäkään, miksi Nate on valmis riskeeraamaan kaiken auttaakseen veljeään. Hän edustaa menneisyyttä, josta Nathan pyrkii eroon, mutta kokee myös houkuttelevana.

Menneisyyden kohtaaminen on toistuva teema. Nathanissa alkaa näkyä väsymisen merkkejä kun seikkailu vaatii veronsa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Koetukselle joutuvat myös suhteet Elenaan ja Sullyyn. Nathan ei ole koskaan vaikuttanut yhtä haavoittuvaiselta. Hän valehtelee ja tekee virheitä. Niillä on myös aina seurauksensa.

Sama kehitys koskee kaikkia päähahmoja ja näiden välisiä suhteita. Hahmokaarti on hieman pienempi kuin aikaisemmissa jatko-osissa, joten kaikille riittää oma hetki loistaa. Seikkailun ohessa käydään valinnaisia keskusteluja, jotka vaihtelevat lähes merkityksettömistä havainnoista syvällisiin pohdintoihin. Runsaat viittaukset aikaisempiin peleihin lämmittävät mieltä. Lopun lähestyessä pelkäsin aidosti jokaisen hahmon puolesta.

Päävastustajat, veljesten entinen kumppani Rafe sekä tämän yksityisarmeijaa johtava Nadine, tuntuvat vähemmän hiotuilta sankareiden rinnalla, mutta tämä johtuu lähinnä siitä, että he saavat huomattavasti vähemmän ruutuaikaa.

Ei hän ole painava. Hän on veljeni.

Jotain uutta, jotain vanhaa,

Uncharted 4 edustaa Naughty Dogin osaamisen huippua. Kaikesta käy ilmi, kuinka hyvin he tuntevat pelisarjansa hahmot ja näiden asuttaman maailman. Toki se noudattaa tuttua kaavaa, jossa kolmannen persoonan räiskintää vuorotellaan kiipeilyosuuksien kanssa. Koin sen niin, että tekijät ovat tiedostaneet sarjansa vahvuudet ja hioneet ne huippuunsa. Jokaista osa-aluetta juonenkuljetuksesta pelimekaniikkoihin ja hahmoanimaatioista kenttäsuunnitteluun on parannettu entisestään.

Lähitaistelu on monipuolisempaa. Ampuminen on nopeampaa, tähtäys tarkempaa ja aseet tehokkaampia, ylikestävät viholliset jäävät muutamaan harkittuun poikkeukseen. Yhden suojan takana kyykkiminen ei enää toimi, sillä rajallinen ammusmäärä, nopeasti tuhoutuvat suojat ja selustaan pyrkivät viholliset pakottavat pysymään liikkeessä.

Uusista innovaatioista merkittävin on kiipeilyköysi, joka lisää uusia ulottuvuuksia niin kentässä etenemiseen kuin taisteluun, ja sitä tarvitaan myös tietyissä puzzleissa. Enimmäkseen skriptattuihin kiinnikkeisiin heitettävällä köydellä ylitetään suuria pudotuksia tai edetään jyrkkää seinämää pitkin, mutta taistelualueilla se mahdollistaa hyökkäyksen pahaa-aavistamattomien vihollisten niskaan.

Kokonaisuus on lähes virheetön. Yksinkertaiset ja nopeasti ratkaistavat puzzlet ovat pelin vähiten kehittynyt piirre. Osa on kuitenkin korvattu luontevimmilla etenemisen pysäyttävillä ongelmilla, kuten vaikeakulkuisella maastolla.

 

Hiljaa, hiljaa hiivitään

Edellisosissa oli lyhyitä hiiviskelyosuuksia, joilla sai vähän helpotettua väistämättömiä tulitaisteluita, nyt hiippailu on yhtä merkittävässä roolissa kuin Last of Usissa. Osan taisteluista voi jopa ohittaa ampumatta laukaustakaan. Pelaaja voi piileksiä esimerkiksi korkeassa ruohikossa, merkitä vihollisia ja poistaa heidät pelistä yksi toisensa jälkeen. Peli ilmoittaa huomatuksi tulemisen vaarasta, jolloin tilanteen voi vielä pelastaa syöksymällä nopeasti piiloon.

Hiiviskely ei ole helppoa, onnistuin vaikealla vaikeustasolla selvittämään ainoastaan yhden kohtaamisen täysin hiljaisesti. Viholliset on kuitenkin mahdollista eksyttää. Selviytyminen vaatii kärsivällisyyttä, luovaa ympäristön hyödyntämistä, erilaisten lähestymiskeinojen käyttöä ja nopeaa reagointia muuttuviin tilanteisiin, mikä tekee siitä erittäin palkitsevaa ja lisää myös uudelleenpeluuarvoa.

Naten ja kumppaneiden välille kirjoitettu vuoropuhelu on yksi sarjan tunnusmerkeistä, mutta nyt hahmojen vuorovaikutus tuntuu entistä syvemmältä. Tekoälykaverit ovat aikaisempaa hyödyllisempiä, hoitaen oman osuutensa taisteluissa myös korkeammilla vaikeustasoilla. Kaverit auttavat havaitsemaan vihollisia, saattavat hoitaa muutaman heistä hiljaisesti ihan yksinään tai pelastaa pelaajan pulasta viime hetkellä.

Myös viholliset vaikuttavat fiksummilta. He hyökkäävät ryhmissä, käyttävät suojia hyväkseen ja pyrkivät kiertämään selustaan. Vastustajat myös reagoivat tulitukseen aiempaa realistisemmin. Esimerkiksi tarkka laukaus jalkaan voi kaataa raavaankin miehen. Suurin moite on vihollisten vaihtelun puute, sillä samanlaisia vastustajia kohdataan lähes alusta loppuun.

Aseena toimiva El Doradon viha on yksi moninpelin mystisistä esineistä.

Myötä- ja vastoinkäymisissä

Naughty Dog on jo pitkään ollut elokuvallisen kerronnan mestari, nyt se ylittää itsensä. Välivideoiden ja pelattavien osioiden vaihtelu on lähes saumatonta. Erityisesti on korostettava hienovaraisia kasvoanimaatioita ja upeaa näyttelijäntyötä, joiden yhdistelmä tuo esiin jokaisen ristiriitaisen tai sanomatta jääneen tunteen. Pelihahmon ajatusten ja tunteiden ilmaiseminen pelkkien ilmeiden ja eleiden kautta jopa silloin, kun heidän sanansa ilmaisevat toista, on merkittävä saavutus.

Kaikkein parhaiten tämä käy ilmi Nathanin ja Elenan välisestä suhteesta, joka tuntuu täysin uskottavalta. Se näkyy pienissä, inhimillisissä hetkissä, kuten tavassa, jolla Nolan Northin tulkitsema Nathan katsoo vaimoaan tämän huomaamatta.

Pelille antaa sielun kuitenkin Emily Rosen upea roolisuoritus Elenana. Tunsin syyllisyyttä joka kerta, kun Nathan ei ollut rehellinen vaimolleen, ja sydämeni särkyi, kun huomasin Elenan näkevän valheiden läpi. Kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin pelkästään kirjoittaessani siitä.

 

Ylämäki, alamäki, yhdessä kulkien

Seikkailu on rytmitetty todella hienosti. Se pursuaa näyttävää toimintaa ja tunteisiin vetoavia kohtauksia, jotka kaikki vievät kertomusta eteenpäin. Vaikka peli on aikaisempia osia pidempi (ensimmäinen läpipeluuni kesti noin 17 tuntia), se ei koskaan laahaa vaan viihdyttää alusta loppuun.

Mukana on myös entistä enemmän hetkiä, jolloin saa rauhassa tutustua pelimaailmaan. Ne auttavat arvostamaan lukemattomia tarkkaan harkittuja yksityiskohtia, jotka tekevät maailmasta uskottavamman ja kertovat omalta osaltaan ajan kulumisesta. Niistä saa eniten irti tapahtumat seisauttavassa valokuvatilassa, jossa otoksia kertyy nopeasti kymmeniä.

Visuaalisesti Uncharted 4 on mestariteos. Sen näkee ja tuntee jokaisessa toisistaan selvästi erottuvassa ympäristössä. Samoilla alueilla liikkuessakin muuttuva valaistus ja säätila luovat vaihtelua ja erilaista tunnelmaa. Täyteläisen ja elävän pelimaailman merkitystä ei voi väheksyä, sillä se voimistaa kaikkia kokemuksia. Uusien paikkojen löytäminen on jännittävämpää, taistelu kiivaampaa ja hahmoihin samaistuminen syvempää.

Ympäristöt vaikuttavat välillä todella laajoilta ja tutkimista tehostetaan erilaisilla kulkuneuvoilla, kuten maastoautoilla tai pikaveneillä. Avoimmuus on kuitenkin taidokkaasti luotu illuusio, sillä päädyin aina lopulta lähes huomaamatta sinne, mihin pitikin. Nokkela kenttäsuunnittelu, pienet välitavoitteet ja hahmojen välinen dialogi ohjaavat oikeaan suuntaan. Ne saavat suuretkin alueet tuntumaan luonnolliselta osalta tarkkaan rajattua seikkailua.

Vapauden tunne on otettu huomioon muussakin etenemisessä. Kiipeillessä tarjolla on entisen yhden sijaan kaksi tai kolme vaihtoehtoista reittiä, joista osa saattaa johtaa umpikujaan. Yhtäkkiä huomasin harkitsevani liikkeitäni enkä vain tarttunut lähimpään kädensijaan. Pienellä vaivalla estetään kiipeilyn muuttuminen puuduttavaksi.

Tuhannet yksityiskohdat tekevät pelimaailmasta elävämmän.

Sic Parvis Magna

Witcher 3:n tavoin Uncharted 4 on peli, joka vie lajityyppinsä uudelle tasolle ja asettaa uuden standardin, jota muut joutuvat tavoittelemaan. Pelattavuus on kautta laidan huippuluokkaa. Oli kyse ajamisesta, kiipeilystä, uinnista, taistelusta tai hiipimisestä, Drakea on nautinto ohjata. Kun tähän lisätään hieno juoni, samaistuttavat hahmot ja upeat grafiikat, on tuloksena ensiluokkainen kokonaisuus ja parasta toimintaviihdettä, mitä peleistä tällä hetkellä löytyy.

Kaiken kruunaa tarinan päätös, joka tarjoaa luontevan ja tyydyttävän lopun Nathanin seikkailuille. En voisi olla onnellisempi siitä, mihin rakastamani hahmot päätyvät tämän upean saagan lopussa. Vaikka satuttaa myöntää, niin toivon, että tämä on viimeinen kerta, kun tapaamme Nathan Draken ja kumppanit.

Tulen kaipaamaan heitä. Tältä jäähyväisten pitääkin tuntua.

Moninpeli kirsikkana

Moninpeli tarjoaa hauskaa ja hyvin tasapainotettua sivupuuhastelua. Pelimuodot ovat perinteistä team deatchmatchia, alueiden valloitusta ja lipunryöstöä. Sitä piristävät kuitenkin kiipeilyköyden ja AI-liittolaisten kaltaiset lisäykset. Pelaajan tulee pysyä liikkeessä selvitäkseen ja parhaiten pärjää yhteistyöllä.

Pelisarjaa pitkään seuranneita palkitaan moninpelissäkin kivoilla yksityiskohdilla. Joukkueet jaetaan Draken ystäviin sekä vihollisiin ja pelaajat voivat käyttää edellisistä seikkailuista tuttuja mystisiä esineitä, kuten Cintamanin kiveä, joka parantaa oman joukkueen haavoittuneet.

Pelin sisäisestä kaupasta voi ostaa muun muassa asuja ja lisähahmoja. Maksuvälineenä käy hitaasti kertyvä sisäinen valuutta tai oikea raha. Lisähoukuttimena toimivat asteittain aukeavat aseet ja varusteet sekä päivittäiset haasteet.

Lähitaistelusta on tehty haastavampaa. Nadine ei anna armoa.

 

Arvosteltu: PS4

Naughty Dog

Versio: Myynti

Ikäraja: 16

Yhteenveto

Uncharted-sarjan paras osa on täydellinen päätös Nathan Draken tarulle, jota muistellaan vielä vuosia.

 

 

95