Viime heinäkuuhun mennessä Euroopassa oli julkaistu virallisesti 580 peliä, joista erilaisia ajopelejä oli noin 90 kappaletta. Lukuun on laskettu kaikki vauhtiorgiat alkaen niistä, joissa hurjastellaan erilaisilla rata- ja ralliautoilla, ja päättyen niihin, joissa pelaaja käskyttää tankkeja, leluja ja futuristia scifi-vempeleitä.
Pelien jaottelu eri tyylilajeihin on mielipidekysymys, josta voi aina väitellä. Edes ajopelit eivät läheskään aina ole puhtaasti kaahausta, vaan mukana saattaa olla esimerkiksi ampumista. Siksi tämänkään jutun genreluokituksia ei kannata ottaa ainoana oikeana totuutena tai edes kuoleman vakavasti.
Hiki pintaan
Erilaiset urheilupelit ovat aina olleet hyvin suosittuja. Osa niistä on hyvinkin suoraviivaista ja helppoa arcademaista peruspelaamista, osa simuloi itse lajia hyvinkin tarkasti.
Suosituimpia urheilulajeja pelimaailmassa ovat erilaiset palloilulajit, jotka suorastaan kerjäävät peliversiota itsestään. Vauhtia riittää, lajit ovat ennestään tuttuja ja kaksinpelin ilo moninkertaistaa pelin eliniän.
Euroopassa suosituimpia ovat jalkapallopelit, joista ei tosiaankaan puutetta ole. Niitä kaikkia on kuitenkin turha kerätä, sillä parhaita ovat International Superstar Soccer Pro '98 ja FIFA '99. Kummassakin on grafiikka ja kontrollit kohdallaan ja pelaamisessa on fiilistä.
FIFA:ssa on lisenssinsä ansiosta oikeat pelaajien nimet, mutta ISS Pro '98:ssa on himpun verran enemmän videopelaamisen iloa. Myös EA:n World Cup '98 edustaa laadukasta nurmipalloa pelikonsolissa.
Se, onko paras futispeli ISS Pro '98 vai FIFA '99, on mielipidekysymys. FIFA menee syvemmälle itse lajiin ja on laajempi, mutta toisaalta platinumina julkaistua ISS Pro:ta on himpun verran hauskempi pelata sen erinomaisen pelattavuuden vuoksi.
Suomalaisten ikioma perversio on jääkiekko. Pelaaja ei voi tehdä virhettä, mikäli hän valitsee EA:n NHL-sarjan. Sen sijaan kaksi Sonyn NHL Face Offia eivät riemunkiljahduksia aiheuta.
Periamerikkalaisia lajeja edustavat baseball ja jenkkifutis. Kumpikin niistä sopii hyvin videopeliksi ja kummastakin lajista on tehty pari laatupeliä, mutta Suomessa niistä ei ole koskaan tullut hittiä. Ymmärrettävistä syistä.
Sen sijaan USA:ssa soikeapallo-pelisarja Madden on suosittu kuin Big Mac isoilla ranskalaisilla. Madden NFL '99 onkin suositeltavan arvoinen peli, joka on vaivaton oppia ja ilo pelata.
Ja uskokaa tai älkää, myös baseball toimii videopelinä mallikkaasti. Silloin ainoa oikea valinta on Triple Play 2000. Peli näyttää hyvältä ja pelaamiseen pääsee nopeasti kiinni. Baseballin säännöt oppii nopeasti, mutta jo nyt voitte pistää mieleen, että takalaitonta ei ole ja kopista palaa heti.
Mustien multimiljonäärien koripallo on vauhdikkuudessaan ja tapahtumarikkaudessaan kuin luotu videopeliä varten. Lajin ykkössarja maailmassa on jenkkien NBA, eikä olekaan ihme, että NBA-lyhenne löytyy ainakin kymmenestä pelistä. Niistä onnistuneimmat ovat NBA Live '99 ja NBA Pro '98. Komeat donkkaukset ja muut lajin hienoudet on prässätty rompulle mallikkaasti.
Everybody's Golf on erinomaisessa pelattavuudessaan jo legenda, vaikka se ei näytäkään yhtään miltään. Tuntuu, että peliin ei kyllästy koskaan. Enemmän simulaatiota taas edustavat Actua Golf 2 ja 3. Kakkonen kannattaa ostaa, jos sen saa halvalla, mutta kolmosen uusi lyöntimallinnus toimii ja lisää peli-iloa.
Jostakin kumman syystä emme koskaan ole nähneet tennispelien tulvaa. Mutta ei hätää, niitäkin löytyy. Smash Court Tennis on niin addiktiivinen, että se pitäisi lisätä laittomien huumausaineiden listalle. Näin siitä huolimatta, että pelin juuret 16-bittisten konsolien maailmaan ovat yhä selvästi nähtävillä.
Smash Court Tenniksen jatko-osalle on ostettu seksikäs lisenssi ja se tunnetaan nimellä Anna Kournikova's Smash Court Tennis. Annaa pelikotelon kannessa katselee ilokseen, mutta pääasia on, että pelattavuus on yhä erinomaisessa kunnossa.
Vaikka laji olisi harrastaja- ja katsojamäärältään pieni, ei se tarkoita sitä, etteikö siitä voisi ihan hyvää peliä tehdä. Jos biljardi kiinnostaa, hakekaa kaupasta Ultimate 8 Ball, jossa on mukana jopa hämärien biljardisalien hillitynkiihkeä tunnelma. Mukana on peräti 14 erilaista biljardilajia, mikä lisää Ultimate 8 Ballin ikää huomattavasti. Pallot liikkuvat fyysisesti oikean tuntuisesti, mutta pelikontrollit olisivat vaatineet vielä hiukan hiomista. Onneksi myös harjoittelumoodi rompulla on.
Hieman kummallista suomalaisesta näkökulmasta on, että markkinoilla on kaksi vallan mainiota krikettiä: Brian Lara Cricket ja Shane Warne Cricket. Kummassakin ensin huomio kiinnittyy hienoon grafiikkaan, mutta syvempi tutustuminen palkitsee uteliaan.
Varsinkin Brian Lara Cricket täyttää yhden urheilusimulaation perusvaatimuksen erinomaisesti. Mikäli pelaaja häviää matsin, se tapahtui hänen omasta syystään ja myös pelaaja itse tajuaa sen.
Luulisi, ettei sellaisesta pelleurheilulajista kuin amerikkalainen vapaapaini saisi aikaan onnistunutta peliä, mutta WWF: Warzone on jo kerännyt innokkaan harrastajakunnan. Ehkä se kuitenkin kuuluisi paremminkin taistelupelien genreen.
Mikään ei tietenkään estä pelintekijöitä keksimästä aivan uusia urheilulajeja. Sekä Dead Ball Zone että Riot ovat kumpikin fiktiivisiä, väkivaltaisia, vauhdikkaita ja futuristisiä pallopelejä, mutta niitä on vaikea suositella kenellekään.
Urheilupelien jättipotin saattaa voittaa firma, joka kehittää täysin uuden ja mielikuvituksellisen urheilupelin. Virtuaaliurheilussa ei tarvitse välittää esimerkiksi sellaisista pikkujutuista kuin painovoima ja ihmisen kestävyys, mikä antaa valtavasti mahdollisuuksia suunnittelijoille. Miksi turhaan taivuttaa todellisuutta väkisin peliksi, kun on täysin mahdollista luoda juuri pelin tarpeita palveleva oma todellisuus?
Urheilupelejä on niin paljon, että mukaan mahtuu myös silkkaa kuona-ainesta. On vaikea kuvitella, mitä liikkui Adidas '98:n tekijöiden päässä. "Markkinoilla on niin paljon pelattavia ja näyttäviä futispelejä, että siellä varmasti otetaan kiljuen vastaan yksi sikaruma ja pelaamiskelvoton tekele." Samat sanat All Star Soccerista.
Amerikkalainen urheilukanava ESPN antoi nimensä ESPN Extreme Gamesille, koska firma ilmeisesti kaipasi huonoa julkisuutta. Useita extreme-lajeja äärimmäisen huonosti simuloiva ESPN Extreme Games on yksinkertaisesti niin syvältä, että se kolistelee takahampaiden paikkoja.
Olympic Gamesin megalisenssin pitäisi taata edes jonkinlainen peruslaatu, mutta leffa on ruma kuin Tori Spelling ja pelattavuudeltaan kuin viiden kuution betonimöhkäle.
Itämaiset urheilulajit
Mikä onkaan sen mukavampaa kuin tekeytyä seksikkääksi, hoikaksi, 16-vuotiaaksi japanilaiseksi tytöksi ja heittää 150-kiloinen hirviömäinen miehenköriläs olan yli tatamiin niin, että tanner raikuu? Taistelupeleillä (beat-'em-up) on oma vannoutunut kannattajakuntansa. Jopa 20 prosenttia myydyistä peleistä kuuluu tähän ryhmään.
Tyylilajin kehittyneimmät edustajat ovat aidosti kolmiulotteisia ja pelihahmot koostuvat tuhansista sulavasti yhteen liitetyistä polygoneista. Mutta myös 2D-taistelupelit ovat yhä suosiossa, koska minkä ne näyttävyydessä häviävät ne pelattavuudessa voittavat.
3D-taistelupelien lähes virallisesti kruunattu kuningas on Tekken 3, joka on erinomainen yhdistelmä silmäniloa, kontrollien järkevyyttä
ja tunnelmaa. Ero Tekken 2 ja 3:n välillä on kuitenkin niin pieni, että mikäli kakkosen saa halvalla ja rahasta on pulaa, kannattaa tarttua siihen.
Hyvän vastuksen Tekkeneille antaa Ehrgeiz, jonka ainoa suuri vika on sen kirjoitusvirheitä kerjäävä nimi. Todellista silmänannaa tarjoava Ehrgeiz sisältää myös seikkailumoodin tavallisen mätkintätilan lisäksi. Rohkeimmat väittävät, että 3D-taistelupelien sarjassa tämä vaikeaniminen merkkiteos päihittää jopa Tekken 3:senkin.
2D-mätkimispeleistä laajin kannattajakunta on Street Fighter -sarjalla. Mutta älkää missään nimessä, olosuhteissa tai mielentilassa hankkiko romppuroskaa nimeltään Street Fighter Movie. Sanat Street Fighter Alpha sen sijaan takaavat aina laadun.
Yleisin taisteluase on omat nyrkit, jalat ja keho, mutta poikkeuksia löytyy. Mainiossa Bushido Bladessa puhuvat miekat ja yksi kunnon osuma voi lopettaa matsin. Marvel Super Heroessa sarjakuvasankarit ottavat supervoimat käyttöön. Ideasta olisi voinut saada irti enemmänkin.
Taistelupeli on helppo pilata hölmöillä kontrolleilla ja on moni sen tehnytkin. Batman Forever olisi luultavasti myynyt kaksi kappaletta ilman leffalisenssiä, mutta nyt rahojaan meni tuhlaamaan toistakymmentä sinisilmäistä.
Killing Zone on vahva ehdokas ehkä maailman huonoimmaksi peliksi. War Gods on kuin Speden elokuva: naurattaa, mutta joka kerta väärissä paikoissa.
Polygonpimu
Tässä jutussa on eroteltu 3D-seikkailut ja muut seikkailupelit toisistaan, vaikka monissa alan lehdissä niin ei tehdäkään. Mutta on vaikea pistää samaan sarjaan toiminnallinen, runsaasti ampumista ja hyppelyä sisältävä Tomb Raider ja pelkkää aivokapasiteettia vaativa 2D-animaatioseikkailu Broken Sword 2.
3D-seikkailut ovat yksi suosituimmista pelilajeista, mistä kunnia kuuluu suurelta osaltaan Tomb Raider -sarjalle ja sen lukuisille jäljittelijöille. Tyylilajin rajoja on kuitenkin vaikea hahmottaa. Kuinka paljon 3D-seikkailussa pitää olla ampumista, jotta se muuttuu räiskimispeliksi?
Tomb Raiderin seksikäs kansainvälinen seikkailijatar Lara Croft on supertähti, jolla on ympärillään myös hyvä peli. Tosin kolmas Tomb Raider alkoi jo tuntua saman vanhan toistolta. Seuraavaan osaan on pakko keksiä jotain uutta.
Mikäli ei tunne Tomb Raidereita entuudestaan, osasta 3 ei kannata tutustumista aloittaa, sillä se on vaikea ja vaatii aiempaa kokemusta.
Jotain uutta ja paljon keksittiin uunituoreeseen Legacy of Kain: Soul Reaveriin, jossa kuolematon Raziel kerää sieluja isännälleen kahdessä eri maailmassa. Soul Reaver repii Pleikkarin grafiikasta irti enemmän kuin sitä luultiin olevankaan. Lopputulos on silkkaa tunnelmaa ja pelaamisen iloa. Soul Reaver vaatii selvästi enemmän aivoja kuin nopeaa liipasinsormea.
Hiipimispelit alkavat olla jo oma tyylilajinsa. Metal Gear Solidia ei ole liikaa ylistetty, eivätkä puheet kaikkien aikojen parhaasta pelistä ole ainakaan kovin paljoa liioiteltuja. Erikoisen Metal Gear Solidista tekee se, että päähenkilö ei suinkaan yritä tappaa kaikkia, vaan nimenomaan välttää sitä viimeiseen saakka.
Vain sen itse kokenut tietää, miten pulssi kiihtyy, kun Metal Gear Solidin päähenkilö Solid Snake on piilossa nurkan takana ja odottaa pillastuneiden vartijoiden rauhoittumista. Uskomatonta mutta totta, tiivis tunnelma voi syntyä muustakin kuin tappamisesta.
Syphon Filter on saanut selviä vaikutteita Metal Gearista, mutta Syphonissa on satsattu enemmän toimintaan. Kummatkin pelit ovat täynnä kiviseinän vahvuista tunnelmaa. Syphon Filterin voi aivan hyvin sijoittaa myös ammuntapelien tyylilajiin.
Selkäpiitä karmivat (hyvässä mielessä) kauhupelit Resident Evil ja sen jatko-osa ovat osa jokaisen pelikokoelman selkärankaa. Varsinkin Resident Evil 2:n zombie-seikkailu menee mielikuvituksellisuudessaan ja näyttävyydessään jo taiteen puolelle.
Silent Hill antaa Resident Evilille täyden vastuksen. Jos Resident Evil edustaa fyysistä zombie-kauhua, Silent Hill menee taas psykologisen kummitustarinan puolelle.
3D-seikkailun tekeminen vaatii niin paljon aikaa, rahaa ja kokemusta, että täydelliset surkimukset eivät urakkaan yleensä edes ryhdy. Mutta ainakin odotuksiin ja potentiaaliin suhteutettuna Luc Bessonin elokuvaan perustunut Fifth Element oli valtaisa pettymys. Pelistä ei ole paljoa iloa, jos se vain polttaa päreet ja saa huonolle tuulelle.
Kuuluisa fantasia
Sillä mitä peleissä kutsutaan yleensä roolipeliksi, ei ole juuri mitään tekemistä varsinaisten roolipelien kanssa. Oikeita roolipelejä pelaavat ihmiset keskenään ilman tietokoneita, sääntöjen määräämissä puitteissa improvisoiden ja usein jopa roolihahmojen asuihin pukeutuen.
Videopelipuolella parempi olisi puhua seikkailupeleistä, sillä siitähän oikeasti kyse on. Tyylilajissa yli muiden on eeppinen, kolmelle levylle jaettu Final Fantasy VII, joka vie pelaajan mielikuvitusmaailmaan niin hyvin kuin se yleensä on mahdollista. FF VII on täynnä fantasiaa, kiehtovaa juonta ja persoonallisia henkilöhahmoja.
Mutta uskomattomasta visuaalisesta näyttävyydestään huolimatta Final Fantasy VII:ää ei voi suositella kaikille. Peli vaatii opettelua ja syventymistä. Sitä ei voi pelata vain vartti kerrallaan, kun aikaa on.
Nyt kun Final Fantasy VII on ilmestynyt myös halpana Platinum-pelinä, on vaikea keksiä mitään syytä olla hankkimatta sitä. Ainoastaan ajanpuute kelpaa selitykseksi, sillä Final Fantasyn maailmaan on helppo eksyä viikkokausiksi.
Vanhan koulukunnan seikkailupeliä edustaa erinomainen Alundra, joka ei näyttävyydellään huimaa, mutta itse peli ja sen juoni vetävät puoleensa kuin tuoppi Matti Nykästä.
Legendaarisesta Zeldasta selvästi inspiraationsa saanut Alundran päähenkilö pystyy liikkumaan ihmisten unissa. Kun ongelmia yrittää ratkaista unilogiikan mukaan, ovat aivosolut koetuksella. Alundraa ei pelata kavereiden kanssa ravintolareissun jälkeen, vaan se vaatii asialle omistautumista ja aikaa. Peli ei siis ole helppo, mutta se on hyvin palkitseva.
Broken Sword 2 taas on toteutettu perinteisellä piirrosanimaatiolla, jolloin pelaajan tehtäväksi jää klikkailla oikeita paikkoja ruudulla ja tehdä saamastaan palautteesta oikeita johtopäätöksiä. Reitit ovat ennaltamäärättyjä, mutta silti Broken Sword 2:ssa on runsaasti charmia ja vetovoimaa.
Japanissa roolipeleiksi kutsutut seikkailupelit ovat suosittuja kuin sushi ja genrestä löytyy paljon meillä tuntematonta huippulaatua. Mutta valmistajat ovat laiskoja kääntämään pelejään muille kielille. He myös epäilevät, että länsimainen luonteenlaatu ei Nipponin poikien ja tyttöjen omituisuuksista kiinnostu.
Muutenkin tämä tyylilaji vaatii aivan omanlaisensa luonteen. Kärsivällisyys ja viitseliäisyys palkitaan, eivätkä jumipaikat saa masentaa, vaan ne pitää ottaa haasteina.
Ajatuksella
Strategiapelit ovat perinteisesti olleet PC:n erikoisalaa. Monimutkaiset pelit vievät paljon muistia, eikä PlayStation ole mikään muistihirviö. Lisäksi niitä pelataan yleensä näppäimistöltä ja hiirellä, joten padi ei ole strategiapelien ohjaamiseen läheskään paras mahdollinen.
Mutta ei hätää, kyllä jumalaa ja diktaattoria pääsee leikkimään myös konsolilla. Tunnetuin strategiapelien sarja on Command & Conquer, josta on ilmestynyt kolme osaa, kaikki silkkaa laatua.
Command & Conquerit ovat sotapelejä, joissa pelaaja käskee joukkojaan reaaliajas
sa. C&C-peleissä hiiri on paras peliohjain, joten sellainen kannattaa hankkia vaikka erikseen. C&C:t vaativat myös hieman kärsivällisyyttä, sillä niitä ei opita pelamaan vartissa. Toisaalta, kun yhden lajityypin edustajan hallitsee, muut toimivat suunnilleen saman kaavan mukaan.
Hyvä C&C-kopio on Warzone 2100, jonka sota sijoittuu tulevaisuuteen. Monien mielestä Warzone 2100 on jopa paras strategiapeli.
Jumalapeleistä innostavin on Populous: The Beginning, jossa pelaaja kasvattaa ja käskee ihmisjoukkoa. Niistä muodostuu omia kehittyviä yhteisöjä. Populousta on myös kiitettävän helppo pelata, joskin tässä tyylilajissa se on suhteellinen käsite.
Oman strategiapelien alalajinsa muodostavat pelit, joissa hallitaan jotain tarkkaan määriteltyä kokonaisuutta, ei siis koko maailmaa. Theme Parkissa tuo kokonaisuus on huvipuisto, pelillisesti onnistuneemmassa ja humoristisessa Theme Hospitalissa se on tietenkin sairaala.
Mikäli tällainen näpertely kiinnostaa, silloin paras valinta on klassikko SimCity 2000, jossa pelaaja saa ryhtyä kaupunkisuunnittelijaksi. Kaikki alkaa asemakaavasta ja kunnallistekniikan rakentamisesta, eikä loppua oikeastaan olekaan. Hyvä pelaaja pitää kaupunkilaiset tyytyväisinä, rikollisuuden ja verotuksen minimissä, mutta hoitaa kuitenkin sivistyneelle yhteiskunnalle kuuluvat tehtävät kuten terveyden- ja jätehuollon. Sadisti taas voi kiduttaa valtakuntansa asukkaita.
SimCity 2000:tta ei voi perinteisesti voittaa, vaan peli-ilo syntyy aivan muusta.
On myös mainittava Civilisation II, joka yhdistää Command & Conquerin ja SimCityn parhaat puolet. Tosin mikään pakko Civilisation II:ssa ei ole sotapolulle astua, vaan pasifistinenkin lähestymistapa toimii aivan yhtä hyvin. Pelin grafiikka ei tosin silmiä hivele, mutta sehän on vain pintaa.
Strategiapeliksi ja hyväksi sellaiseksi pitää laskea myös FA Manager, vaikka se sijoittuukin urheilun maailmaan. FA Managerissa pelaaja ottaa jalkapalloseuran managerin tehtävät vastaan, mutta varsinaiset jalkapallomatsit ovat sivuseikka. Sen sijaan pelaaja saa päättää valmentaja- ja pelaajavalinnoista, taktisista kuvioista ja kaikenlaisista nippeliasioista, joita penkkiurheilija ei tulisi edes ajatelleeksi.
Tyylilajin roskakorista löytyy Allied General, jonka hankkimista on vaikea perustella. Battle Station on kuin Adam Sandlerin ura: ilmiselvästi se on olemassa, mutta kukaan ei tajua miksi. Risk oli yksinkertaisesti vain huono idea jo alunperinkin.
Viisi parasta peliä genreittäin
Urheilupelit
1. ISS Pro '98
2. FIFA '99
3. Everybody's Golf
4. Anna Kournikova's Smash Court Tennis
5. Triple Play 2000
Parhaat taistelupelit
1. Tekken 2 ja varsinkin 3
2. Soul Blade
3. Ehrgeiz
4. Street Fighter Alpha 3
5. Bloody Roar
Parhaat 3D-seikkailut
1. Metal Gear Solid
2. Legacy of Kain: Soul Reaver
3. Silent Hill
4. Resident Evil -sarja
5. Tomb Raider -sarja
Parhaat rooli- ja seikkailupelit
1. Final Fantasy VII
2. Alundra
3. Broken Sword 2
4. Discworld 2
5. Myst
Parhaat strategiapelit
1. Warzone 2100
2. Command & Conquer -sarja
3. SimCity 2000
4. Civilisation II
5. FA Manager
