Olumppiapeli olumppiavuonna? Kun sä olet siinä lisenssipelin vierellä, niin ei voi välttää bon voyage -fiilistä, että up yours.
Vancouverin virallinen olympiapeli painottaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joten suomalaisten hiki hatussa ja räkä poskella -perinnelajit jäävät rannalle. Lajirunko muodostuu keskieurooppalaisten ykköslajeista, kuten alppihiihdosta, kelkkailusta ja mäkihypystä. Murtomaahiihtoa tai taitoluistelua ei nähdä lainkaan, eikä joukkuelajeista kannata edes haaveilla.
Alppilajeista mukana on koko peruspaletti: syöksylasku, super-g, suurpujottelu ja pujottelu. Laskettelu on sujuvan sievää, mutta touhusta puuttuu lajin aggressiivisuus, vaikka vauhdintuntu on hyvä. Suurin syypää on Aku Ankka -pujottelumaisen laimeat radat, joissa ei ole killerikurveja tai äkkijyrkkiä pudotuksia. Tekniikkalaji pujottelu muistuttaa liikaa isoveljiään, sillä slalomissa ei ole lainkaan nopeita porttiyhdistelmiä. Jos kameran pudottaa laskijan silmiin, touhuun tulee astetta enemmän realismia ja tekemisen tuntua, mutta radan puutteita sekään ei paikkaa.
Kelkkailussa on laskettelua huomattavasti enemmän vauhtia, ja fiilistä ylläpidetään siisteillä nopeusefekteillä ja jalasten jyminällä. Munakkaan kelkkailun ainoa harminaihe on, että ratoja on realistisesti vain yksi ja se on äkkiä opittu. Lajiryhmän erikoisuutena jokaista kelkkaa ohjataan eri tavalla: kahden hengen rattikelkassa kahdella tatilla, ohjaskelkkailussa liipaisimilla ja todellisten hurjapäiden skeleton-mahakelkkailussa yhdellä tatilla.
Suomalaisittain kiinnostavin laji mäkihyppy on tyylikkäästi tehty. Grafiikka välittää nopeuden ja ilmalennon vaikuttavuuden ruudun turvallisemmalle puolelle. Taitoelementtinä käytetään lentoasennon vakauden korjaamista ilman mittariapuja. Toinen näyttävä loikkalaji, freestylen hypyt, testaa hoksottimia ja sorminäppäryyttä, sillä hidastetussa tempussa tatteja pyöritetään eri tahtiin. Motoriikkaongelma on vaikeampi kuin miltä se kuulostaa.
Ajoituksella voittoon
Yhdysvaltojen ja Aasian suuntaan nyökätään lajivalikoiman moderneilla mies miestä vastaan -erikoisuuksilla: short track -luistelulla, lumilautailun paripujottelulla, suksi- ja lautakrosseilla. 500 metrin short track on 14 lajin kisojen ainoa rämpytystä vaativa luukutus. 1500 metrin short trackin jalkojen liikkeeseen perustuvaan ajoituspaineluun en päässyt kovasta yrityksestä huolimatta sisälle. Krossilajit muistuttavat pitkälti alppihiihtoa sillä erotuksella, että hyppyreiden ajoituksesta irtoaa lisää vauhtia. Paripujottelu taas on alppeilua hieman eri grafiikalla.
Kaikki lajit ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia minipelejä, joissa pärjätään ohjaustaidolla ja ajoituksella, lajituntemus ei ole tarpeen. Selkeät opetus- ja treenitilat näyttävät, mitä pitää tehdä ja missä on parantamisen varaa, joten suoritustapa ei jää epäselväksi. Kontrollit ovat riittävän herkkiä ja tuntuma tekemiseen säilyy jatkuvasti, joten paras voittaa varmasti.
Laji kuin laji, Vancouver 2010 yksinpelin imu loppuu nopeasti, vaikka aikarajoihin ja muihin pelimäisiin virityksiin perustuvat haastekisat tuovat yksinpelaajalle muutamaksi illaksi purtavaa. Annoksen pihvi on moninpeli, joka onnistuu yhdeltä koneelta, lanissa ja netissä. Saman koneen kisat hoidetaan lajista riippuen vuorotellen tai jaetulta ruudulta.
Vancouver 2010 on peruspätevä lisenssituote. Kaikki toimii ihan kivasti, jos osaa ottaa pelaamisen silleen viileen casuaalisti. Lajivalikoiman niukkuus on jo anteeksiantamaton virhe, sillä lajeja pitäisi olla ainakin tuplasti enemmän. Vancouver 2010 kelpaa sisällön kapeudesta huolimatta kisojen toljotuksen taukoviihteeksi.
73
