Acclaimin Vanishing Point tuulettaa piristävästi Gran Turismon kloonaamiseen jämähtänyttä autopeligenreä. Kilpailuun on keksitty muutakin ideaa kuin pelkkä kehän kiertäminen.
Vanishing Point on ratakaahailun ja rallirälläilyn ristisiitos. Baanalla on leegio kaaroja, mutta ainoa todellinen vastus on aika. Kilpailu alkaa lentävällä lähdöllä väljästä liikenneraosta. Viimeistään parin mutkan jälkeen tiellä häämöttää muita rakkineita ja suurin osa autoista on vaarallisen hiljaa köröttelevää siviililiikennettä.
Rauhallisesti kruisailevien kotteroiden joukossa pujottelee neljäkymmentä kilpailijaa, jotka erottuvat porukasta auton yläpuolella leijuvan nuolen perusteella. Tietenkin kilpailijat myös ajavat tavallista nopeammin ja railakkaammin.
Kilpailijoiden härnäämisestä ei ole mitään hyötyä, sillä autot eivät aja radalla paremmuusjärjestyksessä. Kiusanteko haittaa vain omaa suoritusta. Tunnelma on samanlainen kuin formuloiden aika-ajon viimeisillä minuuteilla, eli röyhkeys ja raskas kaasujalka tuo menestystä.
Tie ei pysy montaa sekuntia tyhjänä. Parhaimmillaan tiukassa mutkassa voi olla jopa neljä metallikasaa väylää tukkimassa. Yllättävät tilanteet pitävät jännitystä yllä sijoituksesta riippumatta, sillä hurja vauhti ja täpärät ohitukset nostavat fiiliksen korkealle.
Pahan mokan jälkeen auto spinnaa tai kaatuu. Kun törmäyskulma ja -nopeus ovat tarpeeksi rankat, kaara saattaa heittää muutaman voltin kerien. Rotiskon voi kiepauttaa ympäri jopa nokan kautta.
Harmi vain, että hölmöilyssä menettää vain aikaa, koska kymmenen voltin jälkeen autossa ei ole edes naarmuja. Toisaalta vaaditulla keskinopeudella kolhuja ei voi välttää ja romukasa menisi lunastukseen jo puolen kierroksen jälkeen.
Autobahn
Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta radat ovat leveitä ja nopeita betonikouruja. Maisemat ovat komeita ja tienvarsilla piisaa rekvisiittaa. Tunneleita ja tyylikkäitä siltoja on melkein jokaisella baanalla.
Varsinainen ratasuunnittelu on keskinkertaista. Mäkiä, töyssyjä ja mutkia riittää, mutta ajolinjojen opiskelu ja teknisesti taitava ajaminen eivät ole tarpeen. Talla pohjassa paahtaminen kelpaa kaikkialla ja jarrua kaivataan todella harvoin.
Kestävien autojen ja jykevien ratavallien ansiosta ajotaktiikasta muodostuu varsin omalaatuinen. Mutkiin syöksytään kahva edellä ja kaasu lattiaan naulattuna. Tiukat paikat luovitaan seiniin ja muihin autoihin nojailemalla. Muuria viistävä metallimöykky iskee mukavasti kipunoita.
Tallissa on meheviä mobiileja jokaisen makuun. Valikoiman rahvaanomaisessa päässä on Fordin rahjuksia, kuten Focus ja Mustang. Riuskan kaartin tykkejä ovat Dodge Viper GTS, TVR Griffith ja legendaarinen Shelby Cobra. Väliin mahtuvat muun muassa Alfa Romeo GTV, Toyota Supra ja Audi TT.
Clockwork Games toitottaa realismia, mutta ajotuntuma on arcademaisen köykäinen ja kiikkerä. Parin tunnin treenin jälkeen autot luisuvat mutkiin hallitusti.
Kaara oikaisee itsensä melkein automaattisesti, joten opetteluvaiheessa korjausliikettä seurasi holtiton kiemurtelu ja kiusallinen rysähdys ratavalliin. Lopulta ohjausmekaniikka pureutuu selkäytimeen ja hienovaraiset manööverit onnistuvat puolivahingossa. Ratteja ei tueta, joten kuskin on pärjättävä tattia tökkimällä.
Ajaminen sujuu kunnolla vain puskurikamerasta käsin. Ajoneuvon takana roikkuvat kamerat ovat liian matalalla ja alamäissä auto peittää tien ja vaaranpaikat jäävät pimentoon. Vauhdintunne on erinomainen, kun menoa pällistelee puskurin nokalta. Kaksisataa kilometriä tunnissa tuntuu jo todella ripeältä meiningiltä.
Iso kasa kisoja
Katoamispisteen rakenne on toimiva. Aloittelija pääsee koettamaan onneaan vain pariin kilpailuun. Melkein kaikki on lukittu, mutta jokainen voitto palkitaan uudella autolla, radalla tai pelimoodilla. Kun ohjauksen nyanssit on opittu, voittoja tippuu lähes jatkuvasti. Kisoja on kuitenkin läjäpäin, joten haasteet eivät lopu hetkessä. Autoja voi myös säätää palkintoina avautuvilla toiminnoilla.
Perusvaihtoehtoja ovat yksittäiset kilpailut, muutaman skaban sarjat ja rataennätyksen metsästys tyhjällä tiellä. Touhun erikoisuus on piristävä temppukisa, jossa on viisitoista tasaisesti vaikeutuvaa lajia. Osa niistä muistuttaa Gran Turismon lisenssitestejä.
Kikkailuun kuuluu myös lupsakan päättömiä oivalluksia, kuten pituushyppy ja ilmapallojen räjäyttely nopealla urheiluautolla. Moninpelin perusta on kaksinkamppailu jaetulla ruudulla. Iso joukko voi setviä paremmuuttaan pudotuspelissä tai liigassa.
Grafiikka on värikästä ja se pyörii riittävän nopeasti. Kokonaisuus näyttää paikoitellen karkealta, sillä resoluutio on matala ja tekstuurit ovat yksinkertaisia.
Renkaiden ulina ja moottorien murina on varsin muhevaa, mutta reteät kolarit kuulostavat aneemiselta kolinalta. Musiikki on vaihteeksi rehellistä teknoa. Biisit eivät ole mitään korvia hiveleviä taideteoksia, mutta nopea jumputus sopii meininkiin mainiosti.
Siviilikuskit ovat kokonaisuuden omituisin osa. Mitä ihmettä tavalliset pulliaiset tekevät suljetuilla radoilla? Kohelluksessa olisi enemmän järkeä, jos radat olisivat rallityyppisiä pikataipaleita tavallisilla maanteillä. Lisäksi siviilit tuppautuvat eteen aina samoissa paikoissa, joten pidemmän päälle pahat paikat oppii ennakoimaan.
Vanishing Point tuulettaa sopivasti Gran Turismo -kloonien tukahduttamaa autopelitarjontaa. Radat olisivat voineet olla monipuolisempia, mutta muutoin niuhotuksen aiheet ovat vähissä.
86
