Games Workshopin uuden miniatyyripelin myötä me suomalaiset voimme röyhistellä rintaamme. Mordheimin suunnittelija on nimittäin Warhammer-guru Tuomas Pirinen.
Tuomas Pirisen peli-esikoinen sijoittuu Warhammerin rooli- ja miniatyyripelistä tuttuun keskiaikaiseen maailmaan, Mordheimin kaupunkiin, joka muuttui kasaksi kyteviä raunioita suuren komeetan syöksyttyä sen keskelle.
Komeetta sisälsi valtavan määrän salaperäistä ja erittäin arvokasta kiveä, jonka huhuttiin pystyvän ihmeisiin. Lisäksi kuolleessa kaupungissa oli paljon muutakin arvokasta kullasta taikaesineisiin, jotka asukkaiden kuoltua vain odottivat ottajaansa. Ei kestänyt kauan, kun joka puolelta valtakuntaa Mordheimiin ilmestyi erilaisia onnenonkijoita, "pyhää kiveä" himoitsevia rottamiehiä, kiven kaaosvoimien aikaansaamia mutantteja ja monia muita.
Pelaajat ohjaavat yhtä tällaista ryhmää. Mordheimin kaupungissa riittää syitä taistelemiseen ja ihmis- (tai mikään muukaan) henki ei ole minkään arvoinen. Mordheim tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet niin yksittäisten taisteluiden pelaamiseen millä tahansa joukoilla kuin myös kampanjan pelaamiseen tietyllä joukolla, jolloin mukaan tulee roolipelimäisiä ominaisuuksia.
Tuttu perusta
Mordheimin hahmo- ja pelisysteemi on hyvin pitkälle sama kuin muissakin Games Workshopin peleissä. Esimerkiksi Warhammer-roolipeliä, Fantasy Battlea tai Warhammer 40 000:tta pelanneet pääsevätkin heti jyvälle siitä mistä on kyse.
Jokaisella hahmolla on yhdeksän perusominaisuutta, kuten liikkumisnopeus, taistelutaito, osumapisteet ja aloitekyky. Näitä arvoja ei heitetä nopilla vaan tietynlainen hahmo aloittaa aina tietynlaisilla arvoilla.
Peli etenee vuoropohjaisesti ja jokainen vuoro on jaettu vielä erikseen toipumis-, liikkumis-, ampumis- ja lähitaisteluvaiheisiin. Toipumisvaiheessa pelaaja tarkistaa esimerkiksi pääsevätkö edellisellä kierroksella maahan lyödyt hahmot ylös tai saavatko pakoon lähteneet koottua itsensä ja palattua taisteluun.
Liikkumisvaiheessa hoidetaan rynnäköinti, mikä on ainoa tapa päästä lähitaisteluun, sekä normaali liikkuminen. Seuraavaksi vuorossa on ampuminen, jolloin annetaan jousien laulaa ja muskettien paukkua. Ampumisen kanssa samassa vaiheessa huolehditaan myös loitsujen heittämisestä ja niiden vaikutuksista.
Sääntökirjassa on viisi loitsulistaa, joissa kussakin on kuusi loitsua. Eri sotajoukkojen maagit yleensä pystyvät käyttämään vain yhtä tiettyä loitsulistaa. Enimmillään magiankäyttäjillä siis on yleensä kuusi loitsua, mikä ei sinällään ole kovin paljoa. Näilläkin kyllä pärjää melko pitkälle, sillä maagit aloittavat yhdellä ainoalla loitsulla ja saavat lisää vasta kokemuksen myötä. Loitsuja tulee sitä paitsi satavarmasti lisää erilaisissa laajennuksissa.
Kierros päättyy lähitaisteluun. Lähitaistelussa osumiseen ja vahingon aikaansaamiseen vaikuttavat muun muassa osapuolten asetaidot, voimakkuus, ruumiinrakenne ja panssari. Miltei kaikki Mordheimin sääntökirjan kierroksen kulkua selittävät kohdat olisikin voitu kopioida melkein suoraan vaikkapa Fantasy Battlesta, niin samankaltainen pelisysteemi on kyseessä.
Vähemmän ja tarkemmin
Vaikka Mordheim on selvästi Fantasy Battlen perheenjäsen, eivät pelit muistuta toisiaan liikaa. Näkyvin ero on taistelujen mittakaava. Siinä missä Fantasy Battlessa pöydälle on ahdettu jopa satoja 25-millisiä miniatyyrejä, Mordheimissa yhdellä puolella on hahmoja vain kolmesta pariinkymmeneen. Kaikki hahmot ovat siinä mielessä yksilöitä, että ne voivat vapaasti liikkua miten haluavat, eivätkä joudu etenemään tiukoissa muodostelmissa Fantasy Battlen tapaan. Yksi peli ei myöskään veny loputtomiin, vaan taisteluun kuluu aikaa pahimmillaan noin pari tuntia.
Hahmojen pienen määrän ansiosta painopiste on voitu siirtää tykinruoan lahtaamisesta tarkempaan vahinkojen määrittelyyn ja monipuolisempiin hahmoihin. Viimeisen osumapisteen menetys ei merkitse automaattista kuolemaa, vaan sen jälkeen aletaan vasta heitellä seuraamuksia vahinkotaulukosta. Huonoinkin tusinapalkkis voi sitä paitsi kriittisten osumien avulla tehdä selvää miltei kenestä tahansa.
Hahmoilla voi myös olla erikoiskykyjä, joista ainakin osa on tuttuja Warhammer-roolipelistä. Erikoiskykyjä omaava hahmo esimerkiksi pystyy ampumaan jousella jokaisella kierroksella tavallisen joka toinen kierros tapahtuvan ampumisen sijaan, taikomaan panssari päällä tai hyppäämään alas tavallista korkeammalta.
Erikoiskyvyt on varattu sotajoukon sankareille, jotka ovat yksittäisiä kapteeneita, vampyyrejä ja velhoja sotajoukon tyypistä riippuen. Sankareiden ohella sotajoukko muodostuu tavallisista morteista eli jousimiehistä, zombeista, sotakoirista ja muista. Nämä eivät yllä ominaisuuksiltaan tai taidoiltaan sankareiden tasolle, mutta lukumäärä korvaa yleensä muut puutteet.
Kampanja kaikilla mausteilla, kiitos
Sääntökirjassa on listat kuudelle eri tyyppiselle armeijalle. Hahmoilla, varusteilla ja erikoiskyvyillä on kullassa mitattu hintansa. Yksittäisiin taisteluihin joukkojen valitseminen käy nopeasti, kun kumpikin osapuoli valitsee joukkonsa ennalta päätetyn hinnan rajoissa.
Kampanjaan tarkoitetun sotajoukon perustamiseen kultaa saa vain tarkasti rajatun määrän. Sillä sitten pitäisi saada kasaan ydinjoukko. Kompromissejä joutuu tekemään, sillä aloitusrahat eivät riitä kovinkaan pitkälle. Mordheimin mainiot kampanjasäännöt käsittävät yhdeksän erilaista valmiiksi suunniteltua tehtävää voittoehtoineen ja erikoissääntöineen.
Kampanjaa voi pelata joko kaksi ihmistä tai sitten vuoronperään kuinka suuri joukko pelaajia tahansa. Kampanjan taisteluiden välillä hengissä selvinneet soturit saavat kokemusta, joka osaltaan taas poikii parannuksia ominaisuuksiin tai uusia erikoiskykyjä. Menestyksestä ja noppaonnesta riippuen tehtävien välillä sotajoukon kassaan kilisee myös kultaa.
Kullalla voi paikata kaatuneiden jättämiä aukkoja sekä ostaa kokonaan uusia sotilaita ja varusteita. Sinällään lyhyestä varustelistasta löytyy yllättävän monia hauskoja erikoisesineitä normaalien miekkojen ja kilpien lisäksi. Oma suosikkini on tynnyrillinen vahvaa olutta, jonka ennen taistelua juomalla palkkasoturini eivät pelkää mitään, eivätkä siis esimerkiksi joudu heittämään pelko-heittoja epäkuolleita kohdatessaan.
Kun kultaa alkaa olla tarpeeksi voi riveihinsä hankkia myös erikoishahmoja. Osa näistä on tusinatavaraa, mutta palkattavana on myös yksittäisiä voimahahmoja, joilla on omat ainutlaatuiset erikoiskykynsä ja varusteensa.
Kampanjan pelaaminen ja oman sotajoukon kasvattaminen rupusakista taistelujen karaisemaksi veteraaniryhmäksi on paitsi mielenkiintoista myös hauskaa. Mordheim onkin mielestäni parhaimmillaan silloin, kun kampanjaa pelatessa etenkin sankareiden kehittyminen tuo mukaan rutkasti roolipelimäisiä ominaisuuksia.
Heti pelaamaan
Mordheimin vahvuus on myös se, etenkin moniin muihin GW:n peleihin verrattuna, että sitä pääsee aloittelijakin pelaamaan melko nopeasti. 170-sivuinen sääntökirja pitää sisällään paljon muutakin, eikä pelkkien perussääntöjen lukemiseen mene paria iltaa kauempaa. Paketissa tulee mukana noppia, pahvisia koottavia raunioita sekä 18 muovista miniatyyria.
Miniatyyrit täytyy itse koota ja niistä saa aikaiseksi, kiitos erilaisten raajavaihtoehtojen, kahdeksan erilaista ihmistä ja kymmenen rottamiestä. Näillä pääsee alk
uun aivan mainiosti. Peliin julkaistaan lisää nimenomaan siihen suunniteltuja miniatyyrejä. Ihmiset ja rottamiehet pysyvät edelleen muovisina, mutta esimerkiksi epäkuolleet valmistetaan metallista. Kaikkia pelin tarvitsemia miniatyyrejä tosin on saatavana jo nytkin pilvin pimein, vaikkeivät ne "virallisia" Mordheim-figuureita olisivatkaan. Myös pahviraunioita on tulossa lisää Blood on the streets -lisäpaketissa.
Mordheimin kampanjasäännöt sitovat melko tiukasti pelin pelattavaksi nimenomaan Mordheimin rauniokaupungissa. Näppärimmät pelaajat tosin nopeasti kehittävät omat sääntönsä esimerkiksi maanalaisissa luolastoissa tapahtuvalle pelaamiselle. Pirisen mukaan Games Workshopillakin on jo suunnitteilla lisäosia, jotka siirtävät pelin erilaisiin ympäristöihin. Näistä ensimmäinen on Lustrian viidakoihin sijoittuva kampanjalaajennus. Kaikille perinteisille fantasiaroduille on lisäksi tulossa omat sääntönsä GW:n White Dwarf -lehdessä. Ensimmäisenä vuorossa ovat kääpiöt ja örkit.
Mordheimin myötä Games Workshopin miniatyyripelit ovat ottaneet ainakin minun mielestäni askeleen parempaan suuntaan. Pelien ongelmana on nimittäin ollut niiden massiivisuus. Ziljoonan miniatyyrin hankkiminen ja maalaaminen, kaikenlaisen pelipöytää elävöittävän rekvisiitan valmistaminen ja tiiliskivimäisen sääntökirjan läpikahlaaminen ovat nostaneet kynnyksen esimerkiksi Fantasy Battlen aloittamiseen melko korkealle.
Toisaalta Mordheimia pääsee pelaamaan suhteellisen nopeasti ja sen pelattavuus on, etenkin sujuvan kampanjan ansiosta, napakasti kohdallaan. Mordheim lunastaakin heti paikkansa Games Workshopin veteraanipelien rinnalla ja sen suosio tuskin tulee jäämään niitä heikommaksi, pikemminkin päinvastoin. Kunnioitettava suoritus siis, ja kun Mordheim on vielä Tuomas Pirisen esikoispeli, niin hatunnosto on paikallaan.
