Hyvä Gandalfnov, hallitset minulle tärkeää ilmalaivakaupunkia ja selvästi sorrat kantaväestööni kuuluvia epäkuolleita. Kyllä minun on nyt ihan pakko vähän vallata sinua.
Älymystö ivaa ja pilkkaa jenkkien sotapelejä. Samaan aikaan venäläiset tuottavat maailmanvalloituspelejä tasaiseen tahtiin, mutta kun ne naamioidaan magialla ja velhoilla, älymystöparka ei osaa lukea rivien välistä. Tai uskalla, 70-luku ei unohdu.
Tuskin velhot ovat toipuneet taistelusta Eadorin sirpaleista, kun siirrytään Majesty-mytologiaan ja Ardaniaan. Maailma on liian pieni jopa nichepeleille. Age of Wonders kolkin turva-aika ei ehtinyt umpeutua, kun Warlock II: The Exiled jo souti kalastamaan samoilta vesiltä samoja fantasiastrategistivalaita.
Seurauksena Kumpi on parempi -debatti leimahti käyntiin, mikä on hassua koska pelit ovat korkeintaan kaukaisia serkkuja. Niillä on sama esi-isä, Simtexin ylittämätön fantasia-Civilization 90-luvulta eli Master of Magic, mutta siihen se sitten jääkin.
Minä olen velho Laajagaist
Ensimmäinen Warlock: Master of the Arcane (Pelit 6/2013, 83p) kopioi Master of Magicin melko tarkkaan. Masterin kahden ulottuvaisuuden universumi laajeni Warlockissa vielä useampaan, mutta perusidea oli sama. Joukko velhoja kamppaili toisiaan vastaan, sillä vain yksi voi olla ykkösvelho. Tässä valtapelissä ei ole pääministerin paikkaa lohdutuspalkintona.
Muuten pirun hauskassa ja addiktiivisessa Warlockissa oli ongelmansa, suurin se ettei muiden velhojen yritys juuri riittänyt edes keskinkertaista pelaajaa (minä) vastaan.
Vähän huokaisin kun kakkososa julkistettiin. Yht’äkkiä vilkaistuna Warlock II näyttää Warlockin uudelleenjulkaisulta pienillä graafisilla kauneusleikkauksilla. Olin skeptinen ja katsoin jo etukäteen miten rahastus kirjoitetaan.
Kas vain, Warlock II onkin toimitettu versio edeltäjästään, joku on selvästi editoinut pelin kuntoon. Palikat ovat samat, ne on vain aseteltu tavalla jossa on järkeä. Jopa pelin heikkoudet on onnistuneesti muutettu osaksi pelidesignia.
Nyt päämäärä on löytää tie takaisin Ardaniaan, tuohon omaan äidinmaahan. Toki muiden velhojen eliminointi ja Spell of Unityn loitsiminen ensimmäisenä tuovat edelleen voiton nekin. Muun muassa, mutta kaikki voittoehdot ovat pelaajan päätettävissä.
Sitten maailmani hajosi
Warlockeissa maailmankaikkeus koostuu eri ulottuvaisuuksista. Ensimmäisessä ne olivat karttoja, jotka olivat päällekkäin kuin kerrokset kakussa. Kaikki velhot aloittivat ykkösmaailmasta, ja löydettyään tähtiportin pystyivät kulkemaan uuteen maailmaan. Maksimi taisi olla seitsemän maailmaa. Muissa maailmoissa hirviöt olivat hirveämpiä, mutta sieltä löytyi esimerkiksi harvinaisempaa louhittavaa.
Käytännössä aloitusmaailma oli se tärkein, kakkosmaailmalla oli vielä käyttöä Amerikkana johon mentiin rauhassa laajentumaan ja tappamaan alkuperäisasukkaita. Loput maailmat olivat pelillisesti aika lailla turhia.
Kakkosessa idea monesta maailmasta säilyy mutta potkitaan uuteen muotoon. Universumi koostuukin nyt tyhjyydessä kelluvista sirpaleista ja.. hetki, puhelin soi. Hei Eador, sinä erinomainen venäläinen fantasiastrategia! Ai joku on varastanut maailmankaikkeusideasi? Ei, en ole nähnyt. Dasvidanya!.
Sirpaleet ovat maastoltaan erilaisia, on esimerkiksi aavikkomaailma, jäämaailma, varjomaailma ja tulimaailma. Ja näitä yhdistävät tähtiportit. Minun on siis taisteltava tieni läpi näiden sirpaleiden ja lopulta vallattava itse Ardania. Onko tämä jonkinlaista symboliikkaa hajonneesta Neuvostoliitosta, jota nyt kootaan takaisin?
Kun reitti Ardaniaan johtaa maailmansirpaleiden kautta, n niistä tulikin näppärästi osa pelaamista eikä niiden grafiikkaan kulutettu aika mene hukkaan. Mitä lähemmäs Ardaniaa päästään, sen pahempia ne ovat valloittaa. Kotirintamallakin pidetään tilanne päällä spawnimalla sinne satunnaisesti hirviöpesiä tai kaupunkeja valtaavia barbaariarmeijoita.
Näennäisesti Civ vitosmaisesti mutta oikeasti Elven Legacyn malliin taistelut käydään suoraan kartalla. Nyt jousimiehet osaavat myös tukea lähitaistelijoita. Muuten taistelussa ei eroa edelliseen osaan ole, vaan eipä tarvikaan, tekoäly pärjää viihdyttävästi ja osaa esittää vastarintaa. Yksin jätetty heikompi yksikkö osataan poistaa nopeasti ja tehokkaasti.
Kun pelin kuluessa sankari koputtaa, muista ihmeessä avata. Ne ovat korkean palkkansa ansainneet, sillä sankareista tuunataan pikkuhiljaa yhden miehen, naisen tai vastaavan superarmeijoita. Vain sankarit voivat käyttää sieltä täältä löytyviä tai ostettavia taikakaluja.
Pelin edetessä sankarit kasvavat pelinnappuloista tärkeimmäksi. Tulimaailmassa Tormentorit oneshottasivat käytännössä kaikki normaalit, kokeneetkin joukkoyksikköni, mutta kolmen mahtavan sankarin yhteistyöllä ne hitaasti ja tuskallisesti kukistuivat.
Taikalailla homma hoidossa
Warlockissa muut velhot tekivät parhaansa, mutta se ei vain riittänyt. Oikeastaan ainoa tapa jolla kone voitti, oli jos tekoälyvelho sai rauhassa kasvaa, mutta minua kiusattiin, ja näin ehti ensimmäisenä heittämään Spell of Unityn.
Kakkosessa muiden velhojen rooli muuttuu. Niistä on tehty enemmänkin esteitä pelaajan reitille, ja siinä ne pärjäävät paljon tasa-arvoisia paremmin. Myös diplomatiaa on parannettu luonnoksesta ihan hyväksyttävälle perustasolle. Ystävällisyyskin voi kostautua, kun kilpailija nyysii hyvät kaupunkipaikat himoitun resurssin vieressä, mutta silloin kaivetaan von Clausewitzin opit esiin.
Magiaa on kohennettu onnistuneesti. Ykkös-Warlockissa taiat tulivat tutkittaviksi hyvin satunnaisen tuntuisesti, nyt ne on niputettu neljään siistin kolmiportaiseen tutkimuspuuhun. Peli tuntuu heti paljon ammattimaisemmalta. Loitsuja on paljon, ja ne olisivat todella tärkeitä jos tekoäly osaisi myös käyttää niitä kunnolla. Loitsuissa on buffeja ja debuffeja yksiköille (levitointi, tuliaseet ja sellaiset), taistelutaikoja (kuten kasvavassa sarjassa vaikka tulipallot, tulimyrsky, infermo ja Armageddon), maaston muokkausta, kaupunkeihin vaikuttamista ja uutuutena valtakunnan hallintaan liittyviä loitsuja.
Hienolla valikoimalla olisi ilo tosissaan vääntää kunnolla vastaan potkivaa tekoälyn kanssa. Warlockissa on toki moninpeli, mutta käytännössä se vaatinee tuttuja pelaajia, koska matsien kestot venyvät tosi pitkiksi.
Manatuotanto arvonlisäverolle!
Warlockin tapaisissa peleissä yksi Akilleen kantapää on rakentaa ja tuottaa vastustaja kumoon. Tätä Warlock II kampittaa rajoittamalla kaupunkeja. Niitä saa olla vain optimimäärä, aluksi kuusi ja taikoja tutkimalla yhdeksän. Siitä yli menevät kaupungit aiheuttavat levottomuutta ja menojen kasvua, mutta aikanaan sitä on helppo magialla loiventaa. Kun pakko laajeta, vanhemmat kaupungit voi muuttaa erikoiskaupungeiksi, kuten veroa maksavaksi vapaakaupungiksi tai vahvaksi linnoituskaupungiksi, jolloin ne eivät kuulu tuohon lukuun. Muutos onnistuu vain yhteen suuntaan.
Talouden pääresurssit ovat ruoka, kulta ja mana. Peli on venäläinen, joten kun ruoka loppuu, armeijaan se ei vaikuta mutta kaupungit alkavat kutistua. Väen vähetessä kaupunkien tuotantolaitoksiin ei riitä työntekijöitä. Eri lajien kaupungit rakentavat omia yksiköitään, ja on ikävä yllätys kun se katapulttikaupunki tarjoaakin enää eioota.
Manaa vaaditaan taikoihin ja loitsujen ylläpitoon. Kullalla maksetaan kaikki, mutta velkaantumisella ei näytä olevan muuta efektiä se ettei uusia yksiköitä voi palkata.
Warlock pistää da’n Gandalfiin
Venäläiset hallitsevat kyllä fantasiastrategiansa. Yhteisenä ongelmana niissä on kaikkein kuluneimpien fantasiakliseiden käyttö ja räikeä karkkigrafiikka. Nämä kaksi luotia Warlock II sentään edes vähän väistää. Tosin tappavien haltiajousien karismaa laski niiden piipittävä ääni.
Eador kaksi oli priimakamaa, samoin on myös kakkos-Warlock. En oikeastaan kaipaa kuin ykköseen lisärinä ilmestynyttä Armageddonia, jossa taisteltiin tuhoutuvassa maailmassa todella kovaa vihollista vastaan. Muuten Warlock II on edeltäjäänsä kaikin tavoin parempi. Pelissä on nyt moditukikin, mikä voi tulevaisuudessa munia kultamunia.
Vuoropohjaisen pelin arvo mitataan sen addiktiivisuudessa. Ottaen huomioon kuinka paljon ensimmäistä Warlockia olen pelannut, olin yllättynyt kuinka hyvin tiukasti kakkonen pystyi pitämään minua näpeissään.
Warlockin tärkein juttu taitaakin olla sen tempo. Kun Civissa haukotellaan ja naksutetaan next turnia, Warlockin pelisessioita on vaikea lopettaa, koska melkein joka vuorolla tapahtuu jotain mielenkiintoista. Pahempaa addiktiota voi olla tulossa sillä tekijät lupailevat kovempaa tekoälyä, ja vaikka olenkin epäilevä Tuomas, ei sitä koskaan tiedä.
Warlock II:n kohtaloksi pelilistallani koitui vain sitä suurempi addiktio, joka tunnetaan nimellä Dark Souls 2.
Sitä vastaan ei mahtivelhoillakaan ole jakoa.
PC
Ino-Co/Paradox
Minimi: Dual Core 2,66GHz/4 Gt RAM, GeForce 8600 GT tai Radeon HD 6570
Suositus: Intel I3-3240 @ 3.4 GHz tai AMD Phenom II X4 955 @ 3.2 GHz , 4 Gt RAM, GeForce 550 Ti tai Radeon HD 6850
Moninpeli:2–x
Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX560 Ti
Ikäraja: 12
86
