Filgian maailmaa asuttivat harmoniassa elävät ihmiset ja elwit. Sitten hyökkäsivät demonit. Sota kesti pitkään ja suisti Filgian tuhon partaalle: suurin osa ihmisistä kuoli ja elwit katosivat kokonaan.
Ihmiset ovat hitaasti uudelleen rakentaneet maailmansa ja menneet tapahtumat ovat vain taruja ihmisten mielissä. Teknologia on unohdettu ja tavalliset ihmiset elävät rauhallista eloa lähinnä keskiaikaa vastaavassa tilassa. Eihän se kauaa kestä.
Sankarillinen kolmikko
Wild Armsin tarina kertoo kolmesta seikkailijasta, joiden polut "sattumalta" kohtaavat. Rudy on ryhmän nuorin ja ainoa, joka ei osaa loitsia. Hän tuntee teknologian salat ja osaa käyttää ARMeja eli aseita ja muuta muinaista teknologiaa. Jack on saanut enemmän kuin vähän vaikutteita Indiana Jonesista. Mies on rohkea, tiukka-asenteinen aarteenmetsästäjä. Jack on ilmiömäinen miekkailija ja haluaa kehittää itsestään Filgian taitavimman taistelijan. Cecilia on ryhmän loitsija. Fyysisesti hän on ryhmän heikoin, mutta hänen taikansa korvaavat sen mitä lihaksista uupuu.
Seikkailijat paikkaavat toistensa puutteet. Jokaisella hahmolla on myös omat erikoiskykynsä, joita pelin edetessä kertyy lisää. Hahmoilla on roolipelien tapaan ominaisuudet, jotka kehittyvät heidän kerätessään kokemusta ja nostavat tasoja. Ominaisuuksia voi myös nostaa varsin tiuhaan löytyvillä voimaomenoilla.
Pelin edetessä Jack oppii uusia miekaniskuja ja Rudy löytää uusia ARMeja siinä, missä Cecilia saa lisää loitsuntekemistarvikkeita. Loitsusysteemi on varsin mielenkiintoinen, sillä periaatteessa kaikki taiat ovat saatavilla samantien. Toisaalta loitsujen sitomiseen tarvitaan crestejä, joiden määrä rajoittaa omia taikoja, ja niitä löytyy aika harvakseen. Loitsunsa voi valita vain maagin luona, joka sitoo ne cresteihin, joten pientä taktikointia on syytä harrastaa. Taikominen maksaa niitä tuttuja manapisteitä, joita palautellaan lepäämällä.
Jokainen hahmo voi myös kantaa mukanaan yhtä Guardian-amulettia, jotka ovat epäilyttävän paljon Final Fantasy VII:n summon-materian kaltaisia megahirviöitä. Näyttävyys ei kyllä ole lähelläkään samaa luokkaa.
Valmiista muotista
Peli on kuvattu ylhäältä päin. Johtohahmoa liikutellaan kartalla tuttuun tyyliin. Kartalla myös jutellaan vastaan tuleville henkilöille. Kommentit riippuvat siitä, kuka ryhmää johtaa, joten välillä kannattaa kokeilla toistakin hahmoa. Napin painalluksella hahmo pinkaisee juoksuun ja toisella napilla aktivoidaan erikoisominaisuudet, kuten esimerkiksi Rudyn pommit tai Jackin taskukokoinen lentohiiri Hanpan.
Erikoisominaisuuksilla pääasiassa ratkotaan myös Wild Armsin puzzlet, joita löytyy vähän joka paikasta. Ensin Rudy räjäyttää pommilla reiän seinään, jonka jälkeen Jack lähettää lentävän lemmikkinsä laavavirran yli painamaan nappia ja niin edelleen. Puzzleja on paljon, mutta ne eivät ole mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeita.
Seikkailu etenee jouhevasti, eikä yleensä tarvitse miettiä pitkään, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Pelaamistakin riittää pidemmäksi aikaa. Tarina etenee elokuvamaiseen tyyliin, sillä välillä näytetään kohtauksia pahisten toimista ja suunnitelmista. Kaikki välikohtaukset on toteutettu samalla enginellä kuin itse pelikin.
Taisteluissa siirrytään vuoropohjaiseen 3D-tilaan, joka myöskin on tuttu FF7:sta. Häpeilemättömän samankaltaisesti hahmot ja viholliset vuorottelevat aloitteensa mukaisessa järjestyksessä. Kamppailun edetessä hahmot keräävät voima-mittariinsa lisää mehua ja voivat siten vaiheittain aktivoida omia erikoishyökkäyksiään.
Hahmo voi yhden taistelukierroksen aikana toteuttaa vain yhden asian, oli se sitten loitsu, hyökkäys tai tavaran käyttö. Verrattuna FF7:ään Wild Armsin yhteenotot eivät tarjoa mitään uutta. Ikävä kyllä peli kiduttaa pelaajaa suunnattomalla määrällä sattumanvaraisia kohtaamisia ja sitä löytää itsensä tappelemasta tylsissä kahakoissa toisensa jälkeen. Taisteluun joutuu joka toinen minuutti, ja minulle se oli liikaa. Hieman pistää hymyilyttämään, että loitsuvalikoimasta löytyy taika, jolla voi nostaa vihollisen kohtaamismahdollisuutta, muttei sellaista, jolla sitä voisi laskea.
Pelattavaa
Graafisesti Wild Arms ei ole mitenkään erityisen vaikuttava, itse asiassa se on jopa vanhanaikainen. Grafiikka kuitenkin toimii. Tarina on se mikä roolipelissä merkitsee ja tapahtumia ei Wild Armsista puutu. Musiikki on menevää ja sopii hyvin pelin ilmapiiriin.
Wild Arms on sutjakkaa ajanvietettä ja harkitsemisen arvoinen valinta kaikille Pleikkarin roolipelien ystäville. Vaikka Wild Arms jääkin kaikilta ominaisuuksiltaan Final Fantasy VII:n jalkoihin, mikäpä ei jäisi?
82
