Yhdysvallat on koripallon ehdoton huippumaa, mutta muut maat kurovat Euroopan johdolla etumatkaa kiinni. Kesän MM-kisoissa nähtiin, etteivät jenkit pärjää enää itäeurooppalaisille joukkueille ilman NBA-ammattilaisia.
World League Basketballissa eivät miljonääripalloilijat juhli, vaan pelissä keskitytään ohjailemaan maajoukkueita. Mukaan on kelpuutettu Suomenkin korisjengi, joten suomalaisia koripalloilijoita pääsee ohjailemaan Pleikkarilla jo ennen kuin Möttölä pääsee NBA-rientoihin.
Joukkueet ovat periaatteessa maajoukkueita, mutta nimet ja pelaajien taidot ovat mallia itsekeksitty. Sen verran niillä on kosketusta todellisuuteen, että joukkueiden tasoerot vastaavat lähes oikeita ja nimet muistuttavat etäisesti todellisia. Vähän eksoottisempien kielten kohdalla ohjelmoijat ovat päätyneet toimivaan ratkaisuun ja yhdistelleet todellisen maajoukkueen pelaajien etu- ja sukunimet ristiin rastiin.
Pelivaihtoehtoina ovat harjoitusottelut, koko kauden kahlaaminen ja cup-muotoinen turnaus. Koko kausi muodostuu kolmestakymmenestä sarjaottelusta ja turnauksessa ovat mukana pelin kaikki kolmekymmentäkaksi maajoukkuetta, jotka pelaavat keskenään kerrasta poikki -tyylisen cupin, jossa vain voittajat pääsevät etenemään seuraavalle kierrokselle eikä keräilyeriä tunneta.
Kauheaa katsoa
World League Baskettballin animaatiot ovat karuja ja ne nykivät kummallisesti. Pallonkuljetus on erikoista katsottavaa, kun kahden askeleen jälkeen mies vaihtaa tahtia kuin vaihtoaskeleessa ja jatkaa taas matkaa. Sama katkonaisuus vaivaa kaikkia animaatioita, mikä vaikeuttaa varsinkin heittopeliä. Tarkkaa heittoa varten nappi on vapautettava hypyn lakipisteessä, mutta rytmiin pääseminen on vaikeaa, kun oikea ajoitus vaihtelee epätasaisesti tulevien nykäysten mukaan.
Myös syöttöpelissä on omat ongelmansa, sillä kone syöttää pallon automaattisesti lähimmälle miehelle, jos passin yhteydessä ei ole painettu suuntaa lainkaan. Kätevä systeemi muuten, mutta kone ei aina syötä lähimmälle miehelle, jos suuntanappi on pohjassa, vaan passi lähtee kaukana häämöttävälle seuraavalle äijälle ja vain tuurilla pallosta on siellä jotain iloa. Jos se ei satu jäämään vastustajalle ennen sitä.
Grafiikka noudattaa samaa niukkaa linjaa kuin animaatiotkin ja kaikki on kulmikkaan pelkistettyä aina rumuuteen asti. Ainoa vähän näyttävämpi yksityiskohta on parketista heijastuvat pelaajien varjot. Grafiikasta saa kuitenkin selvää ja ainoa peliä haittaava puute on yksinpeleissä koneen ohjaaman äijän jaloista uupuva värikiekko. Usein pelaajat ovat toistensa edessä ja lomittain eivätkä miehet näy kokonaan, jolloin ruuhkasta on mahdotonta arvata, millä koneen ohjaamalla ukkelilla pallo on.
Ohjattaviin joukkueisiin nähden pelitapahtumat ovat liiankin näyttäviä. Blokkaaminen on lapsellisen helppoa, sillä torjunta onnistuu vuorenvarmasti, jos puolustaja on vain pallon ja korin välissä. Donkkaaminen on maaotteluissa harvinaista herkkua, koska vauhtiaskeleita ei NBA-tyyliin saa ottaa, mutta World League Basketballissa jokainen korilleajo päätetään donkkiin lähes maan kuin maan kohdatessa.
Äänet ajavat asiansa, mutteivät kohota tunnelmaa. Tossut vinkuvat ja parketti jytisee aivan mallikelpoisesti, mutta yleisö vaikuttaa hieman otteluihin kyllästyneeltä tai sitten katsomossa on pelkkiä yritysvieraita. Vaisu katsomo ei pistäisi korvaan, jos pelissä olisi selostus, mutta hiljaisuuden rikkoo vain kuuluttajan maininnat korin ja virheen tekijästä.
Kone ei ole vastustajana aivan avuton ja sen puolustus perustuukin hyvään torjuntapeliin, mutta nopeita hyökkäyksiä ja ajoja vastaan sen vauhti ei riitä. Hyökkäyspäässä kone pihtailee turhaan heittoa ja siirtelee usein vastuuta mieheltä toiselle, vaikka hyvä heittopaikka olisi ollut tarjolla jo useampaankin kertaan.
Mieliala näkyy ja tuntuu
Tekoälyn vastuun siirtely voi olla tarkoituksellista, sillä korinheittämisen helppous riippuu ohjattavan miehen heittotaidosta. Piristävänä lisämausteena pelaajien otteet kentällä vaihtelevat mielialan mukaan. Kun kaverilla peli kulkee, heitot onnistuvat mahdottomastakin paikasta ja vastaavasti pelivireen lähtiessä alamäkeen peli tökkii, vaikka yrittäisi miten helppoa asiaa tahansa. Onneksi pelaajien mielialoja ei tarvitse arvailla, vaan ne näkee suoraan jaloissa erottuvien kiekkojen sävyvaihtelusta.
Taktiikkapuoli on onnistunein osuus: kymmenkunta erilaista taktiikkaa hyökkäykseen ja puolustukseen, joista joukkueen käytettäväksi saa valita neljä erilaista. Kuviot otetaan käyttöön etusorminapeista ja niiden kuittauksen saa halutessaan pois päältä, jolloin seuraava hyökkäys ei kaksinpelissä paljastu heti kättelyssä vastustajalle. Jälleen kerran kuvioista on suurempaa iloa hyökkäävälle kuin puolustavalle joukkueelle, sillä valitusta puolustustaktiikasta riippumatta paras puolustustapa on vastustajan iholla pysyttely.
World League Basketballia voi kutsua turhaksi julkaisuksi, sillä Pleikkarille riittää parempia, näyttävämpiä ja aidoilla pelaajilla varustettuja NBA-aiheisia korispelejä useampiakin. Vaikka World League Basketball keskittyykin ainoana pelinä maajoukkueisiin, se ei riitä sen nostamiseen suosta, sillä pelattavuus ei ole edes heikkoa keskitasoa.
67
