WWE 2K15 horjahteli vuosi sitten rumasti ulos kehästä. Miten käy tänä vuonna?
Showpainissa keskinkertaisuus on kirosana. Edes jättihauis ei auta, jos painija on vailla karismaa eikä hallitse lajin teknisiä nyansseja. Sekä Big Show että Mark Henry ovat jättikokoisia, teknisiltä taidoiltaan kehnoja painijoita, miesten välinen ero on persoonassa. Ei varmaan tarvitse sanoa kumman hyväksi. Toisaalta överiksi lyöty ja huonosti näytelty painishow on keskinkertaista spektaakkelia muistettavampi. Uraansa aloittelevan painijan suurin pelko onkin tulla unohdetuksi, vajota tasapaksuuden suohon.
Kuten WWE 2K15, joka putosi keskinkertaisuuden kuoppaan. Uudelle konsolisukupolvelle ensi kertaa julkaistu painipeli oli tekniseltä toteutukseltaan edeltäjiään komeampi, mutta sisältö oli harmillisen ohutta: painijoita, pelimuotoja ja muokkausmahdollisuuksia oli aiempaa niukemmin.
Tänä vuonna Yuke’s on voinut keskittyä audiovisuaalisen puolen sijaan varsinaiseen sisältöön. Seurauksena WWE 2K16 on paras painipeli vuosiin. Rosteri on aiempaa muhkeampi, kehään astelee peräti yli 120 painijan kaarti. Kansikuvapoika on Stone Cold Steve Austin, jonka ura eletään Showcase-pelimuodossa uudestaan ottelu ottelulta. Austinin äijämäinen karisma kantaa pelimuodon maaliin saakka. Tuotantoarvot vakuuttavat: pullistelevat testosteronihirmut ja kiusoittelevasti keimailevat diivat näyttävät hämmentävän paljon esikuviltaan, yleisö elää otteluissa mukana ja animaatio on aiempaa soljuvampaa.
Välillä unohduin tuijottamaan lähetystä ja ihmettelin yksipuolista selkäsaunaa, sitten tajusin taas ohjata Stone Coldia.
Wrestlemanian arvoinen suoritus
Pelillisistä uudistuksista tärkein on vastaliikkeiden rajoittaminen. Edelliset WWE-pelit ovat olleet silkkaa vastaliikkeiden juhlaa, nyt liikkeitä on käytössä maltilliset kolmesta viiteen per painija. Vastaliikkeet käytettyään joutuu odottelemaan hetken niiden latautumista. Nopeisiin reaktioihin ja ulkoaopetteluun perustuvan vastaliikespämmin sijaan pitääkin käyttää aivojaan. Keskeytänkö vastustajan lyöntisarjan, käännänkö asetelmat kesken vihun lopetusliikkeen vai annanko muskelimasan käyttää vastaliikkeensä loppuun ennen omieni käyttämistä?
Selätyksistä ja luovutusotteista selviää minipelien avulla. Selätyksessä puolustajan täytyy ajoittaa napin painallus täsmällisesti, luovutusotteessa ruudulle ilmestyy rinkula, jossa hyökkääjä yrittää liikuttaa värikursorinsa vastustajan kursorin päälle. Systeemi on hyvin samankaltainen kuin THQ:n vanhoissa UFC-peleissä. Vaikka jotkut valittavat järjestelmän olevan epäintuitiivinen, onhan se silmitöntä rämpyttämistä parempi vaihtoehto.
Kontrollit toimivat pääosin hyvin, paitsi jos kehässä tanssahtelee enemmän kuin kaksi painijaa. Halusin muiluttaa eräässä mittelössä Brock Lesnaria, mutta hyökkäykseni kohdistuivat toistuvasti viereiseen Dolph Ziggleriin. Väärä kohde harmittaa etenkin lopetusliikkeitä tehdessä. Ottelun lopettamisen sijaan liike tuhraantuu ja Lesnarin pehmittäminen pitää aloittaa alusta. Törmäsin sessioissani muutamaan bugiin: joskus painijat leijuivat ilmassa ottelun tuoksinassa, toisinaan lihaskimput jumittivat kehän reunassa tai hölkkäilivät rauhassa sen ulkopuolella. Enkä pelannut edes netissä.
Pelimuodoista mielekkäin on MyCareer, jossa luodaan painija tai painijatar omaksi kuvakseen. 15 vuoden aikana ansioluettelon pitää komistua ainakin Wrestlemanian voitolla, lisäksi pitää ansaita paikka WWE:n Hall of Famessa. Uran varrella palkintokaappi täyttyy mestaruusvöistä, lisäksi etsitään tag team -kumppani ja tietysti kinastellaan vihamiehen kanssa. Ura on myös paras tapa oppia kontrollit, joissa riittää etenkin märkäkorvalle sulateltavaa.
Selätysvoitto
Uuden sisällön luomiseen tarkoitetut työkalut ovat aiempaa monipuolisemmat. Insinöörihenkiset painifanit suunnittelevat uusia areenoita ja mestaruusvöitä, kaikkein omistautuneimmat näpertelijät näpertelevät painijoiden vaatekappaleet materiaaleja myöten. WWE Universe antaa jälleen Vince McMahonin valtuudet: mittelöt, Kauniit & Rohkeat -juonikuviot ja televisiolähetykset saa suunnitella mieleisikseen. Universe on MyCareerin ja Showcasen rinnalla pelimuotokattauksen maukkainta antia.
Verkkopeli kärsii ajoittaisesta lagista, mutta teknisiä pulmia suurempi ongelma on fiksun peliseuran löytäminen. Onneksi ranked-otteluissa ja kavereiden kanssa tästä ei tarvitse välittää. Audiovisuaalisessa annissa ei ole muuten valittamista, mutta selostus on jälleen itseään toistavaa taustamelua. Yuke’s voisi ottaa oppia saman julkaisijan NBA 2K-peleistä.
WWE 2K16 on mainio painipeli, joka paikkaa edeltäjänsä suurimmat puutteet. Uudistettu vastaliikejärjestelmä, laajempi painijakaarti ja monipuoliset luomistyökalut tekevät kokonaisuudesta houkuttelevan.
Yuke’s palaa harhapoluilta, minä palaan Eva Marien hellään syleilyyn.
WWE 2K16
Arvosteltu: PS4
Saatavilla: Xbox One, Xbox 360, PS3
Yuke’s/2K Games
Versio: Myynti
Moninpeli: 2-6 pelaajaa
Ikäraja: 16
84
