Arvostelussa XCOM 2: Likainen puolitusina

XCOM 2 ei jatka siitä, mihin XCOM päättyi.

XCOM 2 -julkistuksen aikaan fanit närkästyivät siitä, että kakkososan tarina hylkää ykkösen tapahtumat. Alienit toki hyökkäsivät maahan, mutta maailman johtajat lopettivat vastarinnan ja antautuivat ehdoitta. Maailmaa johtaa alieneiden vetämä nukkehallitus, joka toi kansalaisille nopean netin, poisti taudit ja aikoo viedä ihmiskunnan uuteen aikaan.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, vapauden sanoman vastapainona toisinajattelijat murskataan armotta, joten Xcom jatkaa taisteluaan varjoissa. Sissisodan keskuksena toimii alieneilta kaapattu Avenger-alus, joka on Xcom-joukkojen ainoa tukikohta. Altavastaajafiilis ei jää pelkään taustatarinaan, sillä strategiakartalla päätöksiä sanelee resurssien niukkuus ja alieneiden toimet, joihin on vastattava. Tuomiopäivän kellona tikittää salainen Avatar-projekti, jonka valmistumisen estäminen on Xcomin tärkein tehtävä.

Vuorovedoin

XCOM 2 jakautuu klassisesti strategia- ja taktiikkaosuuteen. Strategiaosuudessa tehdään suuret päätökset eli kehitetään aseita, valitaan iskukohteet, tutkitaan muukalaisilta varastettua tekniikkaa, koulutetaan mortteja, värvätään sotilaita, tutkijoita ja insinöörejä.

Vuoropohjaiset taktiset taistelut ovat kuitenkin pelin tärkein juttu. Tehtävään lähtee kuuden hengen iskuryhmä ja tavoitteet voivat vaihdella VIP-henkilön salamurhasta, tietomurron kautta aina vastahyökkäykseen vastarintapesäkkeen suojelemiseksi. Jokainen sotilas tekee kaksi asiaa per vuoro. Vuoro päättyy ampumiseen, mutta sitä ennen voi esimerkiksi ladata, liikkua tai jäädä passiin kyttäämään muukalaisten liikkeitä.

Sotilaiden viisi hahmoluokkaa (ranger, erikoismies, konekiväärimies, tarkka-ampuja ja psi-mies) luovat peruskaavaan vaihtelua, sillä jokaisella luokalla on omat erityistaitonsa, jotka paranevat sotureiden tasojen myötä.

Hahmoluokat ovat erinomaisesti tasapainossa. Tarkka-ampuja on alkupelin kuningas mutta aika pian muut hahmoluokat nappaavat sen voimasuhteissa kiinni. Esimerkiksi ranger alkaa raivota upseeritasolla pitkin kenttää kostaen moninkertaisesti alieneiden lähitaistelussa aiheuttamat traumat.

Samasta hahmoluokasta saa rakennettua hyvinkin erityylisiä sankareita. Specialistista voi rakentaa ensiapumiehen sijaan robotteja ja tykkiasemia kaatavan hakkerin. Käytän tarkka-ampujaa takalinjojen tulitukimiehenä, joka pelastaa muita pulasta. Tarkka-ampuja taipuisi myös etulinjan pistoolisankariksi, jolla on tiukan paikan turvana tehokas mutta epätarkka norsupyssy.

Testimielessä kokeilin jokaista kykyä ainakin kerran enkä totaalisen turhaa löytänyt. Vastustajalta suojan tuhoava grenadierin Demolition-kyky on vähän siinä rajalla, sillä kranaatilla saa saman lopputuloksen varmemmin aikaiseksi ja tekee vielä vahinkoa vastustajaan. Tosin kyvyn vastaparina oleva Suppression on vaikutukseltaan hyvin samaa tasoa, joten virheestä ei voi oikein puhua.

]XCom2 2016-02-10 00-54-16-89

Armias ole suojani

Alun perin en pitänyt Xcomin kahden pisteen pelimekaniikasta, sillä se tuntui liki lautapelin ehdoilla suunnitellulta, mutta pelatessani tykkäsin enemmän ja enemmän. Kakkososassa suhtautumiseni vaihtui hyväksyvästä liki helläksi, kun viimein tajusin pelimekaniikan lähestyvän UFO:n sijaan Blood Bowlia. Tarkoituksena on kasvattaa onnettomista morteista, jos ei kaikista miehiä, niin ainakin supersotilaita, jotka vastaavat vähintään kymmentä alienia. Kun vastaan tulee kuuluisa yhdestoista, käytetään  everstin erikoiskykyä.

Sotureiden hoivaamisideaa vielä tuetaan muokattavuudella. Ulkonäön lisäksi saa säätää myös taistelijan ja aseiden lisäosia, joiden vaikutus näkyy jo taistelukentälläkin. Kaiken huolenpidon seurauksena omien suosikkihahmojensa puolesta jännittää. Epätoivoisen taistelun fiilis on aito viimeistään siinä vaiheessa, kun joutuu ykkösvitjansa haavoituttua uppo-outojen alokkaiden kanssa taisteluun.

Pelisysteemissä on toki rajoituksensa. XCOM perustuu omien pitämiseen suojassa ja vihollisen sivustan koukkaamiseen. Avomaastoon jäämiseen ei ole yhtään mitään syytä, sillä edes haudassa ei ole yhtä kuollutta kuin aukealla. Omiin ei voi osua kuin aluevahingolla, minkä takia ampumasektoreista ei tarvitse välittää. Taisteluun se vaikuttaa lähinnä sisätiloissa, jossa kapeikkojen merkitys liki katoaa. Ovella tähystävän sankarin takaa pystyy huoletta koko muu tiimi räiskimään.

Firaxis-tyyliin kaikkia faktoja ei joko kerrota pelaajalle tai noppaa painotetaan, sillä hudit ovat yleisempiä kuin näytettyjen osumaprosenttien mukaan pitäisi. Nauttiakseen pelistä xcomiikalle pitää pystyä nauramaan, kun metrin päästä ammuttu sarja menee ensin ohi ja samalla kiekalla vielä Advent Stun Lancer ryntää luotisateen läpi nirhaamaan everstin.

Onneksi faktojen piilottaminen toimii välillä pelaajan eduksi. Klassiseen UFO-tyyliin tekniikkapuu ei ole ennakkoon selvillä vaan lopputulos paljastuu vasta jälkikäteen. Yhden asian keksiminen johtaa seuraavaan, mikä toimii varsinkin ensimmäisellä pelikerralla loistavasti. Aika harvassa pelissä strategiaoppaita kannattaa välttää spoilereiden pelossa, mutta XCOM 2 on yksi niistä. Pelitarina avautuu alieneiden ja tekniikan myötä paremmin kokemalla kuin lukemalla.

[]XCom2 2016-02-10 18-18-10-43 

Kiire tappaa

XCOM hylkää emergentit UFO-perinteet juuri tarinankerronnassaan. XCOM on vahvasti tarinavetoinen, sillä satunnaisten tehtävien rinnalla kulkee koko ajan käsikirjoitettuja juonitehtäviä, joiden tavoitteet antavat pelaajan strategiavalinnoille suuntaa. Strategiakartta on vain valmiiksi suunniteltu juonipuu, mutta onneksi niin hyvin tehtynä, että ratkaisut eivät tunnu pakotetuilta vaan omilta.

Ykkösosan kaikki kartat tehtiin käsin, mikä näkyi maailman yksitoikkoisuutena. Kakkosessa kartat kootaan suunnitelluista palasista, joiden sijainnit ja suunnat arvotaan uudelleen pelikerrasta toiseen. Se lisää uudelleenpeluuarvoa, sillä jo kertaalleen nähdyssä juonitehtävässä on tuttuja elementtejä, mutta maasto ei ole täysin sama kuin viimeksi.

XCOM 2:n lisukkeeksi on luvattu kolme DLC:tä, joista ensimmäinen eli Anarchy’s Children ilmestyy jo keväällä. Peruspelissä ei kuitenkaan ole lisureiden takia mitään ilmeisiä puutteita vaan kokonaisuus on eheä, nykäisin kampanjan läpi enkä jäänyt kaipaamaan mitään lisää.

DLC-triplasta huolimatta modituki on ensimmäisestä päivästä lähtien mukana. Jos haluaa Uuno Murhapuron armeijan leipiin, niin pitää turvautua kansallisuusmodiin. Modilla saa pois myös pelit.filäisiä eniten ärsyttäneet tehtävien kierrosaikarajat pois, mutta en kokenut moiselle tarvetta. Kiire luo moniin tehtäviin vain sopivaa jännitettä, kun pitää tunkea väkisin kohti kohdetta, vaikka alieneita on vielä hengissä.

Myönnän penseilleeni ennakkopelaamisiltana. Osa ennakkoluuloistani osoittautui oikeiksi mutta tärkein ei: XCOM 2 karisti lopullisesti remake-painolastin harteiltaan.

XCOM 2 on mestariteos täysin omilla ansioillaan.

92