Zoids: The Battle Begins

Tämän pelin nähdessäni aloin pikkuhiljaa ihmetellä, eikö nykyään tehdä enää lainkaan pelejä, joita ei keinotekoisesti sidottaisi joko elokuvaan tai TV:hen. Zoidit! Muistelen nähneeni noita hirmuliskon näköisiä robotteja joskus jonkun tavaratalon leluosastolla. Kylmästi laitoin latauksen päälle ja arvelin pelin olevan lähinnä jokin Transformersin kaltainen räiskimispeli. Latauskuvakin oli karu, pelkkä Zoids ja paririviä krediittejä. Latausmusiikki oli sentään Ron Hubbardia, miestä joka piiskaa 64:n äänipiirin sen äärirajoille. Pari minuuttia vierähti ja pelikin latautui. Ahaa, jälleen ikoniohjattu viihdepaketti, ajattelin ja tartuin laimean kiinnostuneena joystickiin. Ennen aamuyötä en siitä otettani irrottanutkaan, paitsi kerran syventyäkseni ohjeisiin ja toisen kerran vaihtaakseni joystickin kestävämpään.

Katkerasti jouduin nielemään vähättelevät sanani ja kyytipoikana oli litra tuskanhikeä. Zoids paljastui erääksi parhaimmista C-64:n peleistä kautta aikojen, äärettömän tyylikäs, omaperäinen, pelattava ja mukaansatempaava.

Pelin juoni on osapuilleen seuraava: Kauan aikaa oli Zoidstar kuulunut sinisille Zoideille, kunnes punaiset Zoidit saapuivat viereisestä kuusta ja valtasivat planeetan. Siniset Zoidit eivät pystyneet taistelemaan vastaan. Silloin kuvaan astut sinä, ihminen haaksirikkoutuneesta aluksesta, synnynnäinen taistelija.

Sinulle annetaan Zoidzilla, mahtavin koskaan rakennettu Zoid ja määräykset tuhota Redhorn, punaisten Zoidien johtaja. Laskeutumisaluksesi kuitenkin ammutaan altasi, Zoidzilla puretaan ja kätketään kuuteen kaupunkiin. Ehdit pelastaa Spiderzoidin ja sinun täytyy enää löytää Zoidzillan osat, liittää ne Zoidiisi ja jatkaa alkuperäistä tehtävää.

Niin helppoa se on. Ja sinä yrität, kerta toisensa jälkeen, kunnes Nukkumatti viskoo unihiekkaa ja joystick kirpoaa hervottomista kätösistäsi.

Päänäkymä

Ja sitten peliin. Kuvaruudun keskellä on kartta, josta näkyy paitsi sinun Zoidisi, myös lähellä olevat punaiset Zoidit ja heidän kaupunkinsa, kaivoksensa ym. Kun viet tähtäimen näköisen kursorin tälle alueelle ja painat nappulaa, poksahtaa näkyviin ikkuna, jossa on ainakin sinun Zoidisi ja mahdollisesti muuta kartassa näkyvää.

Jos viet kursorin oman Zoidisi kohdalle ja painat nappulaa, poksahtaa näkyviin uusi ikkuna, josta voit valita Zoidillesi kulkusuunnan tai pysähtyä. Jos viet kursorin esimerkiksi viholliszoidin kohdalle, jatko riippuu siitä mitä asejärjestelmiä on päällä.

Jos esimerkiksi haluat lasauttaa rahtizoidia ohjuksella, käy jatko seuraavasti. Ruutuun ilmestyy ikkunoita, joissa on kuva Zodsista, sen tyyppi, määränpää ja lasti. Kursori on ohjausikonin päällä. Jos painat nappia, siirryt hyökkäykseen.

Ensin tankkaat ohjukseen sopivan määrän polttoainetta ja sitten laukaiset sen. Seuraavissa ikkunoissa näkyy maalin sijainti ylhäältä ja sivusta nähtynä sekä näkymä ohjuksen edestä.

Ohjus täytyy käsin ohjata perille ja samalla väistellä mahdollista ilmatorjuntaa. Se ei ole helppoa, mutta tavattoman mielenkiintoista. Ja jos ohjus osuu, Zoid vaurioituu mutta ei tuhoudu.

Inhottavan sitkeät rahtizoidit vaativat pari-kolme ohjusta ennenkuin metallinkappaleet lentävät. Muitakin aseita on: magneettisinko, joka laukoo metallikappaleita (näppärä viimeistelyssä), suosikkini vakoojamiinat, jotka ilmoittavat itsestään, kun vihollinen on kohdalla ja tarjoavat mahdollisuuden räjäytykseen, sekä radioyhteyksien häirintälaitteet, joita on syytä opetella käyttämään.

Kartan vieressä näkyvät paitsi aseidenvalintaikonit, myös sensoreiden ja tietokannan aktivointi-ikonit, suojakenttä/statusikoni, esineiden poiminta/miinojen tiputusikoni ja statusikoni. Hyvin pienen harjoittelun jälkeen näitä oppii käyttämään nopeasti, koska pelistä ei ole pyritty tekemään eksoottisen näköistä, vaan pelattava.

Ja ympäristö sitten! Täysin toimiva pikku maailma! Rahtizoidit kuljettelevat raaka-aineita kaivoksista kaupunkiin, Spinebackit partioivat, erittäin hankalat Serpentit nuokkuvat tukikohdissaan hälytysten varalta. Hyökkää kaupungin kimppuun niin radioasema lähettää SOS:n ja pian pakenet pää yhdeksäntenä jalkana vihollisen apujoukkoja.

Tuhoa etukäteen radioasema ja kaupunki lähettää Hellrunnereita, nopeita viestinkuljetuszoideja avun hakuun. (Pari taktisesti oikein asetettua miinaa katkaisee ainakin parin tien!) Hyökkää voimalaan niin torjuntaohjus lähtee samantien. Tietysti Spiderzoidissa on ohjustentorjuntajärjestelmä, mutta mutta...

Zoids on peli, jossa mikään ei aluksi ole helppoa, mutta voi voi sitä riemua kun ensimmäinen kaupunki luhistuu. Mukana tulevat ohjeet kertovat kaiken mikä pitää tietää, eikä kielitaitokaan ole esteenä, sillä pelissä on suomenkieliset ohjeet.

Kaupassa katsottuna Zoids näyttää sekavalta eikä grafiikkakaan ensialkuun näytä paljon miltään (9 tulee loistavasta ikkunointijärjestelmästä), mutta pelatessa tajuat, että edellä kerrottu on vain kevyt pintaraapaisu Zoidien maailmaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Varaa kestävä tikku, sillä kun sota alkaa, Commandokin tuntuu pitkästyttävältä. Ilman epäilystä Zoids on alkuvuoden parhaimpia action, strategia ja seikkailupelejä.

Grafiikka: 9

Äänet: 9

Kiinnostavuus: 10

Yleisarvosana: * * * * *

Niko Nirvozoid

(Julkaistu Bitissä 6/86)

Siinä siistissä paketissa osapuilleen kaikki amatöörivirheet: kuvaus pelin ostamisesta (ns. "avasin paketin vapisevin käsin" -ilmiö), ylikehuvien adjektiivinen liiallinen käyttö ja vielä yliampuva "kauppaan siitä" -lopetus.

Zoids on itse asiassa toinen kirjoittamani peliarvostelu: samassa kuoressa lähti myös hehkutus Uridiumista, josta Bitti oli kuitenkin jo ehtinyt julkaista version. Miksi muuten lähetin peliarvosteluja? Löin vetoa, että saan peliarvostelun julkaistua Bitissä. Siitä se lähti.